Sunday, April 28, 2019
Lauantai-iltana klo 23 Aseman Wurstissa
Ilkka, Ritva ja Ulla istuivat iloisina Aseman Wurstissa ja söivät Porilaisiaan ja joivat pientä tuoppiaan Karhu-olutta, joita HP oli heille iltapalaksi suositellut. Ero edellisen blogin nizzalaiseen kulinarismiin oli siis melkoinen. HP otti kuvan asemakäytävältä ison ikkunan takaa.
Mitä ennen sitä oli tapahtunut, siitä kertovat seuraavat kuvamme. Pääkohteemme oli Kansallisteatterin tämän kevään hitti, Anton Tsehovin (1860-1904) tekstiin kirjoitettu näytelmä Kolme sisarta. Kun liput olivat jo valmiina, aloitimme tuntia ennen Kansallisteatterin alakerrassa olevan Lavateatterin hämyssä, jossa vaihdoimme tuoreimmat kuulumiset ja purimme Ritvan ja Ilkan äskeisen Kiinan-matkan antia. Salin perältä säihkyi traagisten naishahmojen legendan Ella Erosen (1900-1987) charmi. Mainittakoon, että Eronen sai 1977 taiteellisesta työstään professorin arvon. Sen myönsi tasavallan presidentti Urho Kekkonen.
Kolmetuntinen näytelmä oli hieno ja Tsehovin tekstit olivat sopivasti modernisoituja. Etevistä näyttelijöistä HP:tä miellytti erityisesti Emmi Parviaisen ja Jussi Vatasen karisma.
Esityksen puoliajalla nautimme kuohujuomat ja leivokset, jotka olimme tilanneet etukäteen.
Teatteri-iltamme oli siis perin tyylikäs eikä tunnelmaa mitenkään särkenyt piipahdus Aseman Wurstissa.
Tuesday, April 23, 2019
Nizzalaista kulinarismia
Kun 15 vuoden aikana olemme jo moneen kertaan kolunneet Ranskan Rivieran nähtävyydet, on mukavaa keskittyä siihen, mitä kulinaarisia nautintoja on tarjolla. Ensi kertaa sattui myös niin, että Residense Massenan tanskalainen vastuunainen Katrin tarjosi paikalla olleille osakkaille residenssimme lobbyssa mukavan iltapalan viineineen. Meitä oli mukana kaksi suomalaista pariskuntaa ja 5-6 tanskalaista paria. Keskustelua käytiin kolmella kielellä. Tanskaa emme ymmärtäneet mutta muuten olivat mukavia nämä tanskalaiset.
Seuraavana iltana etsimme Nizzan vanhasta kaupungista bistron, Bistrot d´ Antoine, joka on monena vuonna peräkkäin, myös 2019, saanut Michelin-tähden. Tästä syystä se markkinoi itseään Nizzan parhaana ravintolana. Yksi parhaista se varmaan on, ja sinne menimme, kun uutisankkurimme Pia Pasanen sitä meille oli eräässä naistenlehdessä suositellut. Varsinkin alkukeitto oli herkullista, siinä ei kermaa eikä voita ollut säästetty. Kun menet tähän paikkaan, muista varata pöytä jo edellisenä päivänä.
Monivuotinen suosikkimme kotikadullamme on Mori´s Bar, jonka kalaravintolassa vuosittain käymme, kuten myös baarin terassilla, jossa on välitön tunnelma ja jonka Libanonista tullut omistaja Hakim jaksaa meitä joka käynnillä tulla jututtamaan, ja vanhoja asiakkaita kun olemme, tarjoaa aina muutaman drinkin On the House. Tällä kertaa herkuttelimme ensin paellalla ja toisella kertaa erilaisilla merenherkuilla.
Tapanamme kahden viikon matkalla on se, että aamiaisen ja usein myös lounaan syömme residenssissämme, eikä tässäkään tarjoilussa ollut valittamista, kiitos Ullalle.
Oli Nizzassa muitakin vieraita kun me. Kiinan presidentti yöpyi lähellä olevassa Negresco-hotellissa. Nähdäksemme hänet päivystimme tunnin verran hotellin lähellä ja nautimme Aperol Spritzit. Mahtimiestä ei näkynyt, otaksuimme, että hän oli silloin tapaamassa Monacon ruhtinasparia. Ranskan presidentin hän oli jo tavannut.
Tuesday, April 16, 2019
Prinsessamme tuli täyteen ikään
Sunnuntaina, vaalipäivinä, Veeran läheiset kokoontuivat 18-vuotisjuhliin Espoon Nuottalahteen. Veera säteili hyvää oloa ja hänen vanhempansa onnellisuutta. Iloisia olimme me muutkin, kun Veerasta on kehittynyt kaikin puolin priima nuori nainen: kaunis, älykäs ja hyväkäytöksinen. Juhla alkoi yhteislaululla ja kuohujuomalla. Sen jälkeen olivat vuorossa hienot puheet, tällä kertaa kaikki naisten pitäminä. Äiti-Satu aloitti, Ulla-Mamma jatkoi ja Veeran täti Susanna puhui viimeksi.
Veeran vanhemmat olivat kattaneet maukkaan juhlapöydän; Juha vastasi voileipäkakuista ja Satu täytekakusta, jonka koristeeksi hän oli taituroinut aidon oloisia mutta syötäviä ruusuja sekä 18-koristeen, jonka Veera sitten sytytti tuleen. Tässä vaiheessa tungos pöydän ympärillä oli melkoinen.
Kakkukahvien jälkeen iloinen yhdessäolo jatkui vielä parisen tuntia. Joillekin tuli jo kiire äänestyspaikalle ennen uurnien sulkeutumista. Mukava oli nähdä, että Satulle ja Juhalle heidän yhteisissä 50-vuotisjuhlissa Tahkolla viime joulukuussa ojennettu City Bird (ks. blogi 11.12.2018) oli löytänyt paikkansa Nuottalahdessa.
Kiitos Nuottalahden Perkoille hienosta juhlasta ja leppoisasta yhdessäolosta.
Friday, April 12, 2019
Vaalitunnelmia haistelemassa
Kävimme perjantaina Narinkkatorilla haistelemassa vaalitunnelmia. Hiukan vaisut olivat. Ensin poikkesimme Keskustan standillä, jossa tapasimme ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen, joka oli tehnyt rohkean valinnan asettumalla ehdolle Helsingissä. Kaikin puolin miellyttävä mies ja pätevä ehdokas.
Kokoomuksesta oli paikalla sotatieteiden maisteri, kapteeni evp. Atte Kaleva, nykyinen varakansanedustaja, yrittäjä ja tietokirjailija. Ääri-islamista väitöskirjaa tehnyt Kaleva teki tutkimustaan Jemenissä, kun hänet ja hänen vaimonsa Leila siepattiin joulukuussa 2012. Panttivangit pääsivät vapauteen toukokuussa 2013. Mukava oli hänenkin kanssa keskustella.
Puheenjohtaja Jussi Halla-aho oli jo ehtinyt käydä Narinkkatorilla ja markkinoi puoluettaan ja itseään muualla.
Myöskään Harry Harkimoa ja Paavo Väyrystä emme onnistuneet tapaamaan. No - Luojan kiitos - kohta vaalit ovat ohitse. Muistathan käydä äänestämässä.
Tuesday, April 9, 2019
Penan tuparit Lauttasaaressa
Viime lauantaina HP:n lankoveli Pena järjesti tuparit ystävilleen HP:lle ja Vainion Hanskille, vanhalle koulukaverilleen Paimion yhteiskoulusta. Myös molempien Ulla-vaimot olivat paikalla. Ilta sujui leppoisasti, kun muisteltiin menneitä, puhuttiin historiankirjoituksesta ja katsastettiin vähän myös päivänpolitiikkaa. Ateriaksi Pena tarjosi parsaa ja itse kaatamansa hirven makkaraa. Jälkiruokana oli kahvia ja viskiä. Hyvin maistuivat.
Penan uusi koti oli kauniisti kunnostettu, tyylikkäästi kalustettu ja riittävän tilava. Erityismaininnan ansaitsee iso etelään avautuva parveke, jossa lukumies varmasti viihtyy. Eikä maisemassakaan ole valittamista, kun Lauttasaaren kirkko hallitsee näkymää, varsinkin pimeällä, valaistuna. Myös narsissit kukkivat jo komeasti.
Kiitos Pena vieraanvaraisuudesta. Tulemme kernaasti toistekin.
Thursday, April 4, 2019
Kolme leidiä soffalla
Maaliskuun viimeisenä päivänä piipahdimme Juhani Ahon tiellä Eirassa tervehtimässä Susannaa hänen syntymäpäivänsä aattona. Kun mistään isommasta merkkivuodesta ei ollut kysymys, tapaaminen meni matalalla profiililla: nautimme lasilliset sekä kahvit ja pullapitkon. HP:n kamerasta oli akku tyhjentynyt Nizzan matkalla, joten oheinen kuva on Timon ottama.
Muistoksi tapaamisesta paikalla olevat leidit istahtivat sohvalle kuvausta varten. Saara otti luontevasti paikkansa sieltä minne kaikki mäyräkoirat kuuluvatkin - eli tapahtumien keskiöstä. Saaralla on vahva asema perheessä. Hän jatkaa itseoikeutetusti Olga-vainaan perinteitä. On luja persoona vaikka ei tuokaan itseään esille yhtä aktiivisesti kuin Olga.
Subscribe to:
Posts (Atom)