Korpilahden kesäteatteri esitti elokuun alussa näytelmän Kekkosen elämästä, lapsuudesta vanhuuteen. Teatteri on jo useamman vuoden toiminut kirkonkylän vanhan sahalaitoksen pannuhuoneessa, jonne on rakennettu ihan mukavat ilmastoidut tilat.
Kun sisällä oli kuvaaminen kielletty, laitan muutaman ulkokuvan.
Väkeä tuli salin täydeltä. Itse näytelmä oli hauska ja historiakonteksteiltaan hyvä, vaikka päähenkilöistä tehtiinkin rankkaa mutta hyväntahtoista satiiria. Näyttelijöitä oli vain viisi, kaikki epäilemättä ammattilaisia, ja Kekkosta lukuunottamatta jokaisella oli useita rooleja. Esim. sama mies esitti erinomaisesti niin Väyrystä kuin Hitleriäkin.
Me saimme virikkeen lähteä paikalle kun maan valtalehti Hesari oli sitä kesän kulttuuritarjontaa esitellessään kehunut. Eikä turhaan, sanoimme me.
Sunday, August 24, 2014
Wednesday, August 20, 2014
Rapujuhlat Ritvan ja Ilkan residenssissä
Rirva ja Ilkka vierailivat heinäkuussa Toukolassa, mutta kuvia ei silloin jostain syystä otettu. Asia korjaantui, kun teimme vastavieralun Karttulaan ja saimme nauttia, kuten viime kesänäkin, mitä hienoimmasta rapuillallisesta. HP laittaa tähän muutaman kuvan.
Wednesday, August 13, 2014
Meidän äiti parantaa maailmaa
Sakke (10 v.) keskusteli äskettäin samanikäisen kaverinsa kanssa. Tämä kysyi, että missä sinun äitisi on töissä. Sakke vastasi, että SITRA:ssa. Jolloin kaveri tietysti esitti jatkon, että mitä se siellä tekee. Mihin Sakke: "Äiti parantaa maailmaa."
Naapurin poika meni vähän ymmälleen ja halusi tietää, mitä se maailman parantaminen oikein on, jolloin Sakke täsmensi: "Äiti suunnittelee kaatopaikoista puistoja."
Naapurin poika meni vähän ymmälleen ja halusi tietää, mitä se maailman parantaminen oikein on, jolloin Sakke täsmensi: "Äiti suunnittelee kaatopaikoista puistoja."
Tuesday, August 12, 2014
Tapaamisia Hankasalmella ja Korpilahdella
Jokavuotiseksi perinteeksemme on muodostunut vierailu Marja-Leenan ja Pekan huvilalla Hankasalmella. Tällä kertaa mukana olivat myös kesävieramme Kusti ja Sakke. Lasten iloittelua oli hieno katsella. He jaksoivat pelata futista tuntikausia helteessä, joka melkein uuvutti vanhemmat.
Välillä ilakoitiin järvessä, jossa veden lämpötila lähenteli 30 astetta.
Hankasalmen huvilan erikoisuus on koivurykelmä, jonka Pekka on joskus aikoja sitten tuonut kauhakuormaajalla nykyiselle paikalleen. Neljä koivua ovat elelleet mukavasti symbioosissa ja kasvaneet melkein kuin yhdeksi puuksi.
Parin viikon kuluttua Marja-Leena ja Pekka ajoivat Toukolaan, jossa vietimme iltapäivää kaikessa rauhassa. Pekka toi, kuten viime kesänäkin, 34 banaanilaatikollista kuivia koivuklapeja, joita hän tekee omasta metsästään runsaasti yli oman tarpeen. Kiitos vielä kerran sekä puista että mukavista kesätapaamisista.

Hienon kesäpäivän lopulla nautimme Satun ja Juhan tekemän maukkaan gourmet-aterian.
Parin viikon kuluttua Marja-Leena ja Pekka ajoivat Toukolaan, jossa vietimme iltapäivää kaikessa rauhassa. Pekka toi, kuten viime kesänäkin, 34 banaanilaatikollista kuivia koivuklapeja, joita hän tekee omasta metsästään runsaasti yli oman tarpeen. Kiitos vielä kerran sekä puista että mukavista kesätapaamisista.
Sunday, August 10, 2014
Vain Lionel Messi puuttui...
...muuten futismatsi Stadionilla oli ollut täydellinen, kun klaanimme yhdessä yli 40 000:n muun katsojan kanssa seurasi ottelua HJK - FC Barcelona. Kun iltapäivä oli komea, ei ollut niin väliä sillä, että Barca voitti 0-6. Saimme joka tapauksessa nähdä maailman ehkä parhaan futisjoukkueen taituruutta. Katsojatkin tuntuivat olen yhtä paljon vieraiden kuin kotijoukkueen puolella. Melkein jokaisella alle 10-vuotiaalla pikkupojalla oli Messin pelipaita päällä, vaikka moneen kertaan maailman parhaaksi valittu argentiinalainen ei pelannutkaan.
Kuvassa Kusti, Veera, Sakke, Jaakko, Susanna ja Juha. Kuvan ulkopuolelle jäivät Satu, Timo ja HP. Kuten huomaat, Sakke edusti komeasti oman seuransa värejä. Tosin hän oli vähän pettynyt, kun ei idoliaan Messiä nähnytkään.
HP osti HJK:n fanitiskiltä ottelun kunniaksi tehdyn T-paidan, koska arveli, ettei toista kertaa pääse seuraamaan näin tasokasta joukkuetta. Ja onhan HJK:kin tappiostaan huolimatta Suomen paras. Lisäksi ottelun tulot menevät hyvään tarkoitukseen, kun HJK rakentaa nuorille futareille uutta talvihallia.

Friday, August 8, 2014
Vanhat lauteet matkasivat Varkauteen
Alkukesän vieraita Toukolassa olivat Merja ja Heikki. Kaikin puolin mukavasta tapaamisesta kirjaan yhden yksityiskohdan. Kun saunaremonttimme purkujätteiden joukossa olivat tuhdit laudepuut, jotka olin aikonut pilkkoa saunapuiksi, Heikki arveli, että niistä saisi mainion pöydän tai penkit heidän tekeillä olevaan kesäkeittiöönsä. Niinpä vanhat lauteemme matkasivat Varkauteen Merjan ja Heikin isossa Pösössä.
Ensi kesänä, näin sovimme, käymme tarkastamassa, mikä on ollut lauteidemme kohtalo.
Myös vanha kiuas meni kierrätykseen, kun Korpilahden palokunnan miehet hakivat sen metsästysmajalleen. Muuan nuoripari taas haki S-Marketissa olleen seinäilmoituksemme luettuaan vanhat puutarhakalusteemme, iso pöytä ja kuusi jykevää tuolia.
Friday, July 4, 2014
Hyvää itsenäisyyspäivää, Yhdysvallat
Olimme tänään Kaivopuistossa piknikillä Yhdysvaltojen 4. heinäkuuta päivän kunniaksi. Saimme kutsun Helsingin Suomi-Amerikka -yhdistyksen puistojuhlaan, kun tyttäremme Susanna sattuu olemaan yhdistyksen puheenjohtaja. Jo kävely kauniin ja aurinkoisen puiston läpi oli kaikkien sadepäivien jälkeen elämys.
Yhdistys tarjosi juotavaa ja pikkupurtavaa, mutta useimmilla oli myös omat piknik-eväät mukana. Tällä perheellä oli lihakeittoa, ja oikein saviruukusta tarjoiltuna.
Susanna piti tervehdyspuheen, jonka jälkeen alkoi iloinen sorina ja seurustelu amerikkalaiseen tapaan. 4. heinäkuuta on amerikkaisille sama kuin 6. joulukuuta meille suomalaisille, he vain välttävät kaikkea pönötystä ja ihmettelevät sitä, että meillä kansa kokoontuu tv:n ääreen koko illaksi seuraamaan kun harvat ja valitut käyvät frakeissaan ja iltapuvuissaan kumartamassa maallista valtaa.
Piknikillä ei sitten muuta virallista ohjelmaa ollut. Sen korvasi kaunis laulu ja kitarasäestys. Nuoret taiteilijat luonnollisesti aloittivat Yhdysvaltojen kansallislaululla, johon piknik-yleisö yhtyi.
Piknikille oli ilmoittautunut yli 80 yhdistyksen jäsentä. Takana näkyvä telttakatos oli ostettu sateen varalle, mutta nyt se toimi tarjoilutilana.

Subscribe to:
Posts (Atom)