Hyvä tuppaa tulemaan

Aloitimme Ullan kanssa 49 neliön kerrostalokaksion saneerauksen kesäkuun alussa ja remontti oli valmis syyskuun ensi päivinä. Jyväskylän Mäki-Matissa, Esankadulla lähellä yliopistoa ja ammattikorkeakoulua, sijaitsevassa huoneustossa laitoimme uusiksi melkein kaikki, vain kylppärin kaapelit kelpuutimme, nekin saumasimme uudelleen.

Mitään tarkkaa tuntipäiväkirjaa emme pitäneet, mutta töissä olimme keskimäärin neljänä päivänä viikossa keskimäärin viisi tuntia. Näin laskien kokonaistuntimääräksi saamme 480 tuntia. Lisäksi paljon aikaa kului - niin kuin remonteissa on tapana - rautakaupassa. Myös auto pysyi liikkeessä: Kun kesän aikana ajoimme noin 5 000 kilometriä, siitä ehkä puolet oli ajoa Esankadulle ja rautakauppoihin.

Kun laskemme työtunnin hinnaksi 30 euroa, saamme oman työmme arvoksi 14 400 euroa. Tarvikkeisiin, joista keittiön kalusteet ja astianpesukone olivat kalleimmat, meni 4 200 euroa. Kun asunto syksyllä myydään, siitä saatava hinta lopulta ratkaisee, kuinka kannattava projektimme oli. Pelkästään rahan takia emme remonttia tehneet. Me nyt vain satumme tykkäämään erilaisesta rakentamisesta.

Kolmena päivänä meillä oli talkooapua paikalla: Juha auttoi yhden päivän lattialaminaattien asennuksessa. Juhan appi Jääskeläisen Pekka, jonka Opel Omegassa on vetokoukku, auttoi vanhojen keittiökalusteiden roudaanisessa peräkäryllä kaatopaikalle ja uusien kalusteiden noudossa Keittiö-Jätistä. Vanha hiihtokaverini Peltoniemen Antti, Korpilahden ex-rakennustarkastaja, ratkaisi pari itselleni visaista sähköliitännän ongelmaa. Kiitos vielä heille.

Ensimmäiset ostajaehdokkaat ovat jo käyneet paikalla ja kiitelleet lopputulosta. Samaa mieltä olemme itsekin. Eli pohjalaista sanontaa mukaellen: "Hyvä tuppaa tulemaan, vaikkei niin kauheesti yritäkkään."

Lehmusjoen Hege, 80 v.

Korpilahden emeritus koulutoimenjohtaja Heikki Lehmusjoki, joka on ystäväni lähes kolmen vuosikymmen ajalta, täytti heinäkuussa kunnioitettavat 80 vuotta. Kun emme silloin päässeet juhliin mukaan, vierailimme viime viikonvaihteessa Lehmusjoen kesäpaikassa Viitasaarella. Mukana olivat myös Peltoniemen Sinikka ja Antti.


Hauskaa oli. Söimme loimulohta, joimme hyviä juomia, mm. XO Calvadosta, saunoimme ja valvoimme pitkälle yöhön saakka. Heikillä riitti virtaa siinä kuin nuoremmillaankin.


Valitettavasti kamera ei ollut matkassa. Näin valitettavasti joskus käy vanhalle ex-journalistille.

Karhu-Koplan kiehtova 45-vuotismeeting

Karhu-Kopla lienee yleisimpiä nimityksiä pienryhmille, joissa raavaat urokset hyrisevät jätkäenergiaa ja hankkivat voimaa elämän taisteluun.

Meidän koplamme syntyi Turun yliopiston vapaan-ajan riennoissa 1962, siis 45 vuotta sitten, kun joukko samanmielisiä ja saman vuosikurssin historianopiskelijoita ryhmittyi tiiviiksi pienyhteisöksi, joka jo opiskeluvuosina täydentyi nykyisillä vaimoillamme. Nimensä ryhmä otti suosikkijuomastaan Porin Karhusta. Oluen silloinen valmistaja Porin Oluttehdas huomioi koplamme synnyn - meiltä vinkin saatuaan - lähettämällä Turkuun korin olutta, hienot tuopit ja rintamerkit.

Valmistumisemme jälkeen erkaannuimme kuka mihinkin. Olavi Hovi päätyi vanhemmaksi lehtoriksi Varkauteen, Simo S. Soininen hallintotehtäviin Helsingin yliopistoon, nyttemmin edesmennyt Pentti Kuopio järjestöjen ja kaupan palvelukseen Helsinkiin. Kesäisin kokoonnuimme perhekunnittain vuoronperään toistemme kesämökeille. Tähän käytäntöön tuli 1990-luvulla katkos, mutta viime viikonloppuna alkoi elpyminen kun karhukoplalaiset vaimoineen tapasivat toisensa Korpilahden Toukolassa.

Monella tavalla hauskaa oli, aivan kuten vuosikymmeniä sitten. Sovimme myös, että ensi kesänä kokoonnumme Kaarinan ja Olavin uuteen hirsilinnaan, joka on Kangasalan kunnassa lähellä Tamperetta. Paikan nimi on osuvasti Hovimäki ja sen Hovit ovat rakentaneet eläkepäiviään varten. Epäilemättä Hovimäessä sovitaan seuraavasta tapaamisesta Soinisten kesäpaikassa Sotkamossa. Meitä karhukoplalaisia yhdisti aikoinaan hyvän oluen lisäksi aito kiinnostus historiaan (ja muihinkin yhteiskuntatieteisiin) sekä tietoisuus historian yleistä ymmärrystä syventävästä ja mieltä jalostavasta vaikutuksesta. Opiskelun jälkeen meille on ollut yhteistä myös harrastus kaikenlaiseen rakentamiseen; olemme tehneet taloja, kesämökkejä ja saneeranneet kerrostaloasuntoja. Eikä tämänkään työn jäljessä ole ollut isommin moittimista.

Jäähyväiset työyhteisölle

Ullan viimeinen työpäivä ylihoitajana Keski-Suomen Keskussairaalassa oli 11. toukokuuta, josta olen aiemmin kirjoittanut. Virallisesti eläkepäivät alkoivat 1. elokuuta.

Näissä tunnelmissa Ulla kutsui 6. elokuuta lähimmät työtoverinsa eli sisätautien johtoryhmän mökillemme Toukolaan. Ilma oli - hieman jo kulunutta vertausta käyttääkseni - kuin morsian ja tunnelma iloinen. Ei mikään ihme, että Ulla on noin välittömässä joukossa viihtynyt. Itse olin paikalla kokkina, jonka vastuulla oli loimulohen valmistus. Hauska oli rupatella ja aterioida kaikkien kahdeksan vieraan kanssa, ennestään tunsin heistä vain Savolaisen Maijan, jonka kanssa meillä on ollut yhteisiä asuntobisneksiä. Paikalla oli myös Ullan seuraaja Jaana Peltokoski (alakuvassa keskellä), joka oli ottanut ylihoitajan viran vastaan saman päivän aamuna.




Että maailma on pieni, sekin tuli todistetuksi. Ollin Timo tuntui tutulta, ja kun kysyin, paljastui, että muinaisessa nuoruudessamme 1960-luvulla otimme yhteen parikin kertaa Turun yliopiston koripallosarjan loppuottelussa, Timo Lääkiksen ja minä Kritiikin (historianopiskelijat) joukkueessa. Muistaakseni Lääkis voitti ainakin toisen ottelun.

Heimoristeily Porvooseen

Viime lauantaina heimomme - kuusi aikuista ja neljä lasta - teki kesäpurjehduksen Porvooseen M/S J. L. Runebergillä. Lähtö oli Helsingin kauppatorin rannasta klo 10 ja matka kesti vajaat neljä tuntia. Aika kului mukavasti kun aurinko paistoi ja maisemat olivat kauniit.

Meille oli varattu laivan Vihreä salonki, jossa nautimme laivan lohikeiton ja saaristolaisleipää. Ruokajuomina olivat Ballet-kuohuviini ja Pommac. Jälkiruoaksi tarjottiin kahvia ja Runebergin torttua.

M/S J. L. Runeberg on vuonna 1912 valmistunut legendaarinen laiva, joka voi ottaa pari sataa matkustajaa. 1960-luvulla höyrylaiva muutettiin dieselmoottorilla toimivaksi eli S/S:stä (Steam ship) tuli M/S (Motor ship).

Porvoossa meillä oli aikaa vajaat neljä tuntia. Kulttuurikohteina olivat Runebergin kotimuseo sekä kävelyä vanhassa kaupungissa. Aikaa oli piipahtaa myös terassilla raatihuoneen torilla. Yksi retken kohokohtia oli, kun Susanna ja Timo tarjosivat aikuisille kuohujuomat ja lapsille jäätelöt.

Paluumatka Helsinkiin oli niinikään kiehtova. Sen teimme museojunalla, vanhalla Lättähatulla, joka kesälauantaisin kuljettaa matkustajia Porvoon ja Helsingin välillä kerran päivässä. Erityisesti lapset tykkäsivät vanhan junan ja vanhan radan tunnelmasta. Helsingissä olimme illansuussa klo 18.

Heimoristeily jatkaa sitä kesäperinnettä, joka alkoi viikonloppuvierailuilla Mustion linnassa 2002 ja Imatran Valtionhotellissa 2003.

Kesäjuhlat Saustilan kartanossa

Kaija-mummon emännöimät perinteiset Airion suvun kesäjuhlat pidettiin tällä kertaa Saustilan kartanossa Sauvossa, edesmenneen Viljo-ukin kotipitäjässä. Ennen Saustilaa kävimme myös Sauvon sankarihaudalla ja tutustuimme Sauvon vanhaan keskiaikaiseen kivikirkkoon.

Paikka on hieno. Saustilan historia ulottuu aina 1400-luvun alkuun, jolloin siitä on ensimmäiset maininnat historian dokumenteissa. Nykyinen kartanorakennus on 1700-luvun lopulta. 1900-luvulla Saustila kuului Aminoffien aatelissuvulle, mutta oli puoli vuosisataa asumattomana ja rapistui pahasti.

Kartanon nykyiset valtiaat, Anna-Liisa Näsänen ja hänen tyttärensä Sanna Näsänen, ovat viime vuosina kunnostaneet kartanon jo varsin hienoksi ja tilauskäyttöön sopivaksi.

Ruoka oli erinomaista ja tunnelma rento. Emännät kertoivat tarjoilun lomassa Saustilan värikkäästä historiasta. 1800-luvulla kartanossa oli iso 90 lehmän karja ja myös oma meijeri, voita riitti aina Englantiin ja Pietariin saakka.

Saustilassa on kesäaikana avoinna sunnuntaikahvila, jossa kannattaa pistäytyä. Matkaa Sauvon kirkolta on kuutisen kilometriä.

Grillipihviä sateenvarjon alta

Viime viikonloppuna Toukolassa vietti lomaansa Halosen perhe. Vieraina heillä olivat Arolan Johanna ja Heikki. Lauantai oli kaunis, mutta sunnuntaina, jolloin Ulla ja minä piipahdimme paikalla, sataa tihuutteli.

Sade ei eloa haitannut. Atlantan jatkuviin helteisiin tottuneet Haloset suorastaan rakastavat sadetta. Myöskään ei ole kiellettyä grillata pihviä sateenvarjon alla, ja hyväähän siitä tulee. Alkuruoaksi Arolat, jotka huolehtivat päivän tarjoiluista, tarjosivat Parman kinkun tapaan valmistettua espanjalaista Jamonia ja vesimelonia.

Viineja oli montaa sorttia, samoin olutta. Saunakin lämpisi, mutta silloin heimopäällikkö oli jo matkalla Jyväskylään.