Saturday, September 28, 2019
La Scala ja Trump Sisiliassa
HP:llä on vielä varastossa muutama katsaus viime kesään, mutta vaihtelun vuoksi nostettakoon esille hieno konsertti, jossa La Scalan filharmonikot kapellimestarinaan Myung-Whun Chung panivat parastaan ja soittivat italialaisen oopperan helmiä mm. teoksista Madame Butterfly, La Traviata ja Italialainen Algeriassa. Jutuntekoon HP:n pakotti se, että esityksessä ja sen miljöössä oli paljon tuttuja aineksia. Esityksen oli toukokuussa 2017 taltioinut Milanon televisio, jonka kotipaikka oli sama kuin La Scalankin. Suomessa Ylen Teema&Fem esittivät sen 22.syyskuuta 2019. Esitys on katsottavissa myös Yle Areenassa.
Konsertti pidettiin mahtavassa ympäristössä, Taorminan vanhassa kreikkalaisessa amfiteatterissa. Myös kuulijakunta oli valikoitunutta väkeä, kun paikalla olivat G7-maiden johtajat lähimpine avustajineen sekä järjestäjien edustajat. Milanon tv:n taltioinnin kautta konsertti tavoitti satoja miljoonia. Näitä HP:lle ja Ullalle tuttuja aineksia oli muutama: toukokuussa 1991 olimme yhdessä ystäviemme Annelin ja Eskon kanssa viettämässä Taorminassa HP:n 50-vuotissynttäreitä. La Scalassa taas olimme katsomassa Guiseppe Verdin Aidan (ks. blogi 17.4.2015). Varmaan useimmat soittajat olivat samoja kuin kaksi vuotta myöhemmin Taorminassa.
Trump, Macron, Merkel ja muut osoittivat villisti, so. seisaallen nousten, suosiotaan tutulle musiikille ja sen hienolle tulkinnalle. Politiikan tutkijaa hieman ihmetytti, että Merkel oli sijoitettu toiselle riville eikä ensimmäiselle kuten Macron.
Sunday, September 22, 2019
Arktinen näkökulma Suomeen
Heinäkuisen kesäretkemme upeimpia kohteita oli Arktikum Rovaniemen keskustassa. Se on sekä tiedekeskus että museo, joka keskittyy pohjoisen napaseudun (napapiiristä pohjoiseen) asioihin ja ongelmiin. Arktikumin ulkoiset puitteet ovat upeat. Nykyisin se on Rovaniemen näkyvin maamerkki, joka on syrjäyttänyt Ounasvaaran ja sen hyppyrimäen.
Arktikumin kävijöillä on hieno mahdollisuus tutustua Suomen Lappiin ja sen kiehtovaan luontoon sekä arktisen alueen ihmisiin ja elintapoihin. Se vastaa muun muassa sellaisiin kysymyksiin, miten ihmiset, eläimet ja kasvit ovat sopeutuneet äärimmäiseen kylmyyteen, hurjiin sääolosuhteisiin sekä voimakkaaseen valon ja pimeän vaihteluun. Näyttelyt kertovat arktisesta arjesta, pohjoisten kansojen elämäntavoista ja alueen uusista haasteista, joita ovat ilmastonmuutos ja globalisaatio. Nimenomaan ilmastonmuutos tekee Arktikumin työstä erittäin ajankohtaisen ja tärkeän.
Arktikumin erikoisnäyttelynä oli tällä kertaa Petsamo, jonka Suomi sai Tarton rauhassa 1920 ja jonka se menetti hävityn sodan jälkeen 1944. Alue kiinnosti muun muassa matkailijoita, taiteilijoita, kalastajia ja sen nikkelituotanto oli sotavuosina erityisen arvokasta. Petsamo oli tärkeä myös ulkomaankaupalle, koska sen satama pysyi avoinna myös talvella.
Jos et ole vielä käynyt Arktikumissa, otapa se lähiaikojen ohjelmaasi. Se auttaa ymmärtämään elämää siinä kuin Keski-Euroopan komeiden kaupunkien palatsitkin.
Friday, September 20, 2019
Grilliherkuttelua Pohjois-Savossa
Kuopiolaiset ystävämme Merja ja Heikki - entisiä jyväskyläläisiä muuten - järjestivät kaikin puolin mukavat grillijuhlat vapaa-ajan asunnossaan Varkaudessa. Tapansa mukaisesti he valmistivat illallisen yhdessä; kerran me kaikki neljä olimme mukana illallisen laitossa, paikkana oli silloin Merjan ja Heikin koti Jyväskylässä. Nyt grillimestarin vastuu oli Heikillä, ja mikäs oli grillatessa, kun käytössä olivat sekä ulko- että sisägrillit.
Illallispaikkana oli huvimaja, josta HP on aiemminkin kertonut. Illan pimetessä hieno tunnelma vain korostui. Illallisella istui perin iloisia ihmisiä.
Monday, September 16, 2019
Konfirmaatio kirkossa ja rippijuhlat kotona
Noin kuukausi sitten (ks. blogi 13.8.2019) olimme juhlimassa Jaakon konfirmaatiota. Nyt oli Sakarin eli Sakken vuoro. Kirkkojuhla oli Mikael Agricolan kirkossa Tehtaankadulla, rippikoulu taas oli pidetty kauniissa Kivisaaressa. Ohjelma oli niin kuin ne rippimessuissa tapaavat olla: tunnelma oli juhlallinen ja lämminhenkinen kun sekä rippinuoret että heidän läheisensä tunsivat kristillistä ystävyyttä ja yhteyttä.
Meitä Sakken läheisiä oli kirkossa iso joukko. Äitiä taisi jännittää eniten, vaikka sitä ei Susannasta juuri huomaa. Kusti näyttää myös hivenen jännittyneeltä, samoin Timo. Myös HP oli tuntenut jännitystä jo edellisenä päivänä vaikka tiesikin varmuudella, että kaikki sujuu hyvin.
Rippilasten ehtoollista olivat siunaamassa myös kummit, joita Sakkella on kolme: Iina, Saana ja Jussi, joka kuvassa erottuu kolmantena vasemmalta, Saana taas on kolmas oikealta. Kuten tapana on, myös rippilasten omaisilla ja ystävillä oli mahdollisuus osallistua ehtoolliselle.
Tilaisuus päättyi onnitteluihin ja halauksiin kirkon portailla, ja meidän osaltamme juhla jatkui kun siirryimme Sakken kotiin Eirassa muutaman sadan metrin päähän.
Sakken toivomuksesta juhliin oli kutsuttu paljon väkeä, ja tunnelma olikin riemukkaan iloinen. Sakkelle pidettiin monia kauniita ja kannustavia puheita: ensiksi puhui Ulla, sitten HP, sen jälkeen kummit ja Pena.
Vielä muutama tuokiokuva juhlasta, joka kesti kuusisen tuntia. Timon loihtimat ateriat (erilaiset salaatit, graavi siika, grillattu lohi ja savustetut vasikan pakarat), Ullan mustikkakakku ja lusikkaleivokset sekä hyvät viinit maistuivat.
Lopuksi vielä sydämelliset kiitokset Sakkelle, Susannalle ja Timolle hienosta konfirmaatiomessusta ja ikimuistettavasta juhlasta kodissanne.
Subscribe to:
Posts (Atom)