Wednesday, November 20, 2019
Uusi nahkatakki ja muuta mukavaa
Montenegro eroaa muista käymistämme Balkanin valtioista siinä, että siellä viininviljelyllä on kohtalaiset perinteet. Autosta käsin näimme, että erikokoisia viinitarhoja maassa oli. Mitään maisemaa hallitsevia ne eivät olleet toisin kuin esimerkiksi Madeiralla. Yhdellekään viinitilalle ei ryhmäämme viety.
Sen sijaan meille tarjottiin ostettavaa timanttimyymälästä, mattotehtaasta ja nahkatakkimyymälästä. Tarkoitus tietysti oli, että turistit jättäisivät eurojaan komeisiin kauppoihin. Myynti oli näyttävästi organisoitu: oli viinitarjoilua, tuotteiden valmistuksen esittelyä eikä kauppamiehistä ollut pulaa, HP:n havaintojen mukaan kutakin matkalla ollutta pariskuntaa varten oli varattu kaksi myyntitykkiä, jotka, jos sanoma näytti menevän perille, veivät kohteensa erillisiin neuvottelutiloihin, joissa viiniä tarjoiltiin lisää ja kaupan yksityiskohdista sovittiin.
HP osti tiukan tinkimisen jälkeen itselleen nahkatakin, joka on valmistettu ohuesta lampaannahasta, paino noin 300 grammaa. Heti tuoreeltaan sitä oli tilaisuus kokeilla, kun seurueemme lähti illalliselle hotellimme ravintolaan.
Kauppa oli onnistunut. Myyjä sai hyvän hinnan ja HP taas takin, jollaista hänellä ei neljään vuosikymmeneen ole ollut.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment