Sunday, April 28, 2019
Lauantai-iltana klo 23 Aseman Wurstissa
Ilkka, Ritva ja Ulla istuivat iloisina Aseman Wurstissa ja söivät Porilaisiaan ja joivat pientä tuoppiaan Karhu-olutta, joita HP oli heille iltapalaksi suositellut. Ero edellisen blogin nizzalaiseen kulinarismiin oli siis melkoinen. HP otti kuvan asemakäytävältä ison ikkunan takaa.
Mitä ennen sitä oli tapahtunut, siitä kertovat seuraavat kuvamme. Pääkohteemme oli Kansallisteatterin tämän kevään hitti, Anton Tsehovin (1860-1904) tekstiin kirjoitettu näytelmä Kolme sisarta. Kun liput olivat jo valmiina, aloitimme tuntia ennen Kansallisteatterin alakerrassa olevan Lavateatterin hämyssä, jossa vaihdoimme tuoreimmat kuulumiset ja purimme Ritvan ja Ilkan äskeisen Kiinan-matkan antia. Salin perältä säihkyi traagisten naishahmojen legendan Ella Erosen (1900-1987) charmi. Mainittakoon, että Eronen sai 1977 taiteellisesta työstään professorin arvon. Sen myönsi tasavallan presidentti Urho Kekkonen.
Kolmetuntinen näytelmä oli hieno ja Tsehovin tekstit olivat sopivasti modernisoituja. Etevistä näyttelijöistä HP:tä miellytti erityisesti Emmi Parviaisen ja Jussi Vatasen karisma.
Esityksen puoliajalla nautimme kuohujuomat ja leivokset, jotka olimme tilanneet etukäteen.
Teatteri-iltamme oli siis perin tyylikäs eikä tunnelmaa mitenkään särkenyt piipahdus Aseman Wurstissa.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment