Väinö Linna - tieteen, ei taiteen akateemikko

Kirjailija Väinö Linnan syntymästä tulee joulukuussa kuluneeksi 100 vuotta. Hyvissä ajoin hänestä on tehty mediassa isoja juttuja, komeimmin häntä on muistanut Helsingin Sanomat, jonka Väinö Linnalle omistettu Teema-numero ilmestyi kuluneella viikolla. Teemassa oli monia kiintoisia kirjoituksia, HP nostaa ensi sijalle Unto Hämäläisen artikkelin Linnan ja presidentti Urho Kekkosen välisestä suhteesta, joka lopulta läheni ystävyyttä. Molemminpuolista arvostusta kuvaa se, että Linna ilmoittautui julkisesti UKK:n tukimieheksi ja tämä puolestaan myönsi Linnalle 1980 akateemikon arvon, jota akatemialautakunta oli esittänyt.

Erikoista tässä oli se, että Linna sai tieteen akateemikon arvon, ei siis taiteen, mikä olisi luontevammin istunut kansakoulupohjalta kirjoittaneelle kirjailijalle. Hämäläinen ei pohdi mistä tämä johtui. Oliko se ehkä akateemikon oma toivomus, joka oli sillä tavalla perusteltavissa, että kolmiosainen Täällä Pohjantähden alla muutti merkittävästi suomalaisten historiakuvaa sisällissodasta, koska siinä osoitettiin ymmärrystä nimenomaan hävinneille punakapinallisille. HP kirjoittaa parhaillaan tietokirjaa sisällissodasta ja siinä Pohjantähti on yksi tulokulma. Tämänhetkisessä käsikirjoituksessa lukee näin: Pohjantähti-sarja muutti sisällissodasta vallinneita käsityksiä punaista puolta ymmärtäviksi, jopa arvostaviksi kun poliittinen ilmapiiri oli siihen otollinen pitkän punamullan ja kansanrintaman aikana. Kertomus maaseudun kärsivistä ihmisistä vei lukijat mukanaan mutta samalla peitti alleen sen, mistä oikein oli kysymys. Linna ei kirjoittanut Pohjantähdelle kehystä, joka olisi taustoittanut kertomusta. Lisäksi hän käsitteli sodan valkoista puolta osin karikatyyrin keinoin, millä myös oli vaikutusta. Linnan totuus kapinasta kanonisoitui, ja historiantutkijoiden mahdollisuudet kertoa omista tuloksistaan ovat jääneet varsin ponnettomiksi.

Kun ryssästä ei saanut puhua

Viime tiistaina Ylen Teema lähetti hienon elokuvan Pedon merkki. Vuonna 1981 valmistuneen filmin oli ohjannut Jaakko Pakkasvirta ja aiheena oli jatkosodan aikainen epävarmuus siitä, mitä oli tullut tehtyä ja mitä tulisi tehdä. Pääosan esittäjät Esko Salminen ja Hannu Lauri olivat rintamakirjeenvaihtajia eli TK-miehiä. Lauri esitti Olavi Paavolaista, jonka teokseen Synkkä yksinpuhelu (1946) elokuvan hieman poukkoileva juoni perustuu. Tom Wentzell puolestaan esitti oivallisesti saksalaista upseeria

. Hyvässä elokuvassa pisti korvaan hieman se, että vihollinen ei ollut ryssä, kuten taatusti oli rintamalla 1941-1944, vaan vanja. Synkässä yksinpuhelussa, joka oli jatkosodan aikainen päiväkirja, ei ryssiä myöskään ollut vaan sana oli poistettu kun hävityn sodan jälkeen ei ollut painokelpoista puhua ryssästä. Mutta vielä vuonna 1981 sanan korvaaminen vanjalla ei oikein istunut ainakaan HP:n korvaan. Muuten HP kyllä suosittelee, että emme puhuisi ryssistä, koska sillä on selvästi halveksiva ja vihamielinen sävy - ruotsinkieliset ovat tietysti asia erikseen, koska heidän kielessään ryssä tarkoittaa venäläistä. Niille, joita tämä problematiikka kiinnostaa, HP suosittelee entisen tutkijakollegansa Kari Immosen väitöskirjaa Ryssästä saa puhua (Otava 1986). Teos käsittelee sitä, miten suomalainen julkisuus suhtautui Neuvostoliittoon vuosina 1918-1939.

Mitä yhteistä on Kekkosella ja Kustaa III:lla?

Vastaus otsikon kysymyksen on: ylivertainen älykkyys, poliittinen taitavuus sekä kyky ottaa ja hallita riskejä. Tämä arvio on HP:n arvostaman historioitsijan, professori Martti Häikiön.Hän esitti sen televisiossa (Yle Fem) muutama päivä sitten Michael Franckin dokumentissa, jossa aiheena oli Franckin kummisedan Georg C. Ehrnroothin ja Kekkosen suhde. Jori C. oli Kekkosen ajan johtavia toisinajattelijoita. Häikiö sanoi asian niin, että ennen Kekkosta pitää mennä aina 1700-luvulle, ennen kuin Suomen historiasta löytyy Kekkosen veroinen hallitsija. Hän on Kustaa III, joka hallitsi Ruotsia, johon Suomikin kuului, vuosina 1771–1792. Kustaa III palautti ylimmän hallitusvallan säädyiltä kuninkaalle, edisti kulttuuria ja kävi sodan Venäjää vastaan 1788–1790. Lopputulos oli tasapeli, joka oli tuohon aikaa Ruotsille jo kelpo saavutus. Kustaa III:n hallituskausi jäi vähän lyhyemmäksi kuin Kekkosen, koska kuningas salamurhattiin oopperan naamaisissa. Kekkoselle ja Kustaa III:lle oli yhteistä sekin, että molempia aikanaan sekä ihailtiin että vihattiin.

Kai Mykkänen ilman maskia

Kokoomus on pitkin syksyä arvostellut hallitusta epäselvästä kasvomaskilinjasta ja varsinkin sen monitulkintaisesta tiedottamisesta. Kokoomuspoliitikot osoittivat tänään, että näin epäilemättä on, kun puolueen terävin kärki, puheenjohtaja Petteri Orpo ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen, marssi Säätytalon portaita kokoukseen, jossa hallituksen ja opposition oli määrä keskustella siitä, miten koronakriisi saataisiin hallintaan. Orpolla oli esimerkillisesti maski kasvoilla mutta Mykkäsellä vähemmän esimerkillisesti ei. Turvaväli sen sijaan näytti olevan paremmin kunnossa, se oli noin metri mutta ei kuitenkaan kahta metriä.

Ullan sukkapiirin syyssatoa

HP on kerran ennenkin uutisoinut sukkapiiristä, johon ei nykyisin muita kuulukaan kuin Ulla. Mutta tuotto on näinkin ollut hyvä, vai mitä sanotte seuraavasta kuvasta, jonka HP otti kun Ulla viimeisteli koronakauden aikana kutomiaan sukkia naisille, miehille, nuorille ja lapsille, yhteensä 19 paria. Useimmat niistä on kudottu Päijänteellä iltaruskon aikaan.

Ullan tarkoitus on antaa sukat niitä tarvitseville, varmaankin Pelastusarmeijan joulupata on se todennäköisin vaihtoehto. Siihen mennessä sukkarivi karttuu vielä komeasti.