Daniel Cajanus - jättiläinen 1700-luvulta

Kesäretkemme kiintoisia hetkiä oli Cajanus-ooppera Kajaanin Paltimäellä, Eino Leino -talon pihapiirissä ja lähellä jättiläisen synnyinkotia. Latinankielinen sukunimi Cajanus tarkoittaa juuri kajaanilaista. Ooppera oli hollantilaista tuotantoa, sen kantaesitys oli keväällä 2017 Hollannin Haarlemissa, Sankt Bavon kirkossa, johon Cajanus (1703-1749) on haudattu. Orkesteri ja solistit olivat hollantilaisia, 80 hengen kuorossa oli myös suomalaisia ja Kajaani Dancen tanssijat tukivat hienosti jättiläisen uskomatonsa tarinaa. Cajanuksessa oli bisnesmiehen vikaa, hän käytti uskomatonta pituuttaan hyväkseen esiintyen Euroopan hoveissa ja kansan karnevaaleissa. Häntä markkinoitiin mm. nimillä Elävä kolossi, Ihmeellinen jättiläinen ja Kristitty Goljat. Hurjimmissa tarinoissa hänen pituudekseen on kerrottu kolme metriä. Wikipedian mukaan se oli 247 senttiä. Vielä täytyy muistaa, että ihmisten keskipituus oli 1700-luvun alussa kymmeniä senttejä vähemmän kun nykyisin. Teki kielitaitoinen jättiläinen muitakin töitä kuin esiintyi kaiken kansan ihmeteltävänä. Hän oli joitakin vuosia kornettina Puolan kuninkaan August II Väkevän sotajoukoissa ja Preussin Fredrik I Wilhelmin henkivartiokaartissa. Ulla ja HP saivat kajaanilaisilta ystäviltään Simolta ja Pirkolta kutsun oopperaan proffakaronkassa maaliskuussa (ks. blogi 5.3.2019). Kutsuun sisältyi myös kahden päivän täysihoito heidän kesäpaikassaan Sotkamossa. Muita vieraita olivat tytär Pirjo ja hänen perheensä sekä Simon Elvi-sisar.

Jaakon komeat rippijuhlat

Melko tarkalleen kolme vuotta sitten HP kirjoitti siitä, miten Veera pääsi ripille (ks. blogi 14.8.2016). Nyt oli vuorossa Veeran pikkuveli Jaakko, jonka konfirmaatioon Olarin kirkossa saimme osallistua. Kirkkojuhlan jälkeen Jaakon vanhemmat Satu ja Juha järjestivät lähisukulailleen ja ystävilleen hienot päivälliset, jotka me mukana olleet varmuudella muistamme lopun ikäämme. Espoon Olari kirkosta HP laittaa kuvitukseksi modernin alttarin, joka sopivasti loi tunnelmaa juhlaan, jossa rippilapset konfirmoitiin kirkon täysivaltaisiksi jäseniksi.. Me taustavoimat ryhmityimme samoille kulmille ja odotimme konfirmaation alkua ehkä hieman jännittyneinä. Jaakko itse otti tulossa olevan tapahtuman rauhallisesti kuten joukkuepelaajan (jääkiekon) tuleekin. Jaakon rippipappi oli aurinkoinen nainen, joka antoi koko joukon hyviä ohjeita tulevaa elämää varten. Kehonkielet kertoivat, että hän oli saanut rippilapsiltaan täyden luottamuksen. Konfirmaation jälkeen kokoonnuimme Jaakon kotiin Espoon Nuottalahteen, jossa Satu ja Juha toivottivat vieraat tervetulleiksi. Alkumaljojen aikana pidetiin jokunen puhe: HP ojensi Jaakolle lahjaksi Mika Waltarin teoksen Sinuhe Egyptiläinen, jota hän pitää kaikkien aikojen parhaana suomalaisena kaunokirjallisena teoksena. Hän toivoi Jaakon lukevan sitä sekä jännittävänä historiallisen romaanina ja faaraoiden ajan kuvauksena että lukuisia elämänohjeita sisältävänä oppaana. Jaakko suhtautui lahjaan myönteisesti: "Ei tämä kirjan laajuus, 970 sivua, pelota, kun lukee sitä 50 sivua päivässä." Kirjalahjaa täydensi Ullan ojentama stipendi, joka on tarkoitettu kesän 2020 kieliopintoihin Englannissa. Lahjapuheen pitivät myös Susanna ja Timo, jotka antoivat Jaakolle Doodsonien suunnitteleman Kalevala-kaulakorun. Lahjakortteja Jaakko sai siten lukemattoman määrän. Alkumaljojen ja puheiden jälkeen juhla jatkui iloisena seurusteluna kun kaikki olivat hyvällä tuulella ja nauttivat tyylikkään Jaakon aikuistumisesta. Hyvään tuleen liittyi myös tarjoilun odotusta, kun aikaisempien kokemusten perusteella oli tiedossa, että jotain erityisen hyvää Satu ja Juha tulisivat tarjoamaan. Niin kuin sitten tapahtuikin. Kuten HP alussa jo totesi, tällaiset huolella ja sydämellä järjestetyt perhejuhlat jäävät suvun sisäiseen historiaan ja muistojen bulevardiin. Lämpimät kiitokset Satulle, Juhalle, Veeralle ja erityisesti Jaakolle. On hienoa olla tällaisen joukon Heimopäällikkö, nimitys, jonka Juha ja Susanna myönsivät 18 vuotta sitten kun HP täytti 60 vuotta.

Senioripäätoimittajat Suomen Manchesterissa

Senioripääomittajat kokoontuivat viettämään kesäpäiviään heinäkuun alussa Tampereelle, Suomen Manchesteriin. Meitä oli paikalla, vaimot mukaan lukien, nelisenkymmentä, vähän enemmän kuin vuosi sitten Mikkelissä. Ohjelma oli kattava, ensin kävimme Vapriikissa, jossa hyvän lounaan jälkeen tutustuimme mainion oppaan johdolla Tampere 1918 -näyttelyyn. Siitä ei tällä kerta sen enempää, koska HP on näyttelystä aiemminkin kertonut (ks. blogi Punaisen Tampereen järkyttävin kuva 4.12.2018). Museon jälkeen ohjelmassa oli Kävely vetten päällä, pitkin kanavien rantoja ja kohteena majapaikkamme hotelli Tammer. Paitsi Vapriikista manselaiset näyttävät olevan ylpeitä myös Juicen kirjastosta, johon kävelymme päätteeksi piipahdimme kahville ja kuuntelemaan kertomuksia Juice Leskisestä. Mieleen jäi myös Tampereen pormestari Lauri Lyly, joka asialliseen tapaansa kertoi Tampereen tulevaisuudensuunnitelmista, jotka ovatkin varsin huikeita esimerkkinä vaikkapa mittava raitiotiehanke. Rakennustyö on jo pitkällä, ja sen pitäisi valmistua ensi vuonna. Illallisen söimme ravintola Tampellassa, jossa kaikki oli kohdallaan: ruoka oli maukasta ja taiten laitettu, tarjoilijat esittelivät nautitut viinit perusteellisesti. Illallisen aikana pidettiin entiseen tapaan lyhyitä, spontaaneja puheita. Ulla esiintyi ensi kertaa tällä foorumilla. Hän kertoi koulutoverinsa hääjuhlasta, jossa pastori Voitto Viro antoi tuiki tarpeellisen elämänohjeen suvaitsevaisuudesta. Hyvin nukutun yön jälkeen ohjelmamme jatkui kaupunkikierroksella, jonka huipentuma oli ajo sateiselle Pispalan harjulle. Sen jälkeen vierailimme Aamulehdessä. Toimitus työskentelee avokonttorissa, jossa rauhallisia puheluja varten oli muutama puhelinkoppi. Yhteiskuvan jälkeen tarjolla oli vielä lounas ravintola Plevnassa, mutta sen jätimme tällä kertaa väliin, kun hotellin aamiainen oli ollut verrattain tuhti.

Emot ja vasat liikkeellä

Kemijärven-matkan yhteyteen liitimme myös viikon mittaisen Pohjois- ja Itä-Suomen kierroksen, josta HP kertoo seuraavissa jutuissa. Laitettakoon tähän ensimmäiseksi kaksi nopeaa kuvaa. Niistä ensimmäisessä poroemo opetti vasalleen, kuinka maantie pitää turvallisesti ylittää. Kuva on otettu Kuusamossa, siis poronhoitoalueen eteläkulmilla. Meillä oli tilaisuus nähdä poroja enemmänkin, kun yövyimme pari yötä Rukajärven rannalla sijaitsevassa Iisakki Villagessa, jonka naapurissa oli porotila. Iisakki Village on tasokas paikka erinomaisine palveluineen. Ainoa, mitä HP jäi ravintolassa kaipaamaan, olivat tönkkösuolatut muikut. Muuten paikallista kalaa oli hienosti saatavilla. Seuraavan kerran kohtasimme isoja metsän eläimiä lähellä Toukolaa, kun kolme hirveä keskeyttivät ateriansa kaurapellolla ja katselivat vähän ihmetellen HP:tä, joka pysäytti autonsa ja tuli ulos kuvaamaan. Vähän kaukaa HP joutui kuvan ottamaan, eikä putken vaihtoon ollut aikaa.