Syksyn satoa Isänpäivän päivällisillä

Perinteistä Isänpäivää vietimme Jääkärinkadulla. Syksyn satoihin painotetulla päivällisellä oli alkuruokana uutuus, "Sienestäjän uunimunakas" eli uunissa paistettu kanttarelliherkku. Pääruokana oli, kuten ennenkin, hirvipaisti, joka oli kypsynyt uunissa 12 tuntia 85 asteen lämmössä. Jälkiruokana oli maukasta mustaherukkakakkua.

Entiseen tapaan meistä isistä ja lapsista otettiin iloinen valokuva. Antti-vaari ei tällä kertaa päässyt mukaan.

Paluu evakosta onnistui hyvin

Kappelin uudistuminen oli onnistunut, työ oli tehty ravintolan perinteitä - ikää komeat 144 vuotta - kunnioittaen. Meitä oli Sweet Saturdayssa paikalla kahdeksan aktiivia arvioimassa muutosta.

Suurimmat muutokset oli tehty keittiössä ja wc-tiloissa, mutta myös kalusteet oli uusittu ja kristallivalojen määrää oli lisätty.

Kappelit valot kutsuvat jälleen

Kantapaikkamme Kappeli on ollut remontissa koko alkusyksyn. Nyt se on avattu, joten voimme siirtää Sweet Saturdayn Belgestä entiseen paikkaan. Siis lauantaisin klo 16 Kappelissa.

Oheinen kuva on otettu eilispäivänä klo 16.

Mukava matka Kajaaniin

Ystävämme Simo, joka on Karhu-Koplan kantavia voimia, vietti viime perjantaina 70-vuotispäiviään nykyisessä kotikaupungissaan Kajaanissa. Juhlapaikkana oli hieno ja arvokas Raatihuone, joka rakennettiin 1800-luvun alussa sen jälkeen kun keisari Aleksanteri I oli Kajaanin-vierailunsa aikana siihen kehoittanut. Luonnollisesti rakennus on suojelukohde, jossa mm. kynttilän polttaminen on kielletty.

Juhlissa oli runsaasti Simon ystäviä, eniten Kajaanin Eino Leino Seurasta ja Elias Lönnrot Seurasta, joiden hallinnossa ja toiminnassa päivänsankari on aktiivisesti mukana.

Juhlissa pidettiin monia hienoja puheita. Yhden kauneimmista piti Simon vaimo Pirkko.
Hyvä oli myös Karhu-Koplan tervehdys, jonka Olavi esitti ja jossa hän muisteli mm. opiskeluvuosiamme Turun yliopistossa ja kertoi, miten Karhu-Kopla sai alkunsa. Yhdessä (vaimot mukana) lauloimme perinteisen "Paljon onnea vaan" Simolle.

Yövyimme Kajaanin Seurahuoneella, ja kun vielä teimme matkan junalla, joka Mauno Koiviston mukaan on kaikkein sivistynein tapa matkustaa, kokonaisuus oli muutenkin onnistunut.

Kiitokset Simolle ja Pirkolle hienoista juhlista sekä Kaarinalle ja Olaville mukavasta matkaseurasta.

Aikamoinen veijaritarina

Viikonvaihteessa menimme jo perinteiseen tapaan lasten kanssa teatteriin. Helsingin Kaupunginteatteri esitti legendaarisen veijaritarinan "Kolme iloista rosvoa". Siinä rosvot omalla puolisympaattisella tavallaan osallistuivat Kardemumman kaupungin elämään.

Näytelmä oli toteutettu oivallisesti. Tarina oli hauska, lavasteet komeat ja mukana parisenkymmentä Kaupunginteatterin huippunäyttelijää, kuten Eppu Salminen, Risto Kaskilahti, Sanna Saarijärvi ja Matti Olavi Ranin. Me nautimme esityksestä.

Näytelmän lopuksi pohdimme sitä, mikä oli esityksen opetus. Se oli siinä, että ihmisistä, jotka olivat jostain syystä ajautuneet elämän sivuraiteille, saattoi hyvinkin tulla kelpo kansalaisia: rosvoistakin yhdestä tuli Kardemumman palomestari, toisesta leipuri ja kolmannesta sirkuksen johtaja.
Perinteisen teatteripäivällisen (tällä kertaa liharullia ja muusia) söimme Jääkärinkadulla. Kun lapset myös yöpyivät isovanhempiensa luona, aamiaiseksi oli tarjolla pikkulettuja. Kusti ja Veera söivät niitä 30 kumpainenkin, me muut vähän vähemmän.

Hitaasti hahmottavien kärsivällinen opettaja

Tänään aamupäivällä Otava julkisti nobelisti ja presidentti Martti Ahtisaaren elämäkerran, jonka ovat kirjoittaneet Suomen Kuvalehden Katri Merikallio ja Tapani Ruokanen. Julkistamistilaisuus oli juhlallisissa tiloissa, Astoria-juhlahuoneistossa Iso-Roobertinkadulla. Kutsuvieraita oli paikalla runsaasti, runsaat sata, ja tietysti mukana olivat myös Martti ja Eeva Ahtisaari.

"Matkalla" on kerrassaan muhkea 655-sivuinen teos. Kun kirjaa tänään iltauutisissa ja huomisissa lehdissä varmasti käsitellään paljon, poimin siitä vain yhden näkökulman, jonka voin tehdä tekstiä toistaiseksi vain selailtuani.

Monessa kohdin kirjoittajat mainitsevat sen, että Ahtisaari oli oululainen kansakoulunopettaja, joka ei tutkintoaan häpeile. Päinvastoin. Ahtisaari kertoo kirjassaan, ja saman hän kertoi myös Astorian tilaisuudessa, saaneensa Oulun opettajakorkeakoulun rehtorilta oivan mallin elämäntyölleen, joka alkoi kansakoulunopettajana ja myöhemmin huipentui vaikeisiin kansainvälisiin tehtäviin - Nobelin rauhanpalkinnon veroisesti.

Ahtisaaren rehtori oli korostanut opettajakorkeakoulun opiskelijoille, että näistä koulutetaan "hitaasti hahmottavien kärsivällisiä opettajia". Tällä periaatteella Ahtisaari kertoo pärjänneensä niin Suomen presidenttinä kuin tunnustettuna rauhansovittelijanakin.

Hitaasti hahmottavien