Veeran penkkarijutun jatkeeksi sopii hyvin muistelma siitä, miten HP:n omista penkkareista
Turun Normaalilyseossa on kulunut tasan 60 vuotta. Penkinpainajaisten peruskuvio oli samantapainen kuin nykysinkin: ajettiin kuorma-autolla kaupungilla ja katsojia oli silloinkin isot määrät. Iltajuhla pidettiin koulun juhlasalissa. Mihinkään ravintolaan tai laivaristeilylle me sota-ajan lapset emme osanneet kaivata. Myöskään "Vanhojen tansseja" ei silloin vielä tunnettu, sen sijaan tulimme penkkaripäivän jälkeen kouluun "vanhoiksi" pukeutuneina. Seuraavat tunnelmat on kuvattu HP:n kotialbumista, joten taso ei ihan huippuun yllä.
Tämä kuva on otettu koulun parvekkeelta ajelun lähtötunnelmissa Norssin pihalla. HP on kuvan keskellä talviulsteri päällä, niin kuin muillakin. Silloin 1960 perheiden varallisuus oli sitä tasoa, ettei erityisiä ulkoiluvarusteita juuri ollut, sama takki päällä mentiin niin kouluun, elokuviin kuin viikonloppuhippoihin. Penkkariautomme kylkiin olimme maalanneet monenlaisia hauskuuksia ja viisauksia, kuten "Ei troppi ojaan kaada" tai "Rohkea rotan syö, uhkarohkea kouluruokaa". Silloin, 18-vuotiaana, ne varmaan tuntuivat fiksuilta.
Hyvissä ajoin ennen penkkareita HP oli aloittanut seurustelun saman koulun tytön, pari vuotta nuoremman
Ullan kanssa varmistaakseen, että oli kelvollista penkkariseuraa. Tämä onnistuikin, mutta mitään pysyvämpää ei asiasta kehkeytynyt. Penkkarijuhlan tarjoilut olivat maltilliset, juotiin Coca-colaa, vähän tanssittiin jne.
Neljä vuotta myöhemmin HP pääsi toisen kerran penkkareihin, johon oli saanut kutsun myöhemmältä vaimoltaan. Paikkana oli
Paimion yhteiskoulu. Siellä oli mukava traditio, jonka mukaan kouluun "vanhoina" jääneet lukion toisen luokan pojat kantoivat abitytöt koulusta ulos. Tytöillä oli päällään kansallispuvut.
Myös Paimion penkkaritunnelmat olivat rauhallisen tyylikkäät.
HP ja Ulla olivat tavanneet ensi kerran jo 1960, mutta vei muutaman vuoden ennen kuin suhde tiivistyi. Mutta lopputuloksesta voi sanoa, että teinirakkaus, jolla on taipumus jäädä lyhytaikaiseksi, on kestänyt jo kuusi vuosikymmentä, vaikka ei se aina niin helppoa ole ollut.
Tämä kuva on otettu koulun parvekkeelta ajelun lähtötunnelmissa Norssin pihalla. HP on kuvan keskellä talviulsteri päällä, niin kuin muillakin. Silloin 1960 perheiden varallisuus oli sitä tasoa, ettei erityisiä ulkoiluvarusteita juuri ollut, sama takki päällä mentiin niin kouluun, elokuviin kuin viikonloppuhippoihin. Penkkariautomme kylkiin olimme maalanneet monenlaisia hauskuuksia ja viisauksia, kuten "Ei troppi ojaan kaada" tai "Rohkea rotan syö, uhkarohkea kouluruokaa". Silloin, 18-vuotiaana, ne varmaan tuntuivat fiksuilta.
Hyvissä ajoin ennen penkkareita HP oli aloittanut seurustelun saman koulun tytön, pari vuotta nuoremman Ullan kanssa varmistaakseen, että oli kelvollista penkkariseuraa. Tämä onnistuikin, mutta mitään pysyvämpää ei asiasta kehkeytynyt. Penkkarijuhlan tarjoilut olivat maltilliset, juotiin Coca-colaa, vähän tanssittiin jne.
Neljä vuotta myöhemmin HP pääsi toisen kerran penkkareihin, johon oli saanut kutsun myöhemmältä vaimoltaan. Paikkana oli Paimion yhteiskoulu. Siellä oli mukava traditio, jonka mukaan kouluun "vanhoina" jääneet lukion toisen luokan pojat kantoivat abitytöt koulusta ulos. Tytöillä oli päällään kansallispuvut.
Myös Paimion penkkaritunnelmat olivat rauhallisen tyylikkäät.
HP ja Ulla olivat tavanneet ensi kerran jo 1960, mutta vei muutaman vuoden ennen kuin suhde tiivistyi. Mutta lopputuloksesta voi sanoa, että teinirakkaus, jolla on taipumus jäädä lyhytaikaiseksi, on kestänyt jo kuusi vuosikymmentä, vaikka ei se aina niin helppoa ole ollut.
No comments:
Post a Comment