Elämä on kallis ja ainutlaatuinen, sanoi Veera

Aamubrunssilla 23. toukokuuta HP (79) arveli, että syntymäpäivä huipentuisi koko heimon päivälliseen Susannan ja Timon puutarhassa. Niin se huipentuikin, mutta kaiken kruunasi Veeralta tullut tekstiviesti, jossa hän pahoitteli sitä, että oli estynyt tulemasta. Sen sijaan hän lähetti oheisen koskettavan runon, jonka HP luki kaikille juhlassa olleille. Monille näyttivät silmät kostuvan. Veera antoi luvan tekstinsä julkaisuun. Paistatellessa keväisessä, polttavassa auringossa ja kuunnellessa luonnon moninaisia ääniä voi mielen huolet hetkeksi unohtaa. Merellä rauhallisesti liplattavat aallot muodostavat kauniin raamin korvaamattomalle elämälle maalla, yhdessä valoisan taivaan kanssa. Illan saatossa taivaankaari muotoutuu upeaan väriloistoonsa, ja lopulta päivällä piilossa olleet tähdet ilmestyvät meille osoittamaan valaistettua tietä. Ainutlaatuinen elämämme on tänä päivänä rajoittunutta, kun meille siunattuja läheisiä ei pysty aidosti tapaamaan. Jokainen elämä on kuitenkin liian lyhyt ja liian kallis, ettei apeuden saisi antaa valloittaa mieltämme. Lämpimät kiitokset Prinsessalle, Halosten perheelle, erityisesti Timpalle grilliherkuista ja salaateista, sekä kaikille muille mukana olleille. Vuoden päästä on sitten edessä 80-vuotisjuhlat, niiden suunnittelu on jo käynnissä. Päivä on myös heimomme järjestäytymisen 20-vuotisjuhla. Mutta ennen sitä - nautitaan kesästä ja pidetään yhteyttä. Tämä viimeinen kuva on Juhan ottama ja e-postissa lähettämä.

Kusti ja Sakke koronakahvilla

Kusti ja Sakke piipahtivat Jääkärinkadulla iltapäiväkahvilla, ja samalla ennakoitiin heidän tulevia syntymäpäiviään kesäkuussa (Kusti 22 ja Sakke 16). Samalla päivitimme päättyvän koulu- ja opiskeluvuoden kuulumiset. Paikaksi olimme oppikirjan mukaisesti valinneet Jääkärinkadun sisäpihan, jossa puut ovat jo mukavan vihreitä ja jonne Ulla oli kattanut kahvi- ja voileipäpöydän. Näitä synttäreitä vietettiin etuajassa siksi, että noin viikon päästä Ulla ja HP ajavat kesäpaikkaansa Päijänteelle, joten synttärit jäävät kesäkuussa pitämättä. Myöhemmin kesällä varmaan tapaamme, Sakke ainakin lupasi tulla heinäkuussa mökkitalkkarin hommiin. Kiitos pojat kun kävitte ilahduttamassa isovanhempianne. Ja onnittelut hienosti menneen koulu- ja opiskeluvuoden johdosta.

Kun punainen pioni kellastui

Tarkkaavainen lukija muistaa, miten Äitienpäivänblogissa oli näyttävä kuva onnittelukukista, lämpimän punaisista pioneista. Kukkaa on kutsuttu puutarhojen kuningattareksi. Mutta kuihtuu se nättikin kukka ja lopulta terälehdet varisivat. Runsaan viikon verran pioni kuitenkin jaksoi meitä ilahduttaa. Kukka vain muutti väriään, kun punainen muuttui keltaiseksi.

Susanna taisi olla ensimmäisiä

Hesarissa mainittiin kahdessakin jutussa, miten akateemiset väitökset toteutetaan nyt etänä. HP:n vanha oppilas Pekka Mykkänen kertoi tästä jutussaan, jossa hän käsitteli laajasti digiloikkaa. Lehden kolumnisti, poliittisen historian professori Kimmo Reentola taas kirjoitti etäväitöksestä Maanpuolustuskorkeakoulussa: Ei yleisöä, ei katsekontaktia väittelijään, ei juhlintaa. Tuskin on ennen sattunut tutkinnon tuhannen vuoden historiassa, Reentola arveli. No miten sen nyt ottaa? HP:n tytär Susanna väitteli toukokuussa 2011 Skypen välityksellä Georgia State Universityssä, ja toisessa päässä digilinjaa istuivat hänen kolme vastaväittäjäänsä rennosti laitoksensa kirjastossa. Susannan selän takana muutaman metrin päässä jännittivät kotiväen lisäksi Ulla ja HP sekä Johanna ja Heikki. Kuvat, joista näkyy hyvin myös Amerikan pää sekä väittelyn jälkeiset pienet juhlat, voit katsoa blogista 18.5.2011.

Koronan vaan ei auringon varjossa

Vietimme Äitienpäivää niin hyvin kuin se koronan takia oli mahdollista - kaikkia hallituksen ohjeita noudattaen. Heimomme perusyksiköt aloittivat aamun brunssilla kotitiloissaan, tästä esimerkkinä Jääkärinkadun aamiainen, jonka HP oli kattanut. Iltapäivällä klo 13 kokoonnuimme Eiraan Halosten taloa ympäröivään puistikkoon, jossa oli sopivasti puutarhapöytä ja -tuoleja vapaina. Päälukumme oli tasan kymmenen, eli juuri sallitun ylärajoilla. Susanna ja Timo olivat kattaneet maukkaan lounasbrunssin - lohileipiä, mansikkakakkua, kääretorttua, kuohujuomaa ja kahvia sekä pullo käsidesiä. Kusti ja Sakke olivat ennen kello yhtä pitäneet vahtia, että auringossa oleva pöytäryhmä pysyi vapaana. Kuten kuvista näet, onnistuimme säilyttämään turvavälit sopivan mittaisina. Riskiryhmäläisillä (70+) oli käytössään myös hengityssuojaimet. Juttelimme tietysti ajankotaisista asioista, koronan lisäksi Jaakon ja Sakken torstaina alkavasta koulusta. Yleiskuvaksi keskustelusta jäi, että kaikki olivat sopeutuneet kriisiin varsin mallikkaasti. Tuleva kesä vähän murehdutti, kun yhteiset tapaamiset näyttävät jäävän vähiin. Kiitos Susanna, Timo ja pojat kun järjestitte heimollemme lämminhenkisen iltapäivän.

Kohti kahden metrin yhteiskuntaa

Pääministeri Sanna Marin (sd), jonka tapaa puhua on pidetty selkeänä, jopa selkokielisenä, on tuonut hallituksensa naisministerien käyttöön muutamia sanontoja, jotka sitten kuolevat pois, kun niitä on toistettu riittävän kauan. Ovatko ministerit itse huomanneet vai ovatko saaneet ohjeita mediakonsulteiltaan. Jo viime vuoden puolella, siis ennen korona-aikaa, Marin toisteli lausetta: Itse ajattelen niin, että... Nopeasti lause tarttui myös muiden naisministerien puheeseen. Eniten sitä viljeli HP:n havaintojen mukaan vihreiden kansanedustaja Emma Kari, joka A-studion ryhmäkeskustelussa käytti neljä puheenvuoroa ja sai jokaiseen sopimaan tämän jo vähän kulahtaneen kliseen. Tällä viikolla hallitus on pääministerin johdolla ottanut käyttöön termin uusi normaali, joka tarkoittanee sitä, että jahka koronasta selvitään, mikään ei palaa ennalleen. Tätä "uutta normaalia" on nyt toistettu muutama päivä, ja vähän tuntuu, että ministerit ovat siihen jo itsekin kyllästyneet. Ja varmaan hekin ovat kuulleet HS:n Marko Junkkarin nettikolumnista sen, ettei termi ole mitenkään uusi tai nokkelasti keksitty, vaan sitä on käytetty maailman sivu, eniten ensimmäisen maailmansodan päätyttyä koko 1920-luvun. Yhteistä nykyhetkeen oli tuolloin raivonnut erittäin raju pandemia, Espanjan-tauti (ks. blogi 19.4.2020). Otetaan vielä yksi lausahdus viime maanantailta. Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) totesi hallituksen tiedotustilaisuudessa näin ytimekkäästi: "Olemme siirtymässä kohti uutta normaalia, jossa potentiaalisesti kahden metrin turvavälit ovat arkea." Tämä on toistaiseksi täsmällisin määrittely siitä, mitä uusi normaali voisi tarkoittaa. Vähän tosin sotkee tuo sana "potentiaalisesti", jolla ministeri lienee tarkoittanut, että mahdollisuuksien mukaan.

Neljä näkökulmaa vappuun

Laatulehden etusivun pitäisi olla pyhitetty päivän tärkeimmille uutisille. Hesari kuitenkin myy sen mainoksille. Joskus nekin voivat olla yleisestikin ajankohtaisia kuten Elisan koko sivun mainos vapunaaton lehdessä. Mainos istuu tähän päivään ja synnyttää hyvän olon tunteen viestillään: Tänä vuonna ollaan yhdessä etänä. Sen sijaan pääkirjoitustoimittaja Juha Akkanen kaipaa kolumnissaan entisten vappujen luokkataisteluhenkeä ilkkumalla porvareita siitä, että paha on nyt mennä vappubrunssille Ullanlinnaan ja ravintolaan silli-ja snapsilounaalle. Toisaalta hän suree sitä, ettei työväestö nyt pääse osoittamaan joukkovoimaansa vappukulkueissa punalippujen loisteessa. HP mietti juttua lukiessaan, että onko tämä satiiria mutta päätyi siihen, että ei ole. Ihan tulee mieleen vanhat taistolaiset parhaina päivinään. Vapunaaton parhaat jutut löytyivät Hesarin yleisönosastosta. Helsinkiläinen Kylli Tikkanen ihmetteli, mikä meitä suomalaisia vaivaa kun emme saa ruokaa omin voimin pelloiltamme. Ja Vesa Huttunen Vantaalta tarjosi ratkaisuksi kaupunkilaisten pikakoulutusta maataloustöihin. Hän muistutti, että vuonna 1939 yksi sukupolvi sai pikakoulutuksen talvisotaan. Että on sitä ennenkin osattu yhdessä ottaa isoa vastuuta, kun on löytynyt tahtoa. Kun Mantan lakitus ei tänä vuonna onnistunut muuta kuin virtuaalisesti, Ulla lakitti oman Mantamme, joka on Jussi Vikaisen patsas Metsänistuttajatar vuodelta 1943. Ullan isä Viljo Airio, joka oli koulutukseltaan metsänhoitaja, sai patsaan häälahjaksi aikaisemmalta työnantajaltaan Vakka-Suomen maatalouskoululta. Kerrotaan, että Vikaisen mallina oli hänen vaimonsa, joka näyttää olleen varsinainen kaunotar. Ulla puolestaan sai hienon patsaan perintönä, ja Jääkärinkadulla se on kunniapaikalla. Patsaan merkeissä HP toivottaa lukijoilleen ja ystävilleen oikein Hyvää vappua. Pidetäänhän yhteyttä.