Jazzmuusikko Jukka Perkon kuusi kuvaa

Viime lauantaina YLE Radio 1 lähetti 45 minuutin ohjelman Kuusi kuvaa jazzmuusikko Jukka Perkon elämästä. Siinä HP:n sukulaismies kertoi itse valitsemiensa valokuvien pohjalta nuoruudestaan, elämästään muusikkona ja jazzista. Jukan tapa kertoa asioista oli sopivan leppoisa mutta silti analyyttinen. Ohjelma tulee ensi keskiviikkona 25.3. klo 22.05 uusintana. Kannattaa kuunnella. Oheinen kuva on HP:n proffakaronkasta noin vuosi sitten. Karonkka pidettiin ravintola Savoyn juhlakerroksessa, ja Jukka vastasi illan musiikkitarjonnasta (ks. blogi 5.3.2019). Karonkan kuvauksesta huolehti Juha Perko.

Haaste, haastava, haasteellinen

Otsikossa olevien sanojen käyttö on viime vuosina rajusti yleistynyt: lähes jokainen puhuja ja kirjoittaja käyttää niitä, eikä kuulija tai lukija juuri ihmettele, mistä on kysymys. Selvitetäänpä vähän. Haaste on oikeudenkäyntiin liittyvä termi. Sillä tarkoitetaan vastaajalle annettua kehotusta vastata kirjallisesti kanteeseen tai syytteeseen tai saapua oikeuden istuntoon. Puhekielessä haasteella tarkoitetaan useimmiten edessä olevia ongelmia, jotka olisi selätettävä, esim. yrityksellämme on monia haasteita. Tätä merkitystä haasteella ei varsinaisesti ole. Haastava on puhekielessä edellisen johdannainen, nykysuomen sanakirja ei haastavaa tunne, esim. yrityksemme lähiajat ovat haastavat. Mielenkiintoisin on haasteellinen-sana. Sitä käytetään surutta ja tuskin koskaan ajatellaan sen merkitystä, joka on sekä vaativa, vaikea, hankala että kiehtova ja houkutteleva. Usein tuntuu siltä, että käyttämällä haasteellinen-sanaa piilotetaan vaikea asia: on tilanteita ja asioita, joista ei pystytä puhumaan tai ei haluta puhua ”oikeilla sanoilla”. Raija Moilanen Kotimaisten kielten keskuksesta katsoo, ettei useinkaan tiedetä haasteellinen-sanan kaikkia merkitysvivahteita; sen ajatellaan olevan vain sanojen vaativa ja hankala synonyymi hiukan lievennettynä. Sitä HP ei ole vielä kuullut, että haasteemme olisivat haastavat tai haasteelliset.

Kilautetaan kaverille

Suomi on poikkeustilassa, joka meillä yli seitsenkymppisillä tarkoittaa sitä, että on pysyttävä kotosalla karanteenissa ja vältettävä fyysisiä ihmiskontakteja. Mutta ainahan voi kilauttaa kaverille, jos karanteenin hiljaisuus alkaa ahdistaa. Tämän suosituksen antoi viime viikolla pappi ja tietokirjailija Jaakko Heinimäki, joka on Kirkko ja Kaupunki -lehden päätoimittaja. Lisäksi hän kertoi, että juttuseuraa löytyy myös kirkolta, vaikka puhelimitse. Tuo sanonta "kilauttaa kaverille" taitaa olla tuttu Haluatko miljonääriksi -sarjasta televisiota. Tietokilpailija voi, jos itse ei tiedä, kilauttaa kaverille siinä toivossa, että tämä tietää.

Nizzan loma jäi tällä kertaa väliin

Meillä oli tarkoitus ensi sunnuntaina lentää Nizzaan ja viettää siellä kaksi viikkoa lomahotellissamme Residence Massenassa. Päällä olevan koronakriisin takia matka jää nyt väliin - teimme päätöksen jo pari viikkoa sitten, kun Italia osoittautui viruksen pahimmaksi keskittymäksi Euroopassa. Nizzahan on aikoinaan kuulunut Italiaan eikä sieltä ole kuin kolmen-neljän tunnin junamatka Milanoon. Matkan peruuntuminen ei sinänsä harmita, onhan tässä kyseessä paljon isommat asiat kuin myttyyn menneet lomasuunnitelmat. HP keskittyy nyt kirjallisiin töihin kotonaan, jonka pitäisi olla varsin virusvapaa ympäristö. Syytä on olla tarkkana, sillä koronan kerrotaan iskevän pahimmin juuri ikäisiimme hieman alle kahdeksankymppisiin.

Albert Edelfelt ja Romanovien lapset

Albert Gustaf Aristides Edelfelt syntyi Porvoossa 1854 ja myös kuoli siellä 1905. Hän on yksi merkittävimmistä suomalaisista taidemaalareista, joka sai tunnustusta myös kansainvälisesti. Edelfeltin ansiosta suomalaisten työt olivat Pariisin maailmannäyttelyssä 1900 omassa paviljongissaan, eivät edustamassa Venäjän keisarikunnan taidetta. Hänen maalauksiaan ovat muun muassa Jumalanpalvelus saaristossa, Merellä, Luxembourgin puistossa, Kristus ja Mataleena ja Helsingin yliopiston juhlasalin maalaus. Edelfeltillä oli hyvät suhteet Venäjän keisariperheeseen, mutta tästä ei ole paljon puhuttu. Asia nousi esiin, kun Rybinskin kaupungin museosta löytyi 2017 Edelfeltin maalaus, joka esittää Aleksanteri III:n veljen suuriruhtinas Vladimirin poikia. Sinebrychoffin taidemuseossa ovat esillä myös muut Venäjältä löytyneet maalaukset. Näyttely on avoinna 10.5.saakka. Yllä olevat taulut olivat alun perin esillä näyttelyssä Moskovassa 1882. Edelfelt maalasi myös Nikolai II:n muotokuvan, joka on nähtävissä Helsingin yliopistomuseossa. Kauniita nämä Romanovien pikkupojat, mutta komeita olivat myös Venäjän keisarit ja Suomen suuriruhtinaat: kolme Aleksanteria ja kaksi Nikolaita.

Fotografiska Tallinn Tukholman malliin

Äskeisen Tallinnan lomamme (ks. blogi 11.2.2020) huippuhetkiä on tutustuminen ruotsalaislähtöiseen Fotografiska-keskukseen.Telliskiven luovassa keskuksessa avattu Fotografiska Tallinn toimii paikkana, jossa taide, hyvä ruoka, musiikki, design sekä avoin tapa ajatella kohtaavat. Näyttelyissä otetaan kantaa ajankohtaisiin, keskustelua herättäviin aiheisiin ja rikotaan perinteisen taiteen rajoja. Kesällä 1919 valmistuneen valokuvakeskuksen esikuva on Tukholman Fotografiska, joka on maailmanluokan modernin valokuvataiteen keskus ja kansainvälinen kohtauspaikka. Sen yhteydessä toimiva ravintola palkittiin vuoden 2017 parhaana museoravintolana maailmassa. HP muistelee, että New York Times runttasi äskettäin tylysti amerikkalaisen Fotografiskan näyttelyn. Niin tai näin, Tallinnassa näyttely oli hieno, joskin aihepiiriltään karmaiseva. Se keskittyi kuvaamaan maailman eri kriisialueita ja sitä, miten pienet ihmiset kärsivät pitkissä sodissa eniten. Ase kädessä taistelevat taas tuntuvat nauttivan tekemisistään. Tallinnan Fotografiskassa on myös hyvä ravintola ja mukava kahvila. Tällä kertaa tyydyimme jälkimmäiseen. Fotografiska on kahden kilometrin päässä Tallinnan keskustasta. Menimme sinne taksilla ja tulimme takaisin spåralla.

"Rohkea rotan syö, uhkarohkea kouluruokaa"

Veeran penkkarijutun jatkeeksi sopii hyvin muistelma siitä, miten HP:n omista penkkareista Turun Normaalilyseossa on kulunut tasan 60 vuotta. Penkinpainajaisten peruskuvio oli samantapainen kuin nykysinkin: ajettiin kuorma-autolla kaupungilla ja katsojia oli silloinkin isot määrät. Iltajuhla pidettiin koulun juhlasalissa. Mihinkään ravintolaan tai laivaristeilylle me sota-ajan lapset emme osanneet kaivata. Myöskään "Vanhojen tansseja" ei silloin vielä tunnettu, sen sijaan tulimme penkkaripäivän jälkeen kouluun "vanhoiksi" pukeutuneina. Seuraavat tunnelmat on kuvattu HP:n kotialbumista, joten taso ei ihan huippuun yllä. Tämä kuva on otettu koulun parvekkeelta ajelun lähtötunnelmissa Norssin pihalla. HP on kuvan keskellä talviulsteri päällä, niin kuin muillakin. Silloin 1960 perheiden varallisuus oli sitä tasoa, ettei erityisiä ulkoiluvarusteita juuri ollut, sama takki päällä mentiin niin kouluun, elokuviin kuin viikonloppuhippoihin. Penkkariautomme kylkiin olimme maalanneet monenlaisia hauskuuksia ja viisauksia, kuten "Ei troppi ojaan kaada" tai "Rohkea rotan syö, uhkarohkea kouluruokaa". Silloin, 18-vuotiaana, ne varmaan tuntuivat fiksuilta. Hyvissä ajoin ennen penkkareita HP oli aloittanut seurustelun saman koulun tytön, pari vuotta nuoremman Ullan kanssa varmistaakseen, että oli kelvollista penkkariseuraa. Tämä onnistuikin, mutta mitään pysyvämpää ei asiasta kehkeytynyt. Penkkarijuhlan tarjoilut olivat maltilliset, juotiin Coca-colaa, vähän tanssittiin jne. Neljä vuotta myöhemmin HP pääsi toisen kerran penkkareihin, johon oli saanut kutsun myöhemmältä vaimoltaan. Paikkana oli Paimion yhteiskoulu. Siellä oli mukava traditio, jonka mukaan kouluun "vanhoina" jääneet lukion toisen luokan pojat kantoivat abitytöt koulusta ulos. Tytöillä oli päällään kansallispuvut. Myös Paimion penkkaritunnelmat olivat rauhallisen tyylikkäät. HP ja Ulla olivat tavanneet ensi kerran jo 1960, mutta vei muutaman vuoden ennen kuin suhde tiivistyi. Mutta lopputuloksesta voi sanoa, että teinirakkaus, jolla on taipumus jäädä lyhytaikaiseksi, on kestänyt jo kuusi vuosikymmentä, vaikka ei se aina niin helppoa ole ollut.