Thursday, March 3, 2022
Kurkistus diktaattorin pään sisään
HP:n entinen kollega Keskisuomalaisessa ja Hufvustadsbladetin nykyinen päätoimittaja Erja Yläjärvi kirjoittaa, miten me Suomessa emme pääse Vladimir Putinin pään sisälle emmekä siten voi tietää hänen aivoituksiaan. Suomen Kuvalehti luonnehti kuitenkin tänään ilmestyneen numeronsa kansikuvassa oivallisesti sitä myllerrystä, joka Putinin pääkopassa parhaillaan on menossa. Äkkiä vilkaisten kuvaa voisi pitää sekasortoisena, jopa sekopäänä, mutta Kremlin näkökulmasta siinä on kuitenkin vahvaa logiikkaa. Kuvan vasemman reunan alalaidassa hahmottuu Ukraina ja ylälaidassa Suomi, johon Putinin arvellaan iskevän myöhemmin. Synkkää tunnelmaa Kuvalehti vahvistaa sillä, että kannen pohjaväri on jopa pelottavan mustanharmaa.
Ukrainalla ja Suomella on useita yhtymäkohtia lähihistoriassa. Kuten se, että ensimmäisessä maailmansodassa ne olivat ääripäitä siinä puskurivyöhykkeessä, jonka keisarillinen Saksa rakensi Venäjää vastaan. Kun Putin nyt vakuuttaa kansalleen vapauttavansa Ukrainan fascisteista - pahin mahdollinen verenmakuinen haukkumasana Venäjällä - hän viittaa siihen, että Ukrainan kasakat pyrkivät toisen maailmansodan aikaan yhteistyöhön Hitlerin Saksan kanssa. Siitä syystä heitä tapettiin sodan jälkeen kyläkunnittain, ja Putinin mielestä tuo rankaisu jäi Stalinilta kesken. Entä mitä Putin sitten ajattelee Suomesta, joka 1941-1944 teki erittäin tiivistä yhteistyötä Hitlerin Saksan kanssa? Putinilla on tapana tosissaan kaivella tämäntapaisia historian tynnyreitä, kun hänen tavoitteenaan on palauttaa Venäjän vanha suuruuden aika ja liittää siihen kuuluneet alueet takaisin Venäjään.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment