Tuesday, June 4, 2019
Laukon vanha herra ja uusi rouva
Laukon kartano Hämeessä on Suomen vanhimpia ja kuuluisimpia aateliskartanoita, jota maineikas Kurki-suku hallitsi vuosisatoja 1400-luvulta vuoteen 1817. Tunnettuja haltijoita olivat Turun linnanherra Klaus Kurki ja Turun piispa Arvid Kurki sekä 1600-luvulla elänyt ja Eurooppaa sekä opiskellen että sotaretkillä kiertänyt Gabriel Kurki. Viimeksi mainitusta kartanon nykyinen rouva ja omistaja Liisa Lagerstam on kirjoittanut loistavan elämäkerran, joka ilmestyi ensin englanniksi kulttuurihistorian väitöskirjana Turussa 2007 ja sitten 2016 hienona suomennoksena otsikolla Laukon herra - Gabriel Kurki 1630-1712. Teoksen kustansi Laukon kartano, joka on kustantanut muutaman muunkin teoksen. Tätä Laukon herraa lukee kuin parasta kaunokirjallisuutta.
Olimme Laukossa toukokuun alussa Eevan lukijamatkalla. Kohteet olivat kiinnostavia, niistä muista kerron myöhemmin, oppaat erinomaisia, ruokailut maittavia ja bussi hieno. Eikä tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa sen iänikuisen lentämisen takia. Huipputason oppaamme Laukossa oli tohtori Liisa Lagerstam, joka kaiken muun lisäksi oli mitä miellyttävin nuori nainen.
Mikä hienointa, Laukko lahjoitti meille yhden kirjan kullekin ja muut oli ostettavissa sopuhintaan. Kartanossa näimme myös kauniita pukuja ja hienoja tauluja, joita linnan rouva meille esitteli. Kartanon nykyiset rakennukset ovat noin vuodelta 1930. Vanhat rakennukset joutuivat punaisten polttamiksi 1918. Kapinalliset kostivat Laukon silloiselle omistajasuvulle Standertskjöldeille, joka oli oppinut käytöstapansa Venäjällä eikä arvostanut torppareitaan.
Laukon nykyisen päärakennuksen rakennutti tehtailija Rafael Haarla, joka suosi kartanon puistossa mm. Jussi Mäntysen patsaita. Muuta kulttuuria edustivat Elias Lönnroth, joka toimi kotiopettajana Laukossa ja sai valmiiksi niin Kalevalan kuin Elinan surmarunon Kantelettareseen.
Monia muitakin kiintoisia asioita kuulimme:eräs italialainen kotiopettaja sai myöhemmin kirjallisuuden nobel-palkinnon, miten 3-4 Yhdysvalloista tuotua peuraa saivat aikaan ison peurakantamme (noin 300 000), ja miten Liisa Lagerstamin isä Juhani rakensi Laukosta menestyvän ravitallin. Nyt Liisa yhdessä miehensä Jounin kanssa kehittävät vanhasta kartanostaan monipuolista ja sivistynyttä lomakohdetta. HP suosittelee Laukkoa kaikille ystävilleen. Kannattaa ehdottomasti käydä. Se on sopivan lähellä, 40 kilometriä Tampereelta etelään.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment