Tuesday, March 22, 2022
Loviisa, Almintalo ja Joutsamon Ulla
Ulla Joutsamo on ystävämme jo 1960-luvulta, meidän Ullan kollega, joka eläkepäivillään Maskussa on ryhtynyt taiteilijaksi. Hän on ollut mukana noin 80 yhteisnäyttelyssä, omia näyttelyitä on ollut 16. Ihan kunnioitettavia lukuja. Ullan tuorein näyttely on Loviisassa, Almin taidetalossa, jonne matkustimme mukavasti Onnibussilla. Almintalo on entisten Almin veljesten kultasepänliikkeen talo, jonka hirsirakentaneet ovat jykevät. Paikallinen opas kertoi meille talon vaiheista.
Ullan teokset olivat talon yläkerrassa, joka oli, niin kuin koko rakennus, hienosti muutettu taidetaloksi. Ullan aiheita taidemaalarina ovat olleet mm. meri ja eläimet.
Harvoin Loviisassa tulee käytyä, se on jäänyt joka suhteessa naapurinsa Porvoon varjoon. Kuitenkin Loviisa on kuningattaren kaupunki,, perustettu 1745, saanut nimensä kuningatar Loviisa Ulrikasta. Jotain majesteetillistä siinä onkin, kuten Raatihuone ja vanha lyseo. Kaupungin pääkadut ovat saaneet komeat nimensä kahdelta vapaaherralta, kenraali Gustaf Mannerheimilta ja eversti Otto von Brandensteinilta, joka 1918 oli kreivi Rüdiger von der Goltzin lähin komentaja.
Ja lopuksi: jos pidätte kiirettä, vielä ehditte, sillä Ullan näyttely puretaan ensi sunnuntaina. Kiitos Ulla hienoista taideteoksista.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment