Saturday, September 7, 2019
Hyvät ystävät kesää viettämässä
Blogissaan 3.7. HP kertoi, miten Ritvan ja Ilkan Toukola-vierailun toinen päivä suuntautui Petäjäveden vanhaan kirkkoon ja sieltä Serlachius-museoon Mänttään. Meille kaikille vierailu Petäjävedellä oli ensivisiitti hienossa 1760-luvulla rakennetussa hirsikirkkomiljöössä, joka kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin.
Petäjävedellä nautimme lounaan, jonka jälkeen ajoimme Mänttään. Siitä ei sen enempää, koska neljä vuotta sitten liikuimme samoissa maisemissa (ks. blogi 16.7.2015). Serlachius-museo oli entisensä, mutta HP laittaa siitäkin vielä pari kuvaa. Erityisesti hänen silmäänsä viehättivät yhtymän päärakennuksen portaita vartioivat ilves-patsaat (kuvassa toinen) sekä tietysti Suomen kuninkaalle Friedrich Karlille suunniteltu kruunu. Museon kesäkahvilassa Ilkka tarjosi koko joukolle kahvit.
Yhteinen kesämme huipentui elokuussa perinteisiin rapujuhliin Karttulassa. Ravut ja pihvi juomineen oli hieno illallinen. Entiseen tapaan Ritva paistoi seuraavan päivän lounaaksi muikkuja, jotka hän oli aamulla noutanut paikalliselta kalastajalta. Ravut oli Ilkka puolestaan käynyt ostamassa Kuopion kauppahallista.
Ritva ja Ilkka, tuhannet kiitokset yhteisistä kesähetkistä ja tervetuloa syksyyn, johon myös mahtuu muutamia mukavia tapaamisia.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment