Kesän 2016 kronikkaa - ystävien tapaamisia

Mökkikauden keskeistä sisältöä on se, että saa tavata lähimpiä sukulaisia ja ystäviä sekä omalla mökillä että muualle kutsuttuna. Kesäkuun alun ensimmäisistä vieraista - Veerasta, Minnistä ja Sakkesta - HP ehti jo kertoakin, kuten myös Kustin 18-vuotisjuhlista. Siitä tarina jatkuu seuraavasti:

Juhannuksena saimme vieraiksemme Satun, Juhan, Veeran ja Jaakon. Aaton päivällinen noudatti seuraavaa kaavaa: Alkuun oli tarjolla herkullista silliä venäläiseen tapaan (Ulla bravuureita).

Sillin jälkeen Juha keskittyi grillaamaan siankylkeä, eikä senkään maussa ollut moittimista.

Jälkiruoaksi oli tarjolla mansikoita ja vesimelonia.

Iltamyöhää istuttiin tulilla ja juteltiin mukavia.

Juhannuspäivän lounaalla tarjoilimme grillinyyttejä, joiden valmistuksen olimme oppineet kesällä 2015 Pirkon ja Simon mökillä Kajaanissa.

Juhannuksen jälkeisellä viikolla piipahdimme Suomen Tietokirjailijat ry:n järjestämässä seminaarissa Sastamalassa, jossa muutama tietokirjailija, kuten kuvan Maarit Tyrkkö, kertoivat uusimmista töistään. Seminaarin päätösillallinen tarjottiin Ellivuoren rantamaisemissa.

Heinäkuun alussa olimme HP:n ystävän Riston 70-vuotispäivällisillä Jyväskylän klubilla, jonne oli kutsuttu salintäydeltä Riston sukulaisia ja ystäviä. Risto ja HP muistelivat puheissaan yhteisiä kokemuksiaan kuten sitä, miten helmikuussa 1989 vastasimme Kokkolassa kahden viikon ajan maakuntalehti Keskipohjanmaan toimittamisesta opiskelijavoimin, HP päätoimittajana ja Risto pääkirjoitustoimittajana. Hyviä lehtiä teimme.

HP:n lankoveli Pena tuli mökillemme heti seuraavana päivänä ja oli perin tyytyväinen uuteen autoonsa, neliveto Hiaceen, jonka hän vei Kemijärvelle kalastus-, metsästys- ja metsänhoitoautokseen. Yhdessä juhlimme mukavasti jälkikäteen HP:n 75-vuotista taivalta. Lahjaksi Pena toi Fiskarsin kirvessarjan pienimmän version, joka HP:ltä vielä puuttui ja joka kooltaan on hyvin ikään sopiva ja käyttökelpoinen esim. laavulla. Fiskarsin kirveethän ovat maailman parhaita, ja niillä on ikuinen takuu, siis varsi ei katkea eikä terä irtoa.

Jokunen päivä Penan jälkeen vieraiksi tulivat Johanna ja Heikki, jotka onnittelivat HP:tä laadukkaalla shampanjalla.

Ja tästä taas muutaman päivän päästä, kun lähestyttiin heinäkuun puoliväliä, vieraiksi tulivat Merja ja Heikki. Meillä oli monia mukavia muistoja. Merja muistutti siitä, että mökkitapaamisillamme oli jo kahden vuosikymmenen historia, nykyisin niin, että vuorovuosin vierailemme toistemme mökeillä.

Tässä välissä tuli lähetys Tyrnävältä, josta HP oli tilannut laavulle komean tulipesän, jonka pohjalla oli uuni rosvopaistin tekoon. Huomatkaa paikallisen sepän innovaatio: vanhasta kuorma-auton vanteesta oli tehty tulipesän ydin. Miten pesä käytännössä toimii, siitä tämän jutun loppupuolella.

Uutta tulisijaa varten piti vanha tulisija purkaa, mutta paikka ja perusta säilyivät ennallaan.

Marja-Leena ja Pekka järjestivät perinteisen kesätapaamisen kesäpaikassaan Hankasalmella. Söimme Pekan savustamaa mainiota lohta.

Jälkiruokaa täytyy erikseen alleviivata. Marja-Leena oli leiponut komean nimipäiväkakun Jaakolle.

Elokuun alun perinteisiä tapauksia olivat rapukestit Ritvan ja Ilkan kesämökillä Kuopion Karttulassa. Tällä kertaa komea pöytä oli katettu vilpolaan. Ravut Ritva oli aamulla käynyt ostamassa Kuopion torilta, joka tunnetusti on Suomen parhaita
.

Ensin tutut alkurituaalit ja sitten nauttimaan.

Samaan aikaan kun olimme Karttulassa, Korpilahden mökille saapuivat Susanna ja Timo. He sytyttivät tulen uuteen tulipesään. Kun nuotio oli palanut noin kolme tuntia, HP saapui paikalle ja otti tulivastuun Susannalta. Järjestyshän on se, että ensin tulta poltetaan neljä tuntia, jolloin paistinuuni ja tulipesä (huomaa ympäröivät kivet) kuumenevat. Sen jälkeen paisti, joka on kääritty leivinpaperiin, alumiinifolioon ja märkään sanomalehteen, laitetaan tulikuumaan uniin ja tulta poltetaan toiset neljä tuntia.

Kun kahdeksan tuntia oli kulunut, paisti (1,4 kiloa karitsaa) otettiin uunissa. Tässä vaiheessa vastuu paistista siirtyi Timolle, joka ensin oli hakenut Sakken Lahdesta, missä tämä oli viettänyt muutaman päivän ystäviensä vanhempien mökillä.

Ulla leikkasi paistin, joka oli mureaa ja maukasta. Siitä riitti syömistä pariksikin päiväksi.

Myöhemmin illalla kokoonnuimme tulille. Sakke paistoi vaahtokarkkeja ja me vanhemmat nautimme Susannan Espanjasta tuomaa jälkiruokaviiniä. Ihan muuten vain viihtyi Saara, kuten mäyräkoirilla on tapana. Niiden suurin nautintohan on se, että ne saavat olla ihmisten seurassa.

Viimeiset vieraat - ennen kuin lähdimme Helsinkiin Veeran rippijuhliin - olivat ystävämme Kokkolasta, Marja ja Matti. Tätä tapaamista ei sää suosinut, sillä tuuli niin kovaa, että esim. lohi piti paistaa sisällä uunissa eikä laavulle ollut asiaa. Mutta muuten oli kyllä mukavaa kun päivitimme kuulumiset ja muistelimme menneitä.

Kulkuvälineenä heillä oli Marjan uusi auto, joka oli väriltään Botticellin sininen. HP laittaa kuvan siksi, että auto oli merkiltään Citroen, joka nykyisin on myös HP:n suosikki.

Derkkunostalgiaa Berliinissä

Toukokuun lopulla (27.5.) HP kirjoitti Ropax-risteilystä pohjoiseen Saksaan. Kun yhteen juttuun ei ihan kaikkea saanut sopimaan, tekstiin sisältyi lupaus erillisestä Berliiniä koskevasta jutusta. Koska hotellimme oli vanhan Itä-Berliinin puolella, HP keskittyy siihen, miten kaupungin derkkumenneisyys (vaihtoehtoisesti ossiehistoria) näkyy tämän päivän tunnelmissa.
Ja näkyyhän se. Berliinin muuriin oli ikuistettu 1980-luvun kaikkein kuuluisin (HP:n mielipide) lehtikuva, jossa kommunistiveljet Breznev ja Honecker tervehtivät toisiaan lämpimästi.

Vanhana autojen harrastajana HP pani merkille sen, että hienosti entisöityjä DDR:n aikaisia autoja oli runsaasti liikenteessä, kuten tämä Barkus-bussi. Suomeenkin autoa tuotiin pakettiautona, mutta niiden kestävyys oli heikko, sillä vanhasta Ifasta periytyvä tekniikka (kolmisylinterinen kaksitahtimoottori) ei ollut riittävä suht. painavalle autolle.

Trabant, sympaattisesti Trabi, on luultavasti maailman tunnetuin kaksitahtinen. Sen pahvista ja puusta tehty kori ei paljon painanut. Suomessa niitä oli varsin paljon ja DDR:ssä sitä joutui odottamaan yli kymmenen vuotta, ellei sitten kuulunut poliittisesti luotettuihin.

DDR-museossa oli mahdollisuus istahtaa Trabiin. Auto oli sillä tavalla tuttu, että 1960-luvulla HP kävi Turussa isänsä kanssa koeajamassa auton, mutta ostamatta jäi. Ilun kanssa HP suunnitteli Trabin ostoa ja tarkoituksemme oli ryhtyä ajamaan rallia, mm. Jyväskylän Suurajoissa oli Trabille oma luokkansa, jonka ne aina voittivat. Mutta toteuttamatta tämäkin haave jäi. Muutamaan suunnistus- ja tarkkuusajoon osallistuimme Ilun isän Fiat 1100:lla. Jokunen pytty niistä mukaan kertyi.

DDR-museossa oli mahdollisuus pukeutua myös DDR:n kansanarmeijan varusteisiin. Kypärä sopi päähän, asetakki sen sijaan ei.

Sosialismin aatteiden mukaisesti itäsaksalaiset olivat iloisia, hoikkia ja hyväkuntoisia, kuten alla oleva kuva viestittää.

Berliinissä piipahdimme myös hienossa KaDeVe-tavaratalossa, josta löytyi kelvollinen shampanjabaari, jonka ainoa juoma oli Keltainen leski.

Toisenlainen tunnelma meitä kohtasi miljoonien juutalaisten murhattujen muistomerkillä. Tämän jälkeen shampanja olisi tuskin maistunut.

Vielä kävimme Berliinin vanhan olympiastadionin tornissa, ja muistelimme menneitä, siis suomalaisten hienoja saavutuksia vuoden 1936 kisoissa. Anteeksipyyntö sisältyi myös tähän kohteeseen, kun natsi-Saksan hylkimälle kolminkertaiselle olympiavoittajalle Jesse Owensille oli omistettu oma katu.

Iloisissa merkeissä palasimme laivalle, jossa siirryimme heti päivällispöytään.

HP:n esikoinen täytti 18 vuotta

Tässä jutussa HP tarkoittaa esikoisellaan vanhinta lastenlastaan Kustia, joka tuli täysi-ikäiseksi 19.6. 2016. Komeita juhlia vietettiin Kustin kotona edellisenä päivänä, joka oli sopivasti lauantai. Kaikkiaan kolmeen sukuharaan kuuluvia vieraita oli paikalla yhteensä 36, heistä 12 Kustia nuorempia.
Seuraavassa kuvassa kannattaa panna merkille kimppu lupiineja, jotka Ulla poimi Korpilahdelta Helsinkiin tullessamme maantien varresta (eihän niitä muualla kasvakaan), osti sitten Joutsasta muoviämpärin ja laittoi siihen riittävästi vettä, joten ne säilyivät tuoreina juhlaan saakka. Lupiinit Ulla toi siksi, että hän oli aikanaan, kun Kusti oli pieni, noukkinut niitä yhdessä Kustin kanssa kesäisin Toukolan pöytään. Kusti erityisesti tykkäsi juuri lupiineista.

Juhlaväki kokoontui Lapinlahdenkadulle klo 18, kelloaika oli tarkoituksella valittu, koska päivä oli 18.6. ja Kusti täytti 18, siis 18-18-18. Juhla jatkui aina iltayhteentoista.

Istuimia ei kaikille riittänyt, mutta eipä niitä kukaan kaivannutkaan.

Illan isäntäpari, siis Kustin vanhemmat, kohottivat alkumaljat Kustin onneksi ja menestykseksi. Eikä paikalla näkynyt muuta kuin iloisia ilmeitä. Yhdessä riemuittiin siitä, että Kusti, josta kaikki pitävät, oli tullut miehen ikään. Ja mukava oli nähdä vanhaa sukua jälleen koolla.

Kustista on kasvanut komea nuorimies, joka vuoden päästä kirjoittaa ylioppilaaksi, menee armeijaan ja sen jälkeen aloittaa opinnot (tai toisinpäin). Parhaillaan hän suorittaa autokoulua ja siirtyy työelämään menemällä kesätöihin enonsa ja kummisetänsä Juhan firmaan.

HP muisteli tapansa mukaan menneitä - yhteisiä kokemuksiaan Kustin kanssa. Ja niitähän löytyi viljalti monesta eri maasta, eniten kuitenkin Päijänteen kesämaisemista. Lahjana hänellä oli tuore historiateos, joka kertoo keisarin sotilasperinnöstä Helsingin lähialueilla.

Illan kokokohta oli tietysti juhla-ateria, josta päävastuun kantoi Kustin isä Timppa. Hyvin maistui kaikille.

HP:n puoliso otti illan loppupuolella kuvan paikalla olleista tohtoreista, vasemmalta katsottuna Pena (aiheenaan sotahistoria ja oppilaitoksena Maanpuolustuskorkeakoulu, 2007), sitten Krisse (tuotantotekniikka, Aalto-yliopisto, 2013), Susanna (Social Scienses, Georgia State University, 2011) ja HP (Suomen historia, Turun yliopisto 1971)

 Onnittelut vielä kerran Kustille. Ja kiitokset Sussulle ja Timpalle hienosta illasta.

Ensimmäiset kesävieraat Toukolassa...

...he olivat Veera ja ystävänsä Minni, kuten viime vuonnakin. Veera oli toivonut, että he voisivat tehdä ihan omia juttujaan ilman, että heitä mitenkään työllistettäisiin mökin alkukesän tekemisillä. Näin sovittiinkin. Koulun ja rankan harjoittelukauden (taitoluistelussa) päätteeksi rento lomailu oli paikallaan, varsinkin kun rippikoulukin oli edessä heti Toukolan jälkeen.

Neljän päivän vierailun aikana tytöt viihtyivät varsinkin laavulla, vaikka eivät tällä kertaa siellä yöpyneetkään kuten vuosi sitten. Saunan ja uinnin lisäksi heidän suosikkejaan oli letunpaisto, päivittäin taisi taikinaa kulua puolitoista litraa.

Veeran ja Minnin jälkeen Toukolaan tuli Sakke, jolle letut myös maistuivat.

Lisäksi Sakke urakoi mökkitalkkarin hommissa: tehtiin puusouvia ensi vuoden tarpeisiin ja levitettiin männyn kuorikatetta mökin polkuihin ja arkikäytön kuluttamiin tasanteisiin (ks. kuva alla). HP oli tilannut kuoriketta kaikkinaan viisi kuutiota, ja sitä riittää myös ensi kesän tarpeisiin.

Tämä urakka, jota teimme kaksi päivää, jäi vielä kesken - niin kuin mökin hommilla yleensäkin on taipumus jäädä. Siihenhän mökkielämän viehätys perustuukin, kun jatketaan siitä, mihin edellisenä kesänä on päästy.

Ulla oli ottanut urakakseen  maalauksen: yläterassin huonekalut, terassin lattia ja kaiteet saivat tuoreen pinnan.

Iltasaunan jälkeen klo 21 pidimme lukutunnin, Sakke tätä erityisesti edellytti, mikä on nuorelle miehelle kunniaksi. Lukutunnin jälkeen kuuntelimme radiosta klo 22 alkaen futiksen EM-peleistä illan kolmannen pelin. Kahta aikaisempaa ei radio lähettänyt, mutta se ei meitä surettanut.

Lopuksi kuva Toukolan Kukkivasta muurista, jossa monivuotinen raparperi näyttää erityisesti viihtyvän.