Sunday, January 24, 2021
Hienoa puurakentamista Korpilahdella
Blogissaan lokakuussa 2019 HP ihasteli sisarensa Johannan komeaa uudismetsää Marttilassa. Sitä, siis itse viljeltyä hiilinielua, hän piti esimerkkinä kaikille niille, joilla sopivaa maata on. "Muut taas voivat hillitä ilmastonmuutosta käyttämällä pitkäkestoisia puutuotteita, jotka sitovat hiilidioksidia ilmakehästä ja toimivat tärkeinä hiilivarastoina. Tällaisia viisaita hankintoja ovat esimerkiksi puiset huonekalut, puutalot ja muut puurakenteet." (blogi 7.10.2019) Tällaista esimerkillistä puurakentamista HP löysi viime kesänä kesätanhuviltaan Korpilahdelta. Hänen entinen työpaikkansa Alkio-opisto on sitten vuoden 1986 laajentunut, se on toki edelleen kansanopisto mutta myös osa Humanistista ammattikorkeakoulua, joka on hajautettu muutamaan opistoon.
Kun uudisrakennuksen vihkiäiset jäivät syksyllä 2020 koronan takia pitämättä, HP ei tarkkaan tiedä, miten rakennuksen suunnittelu toteutui. Epäilemättä se tulee ammattikorkeakoulun käyttöön. Samantyylisiä uusia ja perinteisillä väreillä maalattuja rakennuksia on Korpilahden keskustassa jo pari ennestään, kuten vanhan sahan paikalle rakennettu päiväkoti sekä Satamakapteeni, jossa on ravintola ja vierassataman huoltotilat. Kokonaisuus on kerrassaan hieno; pari vuotta sitten Korpilahden satama valittiin vuoden vierassatamaksi.
Muutakin uutta Korpilahdelle on tulossa, kuten uusi liikekeskus, johon sijoittuvat ainakin K-market ja osuuspankki. Nähtäväksi jää, onko tämä rakennus linjassa edellä esiteltyjen puutalojen kanssa. Toivottavasti!
Saturday, January 16, 2021
Saksan Neljäs valtakunta?
Ansioitunut politiikan toimittaja Unto Hämäläinen muistutti äskettäin kolumnissaan Helsingin Sanomissa, miten Suomen kaikki EU-ajan pääministerit ovat tehneet ensimmäiset tervehdyskäyntinsä Tukholman ja Tallinnan jälkeen Berliiniin tervehtimään Saksan liittokansleria. Poikkeus on Anneli Jäätteenmäki, joka ei ehtinyt kun joutui eroamaan nopeasti. Tavan aloitti Paavo Lipponen sen jälkeen kun Suomesta oli vuonna 1995 tullut EU:n jäsen. Vanhan koulun miehenä Lipponen (s.1941) puhui Helmut Kohlin kanssa saksaa, muut ovat turvautuneet tulkkiin kun Angela Merkel ei hallitse englantia mielestään tarpeeksi hyvin tai ei halua sitä käyttää.
Entinen historian opettajani (TY) Keijo Korhonen, joka on tiukka Nato- ja EU-kriitikko, kirjoitti syksyllä Kanavassa, miten Saksan Neljäs valtakunta on toteunut EU:ssa ja että Suomi on unionin pohjoisin balttilaisprovinssi, jota paikallisesti hallitaan kenraalikuvernementtikaupungista Helsingistä käsin. Tämän näkemyksen mukaan pääministerit siis käyvät vakuuttamassa uskollisuuttaan liittokanslerille. Kerrataan vähän asian taustaa: Hitlerin Saksan propagandassa Kolmas valtakunta nähtiin Ensimmäisen valtakunnan eli Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan ja Toisen valtakunnan eli vuonna 1871 lukuisista Saksan valtioista muodostetun Saksan keisarikunnan seuraajana. Oikein tai väärin, joka tapauksessa Saksan suhteellinen asema vahvistui, kun Britannia lähti EU:sta.
Tuesday, January 12, 2021
Mikä ihmeen Relax-vihta ja saunaporo?
Ulla täytti tuplaseiskat (77) 10. tammikuuta, ja sitä juhlimme hillitysti. HP oli laittanut brunssin, joka oli miehisen pekistetty, mutta ajoi asiansa. Päivänsankari sai muutaman onnittelupuhelun ja Susanna piipahti paikan päällä.
Itselleen ja HP:lle Ulla oli ostanut Relax-saunavihdat. Ne ovat kotimaista käsityötä, raikkaanväristä keinomateriaalia. Vihta tuntuu toimivan, rentouttaa ja hellii lihksia. Samalla HP esittelee Veeralta saamansa joululahjan, saunaporon. Siihen laitetaan eukalyptys-hajustetta muutama tippa, jolloin lämmitetty sauna saa raikkaan tuoksun, joka tuntuu mukavasti herkistävän hengityselimiä. Näitä hajustevaihtoehtoja on muitakin, kuten esim. koivu.
Saunan käyttöarvo kasvaa näin korona-aikana, joten tällaiset pienet lisämausteet ovat paikallaan.
Saturday, January 2, 2021
Vuodenvaihteen parasta antia
Vaikka korona estikin uuden vuoden aattona ystävien tapaamisen Turussa, joitakin perinteitä oli kuitenkin mahdollista ylläpitää. HP:n suosikkiohjelmia uuden vuoden päivänä on ollut tasavallan presidentin puhe - ja hienosti Sauli Niinistö puhuikin - sekä Wienin filharmonikkojen uuden vuoden konsertti. Tämä kolmituntinen konsertti huipentuu joka kerta Radetzky-marssiin, joka on Johann Strauss vanhemman vuonna 1848 säveltämä. Kappaleen nimi viittaa sotamarsalkka Joseph Radetzkyyn, joka saavutti Itävallan keisarillisen armeijan pääesikunnan päällikkönä samana vuonna voiton Custozan taistelussa. Kannattaa panna merkille, että arvon kreivi oli tuolloin jo 82-vuotias. Hän oli miestensä rakastama, joukot kutsuivat häntä lempinimellä Vater. Ja pidetty on sotamarsalkka myös nykyisessä Itävallassa. Wienin konserttitalon yleisö kuuntelee marssin seisaaltaan ja taputtaa marssin tahdissa. Tänä vuonna tämä lisämauste jäi väliin. Konsertti välitettiin 90 maan televisioon. Raretzsky-marssin voit kuunnella You Tubesta hakusanalla Radetzky marssi You Tube.
Thursday, December 31, 2020
Voimia, terveyttä ja tsemppiä
HP toivottaa kaikille ystävilleen ja bloginsa lukijoille Hyvää uutta vuotta, terveyttä ja voimia. Odotellaan rauhassa rokotetta ja tsempataan. Nautitaan läheistemme seurasta ja kilautetaan kaverille. Kuvituskuvina Ullan rakentama blinipöytä.
Saturday, December 26, 2020
Tämmöinen joulu tällä kertaa
Meillä oli joulun viettoon tiukka linja: kaksistaan kotona mutta lähimpien nopea tapaaminen oli toivottavaa, kunhan pidimme turvavälit kohdallaan ja maskit päässä. Ensiksi tuli Juha Espoosta pari päivää ennen jouluaattoa. Hän toi joulukinkun, jonka olimme tilanneet Kirkkonummen Salamat -seuralta. Tässä seurassa Jaakko pelaa jääkiekkoa ja Juha on saman joukkueen huoltaja. Isällä ja pojalla on siis yhteinen harrastus, ollut jo kymmenkunta vuotta.
Samana päivänä tuli Pena joulutervehdykselle. Otimme pihapiirissä glögit ja juttelimme mukavia.
Koko heimomme kokoontui aattona klo 11.50. Kaikki olivat innolla paikalla, myös Saara. Ensiksi kuuntelimme Joulurauhanjulistuksen Turusta. Tämä on vanha perinteemme. Niin kauan kuin HP:n vanhemmat ja Ullan äiti elivät, kävimme kuuntelemassa julistuksen sekä Maamme-laulun ja Porilaisten marssin paikanpäällä.
Tämän jälkeen nautimme glögit, juttelimme kuulumiset ja toivottelimme Hyvää ja rauhaisaa joulua. Seuraavan kuvaryhmän viimeiseen kuvaan asettuivat Mamma ja Pappa sekä heidän lastenlapsensa. Ja vielä totesimme: kun noudatamme ohjeita, ensi joulun voimme sitten juhlia perinteiseen tapaan.
Jouluaaton ja joulupäivän päivälliset nautimme kahdestaan. Aaton kattaus oli edellä mainittu kinkku ja Ullan leipomat laatikot ja rosoli.
Joulupäivänä Ulla kattoi pöydän Juhan tekemillä silakoilla, joita oli neljää sorttia, perin hyvin maustettuja ja maukkaita kaikki. Alkupaloina oli kummallakin aterialla Satun leipomaa saaristolaisleipää, jossa oli katteena mätiä ja lohta.
Kiitokset kaikille käynnistä Jääkärinkadulla ja myös monista lahjoista. Odotellaan rauhassa uutta vuotta ja luotetaan siihen, että tuo viheliäinen korona taittuu. Onhan näitä ongelmia ollut ennenkin. Ja me suomalaiset olemme hyviä kestämään nimenomaan vaikeita aikoja.
Tapaninpäivän iltana HP kävi vielä ottamassa kuvan pihan joulukuusesta. Näin tuli lisää syvyttä pimeiden päivien ulkokuviin.
Sunday, December 20, 2020
Halosen pojille omat huoneet
Kusti ja Sakke ovat viime vuodet pitäneet majaa Sakken varsin isossa huoneessa. Kun kummallakin on menossa opiskelussa vaativat vuodet - Kustilla korkeakoulun toinen vuosi ja Sakkella lukion ensimmäinen - pojat halusivat omaa rauhaa. Ja sellaisen saivat, kun huone jaettiin kunnolla kahtia: äänieristetty väliseinä, liukuovi ja ilmastointiventtiilit. Molempiin huoneisiin tuli lisäksi oma ikkuna, sänky, tietokonepöytä, kirjahylly ja televisio mahtuivat myös. Ulla kävi eilen katsomassa lopputulosta ja otti muutaman kuvan. Ensin kurkistamme Sakken huoneeseen:
Kusti huone oli samanlainen. Saara oli jo ehtinyt testaamaan säkyä.
Remontti kesti viikon verran, kun samalla maalattiin seinät ja katto, ja liukuovenkin asennus kesti tovin. Työn tekivät laadukkaasti Halosten luottorakentajat.
Subscribe to:
Posts (Atom)