Valokuvia Stadista sadan vuoden takaa

Helsingin kaupunki palkkasi vuosiksi 1907-1912 valokuvaaja Signe Branderin ikuistamaan sitä muutosta, joka hävitti valtaosan kaupungin puutaloista isojen kivitajojen tieltä. Viisas teko kaupungin päättäjiltä - siis palkata kuvaaja kuvaamaan muutosta.

Branderin kuvia on useita satoja ja osa niistä on koottu näyttelyksi Hakasalmen huvilaan, joka sijaitsee Mannerheimintiellä Finladia-talon vieressä,vastapäätä Kansallismuseota.

Näyttely on jännittävä aikamatka sadan vuoden takaiseen Helsinkiin. Toisessa kerroksessa on lisäksi pieni teatteri, jossa Helsingin kiinnostavimmat kohteet näytetään dia-esityksen muodossa: ensin valokuva esim. Pitkästäsillasta sata vuotta sitten sekä samasta paikasta otettu kuva 2000-luvun alussa, ja lopuksi molemmat kuvat rinnakkain. Aivan kiehtovaa tämänpäivän stadilaiselle.

Laitan oheen muutaman kuvan sadan vuoden takaa.

Tuoretta vettä sai ostaa katujen varrelta.

Kauppatorilla oli vilinää, sillä kun korttelikauppoja ei juuri ollut, maito ja moni muu tarpeellinen oli haettava torilta. Tavaraa tarvittiin niin paljon, että torille johti oma kevyt rautatie.

Lapinlahdenkadulla, jossa nykyisin liikennoi dösä nro 55, kulki sata vuotta sitten Helsingin ensimmäisiä sähköspåria.

Rautatie oli tuolloin hyvin luokkatietoinen kulkuväline. Kuva on 3. matkustusluokan odotushallista vanhalta steissiltä.

Espa alkoi jo olla itsensä näköinen.

Lönkalla oli jo muutama jugendlinna sata vuotta sitten.

Hevonen ja rattaat oli tuolloin käypäinen kulkupeli.

Elämä Kallion kulmilla ei paljon poikennut maaseudun köyhälistön elämästä.

Lopuksi ajankohtainen kuva: mielenosoitus vappuna 1912 Keisarillisen Aleksanterin yliopiston edustalla. Senaatintori oli sata vuotta sitten kuta kuinkin samanlainen kuin nyt.

Näyttely on avoinna elokuun loppuun. Kannattaa ehdottomasti vierailla Hakasalmen huvilassa, varsinkin kun näyttely on ilmainen kuten Helsingin museoiden näyttelyt yleensäkin ovat.

Assistenttini Else-Maj eläkkeelle Valiosta

Kun kirjoitin 2002-2005 Valion satavuotishistoriaa, assistenttinani oli Else-Maj Leino, joka oli palvellut Valiota lähes neljä vuosikymmentä eri tehtävissä, mm. pääjohtaja Iikka Hakan sihteerinä, osastosihteerinä kuluttajavalistusosastossa sekä pisimpään tiedotusosastolla, jonne hänet palkkasi Valion kaikkien aikojen tunnetuin tiedotuspäällikkö Marjatta Väänänen.

Minua Else avusti kaikin tavoin aina kun osasin jotain toivoa. Hän etsi lähteitä, tutustutti minut Valion avainhenkilöihin, myös eläkkeellä oleviin, laati tilastoja ja lopulta huolehti kuvien hankkimisesta laajaan teokseen. Else oli historiahankeen avulias ja etevä assistentti, kuten historian esipuheessa kirjoitin. Samalla hän hoiti myös päätyötään eli toimi henkilöstölehti Valiolaisen toimituspäällikkönä.

Else oli kutsunut Valion ylimmässä kerroksessa pidettyyn läksiäisjuhlaansa lähimpiä työtovereitaan vuosikymmenten varrella, yhteensä parikymmentä. Olin ihan otettu, että hän muisti myös minut. Minä puolestani muistin Elseä mielikukallani orkidealla.

Elsen kunniaksi julkaistiin myös juhla-Valiolainen, johon minäkin olin kirjoittanut muistelmia otsikolla: Matka Valion historiaan - Elsen opastuksella.

Kahvipöydässä istuivat (oikealta) Elsen lisäksi Valion nykyinen viestintäjohtaja Pia Kontunen, Maito ja Me -lehden päätoimittaja Aino Murtomaa-Niskala sekä Kontusen edeltäjä Reijo Vatanen, joka nykyisin on Vapon viestintäjohtaja. Vatanen on vanha kollegani Keskisuomalaisesta, ja hänen ansiotaan on, että minä nousin vuonna 2001 Valion historiankirjoittajaehdokkaiden listalle.

Toisen kerran Maija Poppanen

Arvoisa lukijani muistanee, miten 8.3. kirjoitin käynnistämme Helsingin Kaupunginteatterissa katsomassa musikaalia Maija Poppanen. Mukana olivat lastenlastemme vanhempi kaarti: Kusti ja Veera.

Perjantai-iltana näimme samasta aiheesta toisen version, kun Veeran seura Espoon Taitoluisteluklubi esitti Maija Poppanen-jääshow´n. Hieno ja värikäs esitys, jossa seuran sadat luistelijat esittivät osaamistaan.

Veeran roolihahmo oli sympaattinen maalari. Hänen luistelunsa oli kuluneen talven saanut jällee3n lisää voimaa ja itseluottamusta. Eikä esiintymishalussakaan ollut moittimista.

Veran velipoika Jaakko esitteli ensimmäistä mitaliaan, jonka hän oli saanut jääkiekossa. Jaakon seura on Blues 05. Numerot kertovat pelaajien syntymävuoden. Kun mitalikahvit jäivät pari viikkoa sitten juomatta, ne oli luontevaa nauttia jääshow´n väliajalla Barona Areenan ravintelissa.

Rauhallinen pääsiäinen

Pääsiäinen meni osaltamme rauhallisesti, niin kuin alkuperäinen tarkoitus lieneekin. Kohokohdaksi muodostui lauantain karitsapäivällinen Johannan ja Heikin luona, jossa paikalla olivat myös Eve, Otto ja Jussi.

Toisena pääsiäispäivänä tapasimme Johannan ja Heikin kahvila Ursulassa Kaivopuistossa päiväkahvin merkeissä. Samalla bloginpitäjä sai takaisin kameransa, joka oli unohtunut Kruunuhakaan.

Synttäribrunssi Lapinlahdenkadulla

Tyttäremme Susanna täytti 40 vuotta 1. huhtikuuta. Menimme aamulla klo 7.30 yllätysvierailulle Lapinlahdenkadulle brunssitarpeet mukanamme. Timppa oli myös laittanut oman brunssinsa, joten herkuttelua riitti.

Mitään varsinaisia synttäreitä Susanna ei viettänyt, mutta syntymäpäivän merkeissä hänet ja perheensä oli kutsuttu kylään ystävän luokse Jollakseen. Paikalle tulivat myös Anna-Kaisa ja Jorma, joihin olen tutustunut Atlantassa ja joiden asemapaikkana nykyisin on Baijeri.

Pari uutta kohdetta Rivieralla

Olimme nyt Nizzassa kuudennen kerran sitten vuoden 2004. Vieläkin löytyy uutta ja kiintoisaa. Nizzan vastapainoksi perustettu Antibes - kaupungin perustaneet kreikkalaiset antoivat sille nimen Antipolis - oli monivuotisen työn jälkeen saanut restauroitua 1300-luvulla rakennetun Grimaldin linnan.

Linnaan on sijoitettu kohtalaisen iso Picasso-näyttely.

Pablo työskenteli linnassa muutamia kuukausia vuosina 1946-1947 ja maalasi runsaat 40 teosta. Ne plus Picasson myöhemmin lahjoittamat satakunta muuta työtä muodostavat linnan pysyvän näyttelyn.

Toinen uusi kohteemme oli Nizzan ooppera, komea vanha rakennus. Viime viikon esityksenä oli tsekkisäveltäjä Antonin Dvorakin Rusalka, tarina vedenneidosta, prinssistä ja keijukaisista.

Esitys oli upea, harvoin olemme kuulleet yhtä hyviä laulajia niin runsain joukoin. Ranskassahan heitä riittää, ja lisäksi oopperan kotimaa Italia on ihan kulman takana.

Kun oopperarakennus on vanha, ei siellä ollut omia ravintoloita. Niiden sijasta väliaikatarjoilu hoitui kadun toisella puolella olevassa Opera Pubissa.

Kolmenäytöksinen esitys päättyi puolen yön paikkeilla, ja Massena-aukio oli valoissaan entistä komeampi.

Matisse-museossa olemme käyneet pari kertaa ennenkin. Nyt siellä oli uutta Robert de Niro Seniorin iso näyttely. Pappa-Niro oli Matissen ystäviä ja taitelijana hengenheimolaisia. Ihan yhtä kuuluisa hän ei liene kuin poikansa Robert de Niro Junior, filmitähti.

Eläkepommi ja Mummola-palvelut

Meitä suurten ikäluokkien eläkeläisiä pyritään syyllistämään puhumalla eläkepommista. Tilannehan on se, että olemme maksaneet eläkkeistämme noin 25 %, jolloin 75 % jää eläkerahastojen menestyksen sekä työssä käyvien eläkemaksujen varaan. Pommi taas syntyy siitä, että yhä pienenevät ikäluokat joutuvat maksamaan ison osan suurten ikäluokkien eläkkeistä, ja kaiken lisäksi meillä on taipumus elää turhan vanhoiksi.

Olemmehan mekin kustantaneet vanhempiemme ja isovanhempiemme eläkkeitä, mutta kun meitä oli paljon enemmän kuin edeltäneitä ikäluokkia, rasitus oli pienempi.

Mikä siiten lääkkeeksi eläkepommiin? Tunnettu yhteiskunnallinen ajattelija Jukka Relander, joka on toiminut eläkeläisten ongelmia pohtivassa työryhmässä, suositteli äskettäin TV 55 -ohjelmassa lääkkeeksi sitä, että käyttäisimme surutta eläkkeitämme kaikenlaiseen kulutukseen ja siten vauhdittaisimme kansantaloutta. Sen sijaan säästäminen sukanvarteen tai pahan päivän varalle olisi turmiollista. Kuullostaa ihan mukavalta metodilta.

Relander myös korosti isovanhempien yhteiskunnallista tehtävää. Hän katsoi, että Mummola-palvelut on keskeisessä roolissa kansantulon rakentumisessa, kun isovanhemmat auttavat lastensa perheitä äkillisissä arkielämän pikkukriiseissä ja vapauttavat näin lapsiaan tekemään sitä työtä, mihin heidät on yhteiskunnassa palkattu. Sitä varten isovanhempien pitäisi muuttaa lähelle lastensa perheitä. Sata kilometriä on jo ihan liian pitkä etäisyys.

Meillä oli tänään tilaisuus osallistua bkt:n vahvistamiseen, kun Sakke sai pientä yskää eikä voinut mennä leikkikouluun. Sen sijaan hän paistoi Mammansa kanssa Jääkärinkadulla lettuja ja päätti samalla tulevasta ammatistaan: kokki S. Halosella olisi taatusti kysyntää Helsingin ravintoloissa, jotka äskettäisen arvion mukaan ovat maan parhaita.