Tuesday, December 15, 2020
Mantilan taivaanpolun odotettu jatko
HP kirjoitti 19.9.2018 Markku Mantilan ensimmäisestä romaanista On toinenkin polku taivaaseen (Docendo, 510 sivua) seuraavasti: Kirja kertoo Peräseinäjoen Mantilanmäestä ja sen ihmisistä, pienyhteisön ja koko yhteiskunnan muutoksesta. Teksti on selkeää, jopa dekkarimaisen koukuttavaa, varsinkin henkilöhahmot ovat herkullisia. Koko tarina on huikea, mutta sellaista se muutos 1970-luvun Suomessa oli. Mantilanmäen pienyhteisöstä avautuvat näkymät laajempiin yhteyksiin kuten eduskuntaan, hallitukseen, Volvon tehtaille, jopa Lontooseen ja Pariisiin. Julkistamistilaisuudessa Mantila lupasi, että kertomus jatkuu ainakin kahden kirjan verran. Nyt kaksi vuotta myöhemmin ilmestyi teoksen toinen osa Joku voisi kutsua sitä kohtaloksi, kustantajana edelleen Docendo ja sivuja sama määrä, 510. Uudesta kirjasta voi hyvin kirjoittaa samalla tavalla kuin ykkösosasta, muutetaan vain 1970-luku 1980-luvuksi. HP sai kirjan Isänpäivälahjaksi Susannalta, joka oli Mantilan kollegoita Valtioneuvoston kansliassa.
Mantila (55) on ehtinyt olla monessa mukana. Hän on ollut Pohjalaisen ja Kalevan päätoimittaja, sen jälkeen valtioneuvoston viestintäjohtaja ja Naton strategisen viestinnän osaamiskeskuksen yksikönpäällikkö Riiassa. Sieltä hän palasi journalistiksi, uuden Pohjalainen-Ilkka -lehden päätoimittajaksi. Viime sunnuntaina hän vieraili AlfaTV:n ohjelmassa Tapani Ruokasen vieraana. Miehet puhuivat sekä Mantilan kirjoista että printtimedian nykyisistä ongelmista. Tunnin mittainen ohjelma oli kahden viisaan ja tyylikkään miehen pohdiskelua.
AlfaTV on suomalainen mainosrahoitteinen televisiokanava, joka aloitti toimintansa syksyllä 2012. AlfaTV:n omistaa Brilliance Communications Oy Keravalta. Kanava tavoittaa noin miljoona katsojaa viikossa. Se lähettää lähinnä kotimaisia ohjelmia painottaen maakuntien ja yli 40-vuotiaiden näkökulmaa. Ruokasen ja Mantilan keskustelun voit katsoa osoitteesta: www.permanto.fi. Vieläkin tärkeämpää on lukea Mantilan kirjat. Ne ovat hienoa, sujuvaa kaunokirjallisuutta mutta myös oiva katsaus Suomen lähihistoriaan Peräseinäjoen näkäkulmasta.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment