Monday, August 12, 2019
Senioripäätoimittajat Suomen Manchesterissa
Senioripääomittajat kokoontuivat viettämään kesäpäiviään heinäkuun alussa Tampereelle, Suomen Manchesteriin. Meitä oli paikalla, vaimot mukaan lukien, nelisenkymmentä, vähän enemmän kuin vuosi sitten Mikkelissä. Ohjelma oli kattava, ensin kävimme Vapriikissa, jossa hyvän lounaan jälkeen tutustuimme mainion oppaan johdolla Tampere 1918 -näyttelyyn. Siitä ei tällä kerta sen enempää, koska HP on näyttelystä aiemminkin kertonut (ks. blogi Punaisen Tampereen järkyttävin kuva 4.12.2018). Museon jälkeen ohjelmassa oli Kävely vetten päällä, pitkin kanavien rantoja ja kohteena majapaikkamme hotelli Tammer.
Paitsi Vapriikista manselaiset näyttävät olevan ylpeitä myös Juicen kirjastosta, johon kävelymme päätteeksi piipahdimme kahville ja kuuntelemaan kertomuksia Juice Leskisestä. Mieleen jäi myös Tampereen pormestari Lauri Lyly, joka asialliseen tapaansa kertoi Tampereen tulevaisuudensuunnitelmista, jotka ovatkin varsin huikeita esimerkkinä vaikkapa mittava raitiotiehanke. Rakennustyö on jo pitkällä, ja sen pitäisi valmistua ensi vuonna.
Illallisen söimme ravintola Tampellassa, jossa kaikki oli kohdallaan: ruoka oli maukasta ja taiten laitettu, tarjoilijat esittelivät nautitut viinit perusteellisesti. Illallisen aikana pidettiin entiseen tapaan lyhyitä, spontaaneja puheita. Ulla esiintyi ensi kertaa tällä foorumilla. Hän kertoi koulutoverinsa hääjuhlasta, jossa pastori Voitto Viro antoi tuiki tarpeellisen elämänohjeen suvaitsevaisuudesta.
Hyvin nukutun yön jälkeen ohjelmamme jatkui kaupunkikierroksella, jonka huipentuma oli ajo sateiselle Pispalan harjulle. Sen jälkeen vierailimme Aamulehdessä. Toimitus työskentelee avokonttorissa, jossa rauhallisia puheluja varten oli muutama puhelinkoppi. Yhteiskuvan jälkeen tarjolla oli vielä lounas ravintola Plevnassa, mutta sen jätimme tällä kertaa väliin, kun hotellin aamiainen oli ollut verrattain tuhti.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment