Hirret poikki ja tilalle iso makuuhuone

Viime kesänä HP kertoi, miten hän yhdessä Penan kanssa purki kahdesta makuuhuoneesta 2-kerroksiset kiintosängyt ja kiinteät, siis seinään kiinnitetyt, kirjahyllyt. Sen jälkeen luottorakentajamme Tapio yhdessä poikansa poisti väliseinän. Tästä tarina jatkui siten, että tilasimme Ikeasta kaksi leveää sänkyä, joissa oli myös kuusi vetolaatikkoa. Ikea toimitti rakennustarpeet Toukolaan. Iso kasa erilaista tavaraa tulikin paikalle. Kuvissa on vain kuuden vetolaatikon tarvikkeet. Sänkyjen ja laatikoiden "puuosat" olivat valkoiseksi maalattua lastulevyä. Tämä konstruktio edellytti erikoista kiinnitystekniikkaa, johon perehtyminen vei aikansa niin että koko rakennelman kokoaminen vaati kaksi päivää meiltä ensikertalaisilta. Lopputulokseen olimme enemmän kuin tyytyväisiä. Nyt makuuhuoneesta tuli valoisa ja ilmava, ja Ikean sängyissä oli hyvä nukkua. Tunnelmaa loivat myös uudet valaisimet, jotka ovat suomalaista Secto-designea, kuten aikaisemmin takkahuoneeseen laittamamme iso valaisin. Sehän näissä Ikean isoissa huonekaluissa on vikana, että yhtään muuttoa ne eivät kestä. Tämän siitä saa, kun ostaa halvalla. Tyylikkäinä ne tosin ovat. Ja toisaalta: eihän mökkisänkyjä tarvitse mihinkään muuttaa. Tämä on jo toinen muutos kesämökkimme rakenteisiin. Parikymmentä vuotta sitten HP poisti päärakennuksessa olleen saunan ja pukuhuoneen välisen seinän ja rakensi tilalle mukavan kokoisen vierashuoneen, joka ristittiin Vauvalaksi, koska vähän aikaisemmin syntynyt Kusti oli sen ensimmäinen asukas. Sauna puolestaan siirtyi rantaan, ja siitä HP on varsin ylpeä: itse veistetyt hirret saatiin omalta tontilta, josta kaadettiin yhteensä 15 isoa mäntyä. Saunan teko oli kahden kesän urakka, johon HP sai kosolti apua ystäviltään. Kiitos vielä kerran.

Klapinteko oli Manunkin mielipuuhaa

HP on usein laittanut kuvia siitä, millä tavoin Toukolassa on varauduttu sekä saunan että mökin lämmitykseen. Klapinteko on mökkitouhujen mieluisin aktiviteetti, josta monet miehet kertovat lämmöllä, muistettakoon vain presidentti Mauno Koivistoa eli koko kansan Manua. Hän ei käynyt Kekkosen tapaan kalassa vaan teki klapeja Tähtelässä. Me Toukolassa puhumme puusouvista, koska mukana on yleensä monen ihmisen työpanos. Parhaat polttopuut, kuivat koivuklapit, olemme jo muutaman vuoden ajan saaneet Pekalta, joka kyläilee Toukolassa joka toinen kesä yhdessä Marja-Leenan kanssa ja tuo samalla peräkärryssään kolmisenkymmentä banaanilaatikollista omasta metsästä kaadettujen koivujen klapeja. Ne riittävät takkapuiksi kahden kesän ajaksi. Saunapuut HP saa pääosin oman tonttinsa havupuiden, haapojen ja leppien harvennuksesta. Edellisessä blogijutussaan HP kertoi Ritvan ja Ilkan rapujuhlista (ks.7.9.2019). Sieltä Citroenin peräkonttiin tarttui isojen mäntyjen latvaosia, jotka HP sitten Toukolassa pilkkoi saunapuiksi. Puut Ilkka oli kaadattanut varmuuden vuoksi, koska pelkäsi niiden syysmyrskyissä kaatuvan ja vaurioittavan lomaresidenssinsä rakennuksia. Hänellä on varoittavana esimerkkinä runsaan kymmenen vuoden takainen myrsky, joka parturoi ison tontin melkein kokonaan. Tämä myrsky oli pääuutisia jopa valtakunnallisesti. HP uskoi, että tuontipuiden pilkkominen olisi ollut rankkakin urakka. Vaan ei ollut: Fiskarsin halkokirves leikkasi puuta kuin veitsi voita. Selitys tähän oli se, että isojen mäntyjen vuosikasvu oli tasan sentti. Puut olivat siis hedelmällisessä maaperässä, lähellä suota, kasvaneet erittäin nopeasti ja jääneet sen tähden hauraiksi.

Hyvät ystävät kesää viettämässä

Blogissaan 3.7. HP kertoi, miten Ritvan ja Ilkan Toukola-vierailun toinen päivä suuntautui Petäjäveden vanhaan kirkkoon ja sieltä Serlachius-museoon Mänttään. Meille kaikille vierailu Petäjävedellä oli ensivisiitti hienossa 1760-luvulla rakennetussa hirsikirkkomiljöössä, joka kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin. Petäjävedellä nautimme lounaan, jonka jälkeen ajoimme Mänttään. Siitä ei sen enempää, koska neljä vuotta sitten liikuimme samoissa maisemissa (ks. blogi 16.7.2015). Serlachius-museo oli entisensä, mutta HP laittaa siitäkin vielä pari kuvaa. Erityisesti hänen silmäänsä viehättivät yhtymän päärakennuksen portaita vartioivat ilves-patsaat (kuvassa toinen) sekä tietysti Suomen kuninkaalle Friedrich Karlille suunniteltu kruunu. Museon kesäkahvilassa Ilkka tarjosi koko joukolle kahvit. Yhteinen kesämme huipentui elokuussa perinteisiin rapujuhliin Karttulassa. Ravut ja pihvi juomineen oli hieno illallinen. Entiseen tapaan Ritva paistoi seuraavan päivän lounaaksi muikkuja, jotka hän oli aamulla noutanut paikalliselta kalastajalta. Ravut oli Ilkka puolestaan käynyt ostamassa Kuopion kauppahallista. Ritva ja Ilkka, tuhannet kiitokset yhteisistä kesähetkistä ja tervetuloa syksyyn, johon myös mahtuu muutamia mukavia tapaamisia.

Halosen pojat mökkivieraina

Kusti ja Sakke ovat kahden vuosikymmenen ajan olleet Toukolan uskollisimpia ja kiitollisimpia kesävieraita, yleensä aina 3-4 viikkoa kerrallaan. Kuluneena kesänä Sakke viihtyi mökillämme parisen viikkoa ja Kusti viikon verran. Mitä enemmän pojat ovat varttuneet, sitä enemmän he ovat ottaneet vastuuta myös mökkimme pakollisista kesätöistä. Nyt he ensi töikseen kantoivat raskaan hakotukin saunarantaan. Toinen hakotukki, jonka HP jaksoi yksin vierittää aitan edustalle, näkyy kuvassa. HP (78) lopetti jo viime vuonna katolle kiipeämisen, joten nyt puhdistuksen tekivät tyttären pojat. Kusti puhdisti mökin vesikourut ja Sakke puolestaan rantasaunan katon. Hän myös kasteli pahasti sammaloituneen katon asiaan kehitetyllä torjunta-aineella. Nähtäväksi jää, ovatko saunan lappeet ensi kesänä puhtaat, koska aine vaatii toimiakseen pitkiä sateita, joita ei vielä mökillämme ollut. Kolmas aktiviteettimme oli lehtien ja risujen poltto. Ja tietysti saunominen sekä makkaran ja letun paistoa laavulla. Näiden toimien jälkeen Kusti lähti Onnibussilla Helsinkiin, jossa hänellä oli työpaikka kännykkähuoltamossa. Tätä kirjoitettaessa hän on jo aloittanut opintonsa Haga-Helian ammattikorkeakoulussa Global Business-linjalla. Entisten kesien tapaa Sakke piti huolen siitä, että Toukolan kesässä oli iltaisin myös lukutunti.

Daniel Cajanus - jättiläinen 1700-luvulta

Kesäretkemme kiintoisia hetkiä oli Cajanus-ooppera Kajaanin Paltimäellä, Eino Leino -talon pihapiirissä ja lähellä jättiläisen synnyinkotia. Latinankielinen sukunimi Cajanus tarkoittaa juuri kajaanilaista. Ooppera oli hollantilaista tuotantoa, sen kantaesitys oli keväällä 2017 Hollannin Haarlemissa, Sankt Bavon kirkossa, johon Cajanus (1703-1749) on haudattu. Orkesteri ja solistit olivat hollantilaisia, 80 hengen kuorossa oli myös suomalaisia ja Kajaani Dancen tanssijat tukivat hienosti jättiläisen uskomatonsa tarinaa. Cajanuksessa oli bisnesmiehen vikaa, hän käytti uskomatonta pituuttaan hyväkseen esiintyen Euroopan hoveissa ja kansan karnevaaleissa. Häntä markkinoitiin mm. nimillä Elävä kolossi, Ihmeellinen jättiläinen ja Kristitty Goljat. Hurjimmissa tarinoissa hänen pituudekseen on kerrottu kolme metriä. Wikipedian mukaan se oli 247 senttiä. Vielä täytyy muistaa, että ihmisten keskipituus oli 1700-luvun alussa kymmeniä senttejä vähemmän kun nykyisin. Teki kielitaitoinen jättiläinen muitakin töitä kuin esiintyi kaiken kansan ihmeteltävänä. Hän oli joitakin vuosia kornettina Puolan kuninkaan August II Väkevän sotajoukoissa ja Preussin Fredrik I Wilhelmin henkivartiokaartissa. Ulla ja HP saivat kajaanilaisilta ystäviltään Simolta ja Pirkolta kutsun oopperaan proffakaronkassa maaliskuussa (ks. blogi 5.3.2019). Kutsuun sisältyi myös kahden päivän täysihoito heidän kesäpaikassaan Sotkamossa. Muita vieraita olivat tytär Pirjo ja hänen perheensä sekä Simon Elvi-sisar.

Jaakon komeat rippijuhlat

Melko tarkalleen kolme vuotta sitten HP kirjoitti siitä, miten Veera pääsi ripille (ks. blogi 14.8.2016). Nyt oli vuorossa Veeran pikkuveli Jaakko, jonka konfirmaatioon Olarin kirkossa saimme osallistua. Kirkkojuhlan jälkeen Jaakon vanhemmat Satu ja Juha järjestivät lähisukulailleen ja ystävilleen hienot päivälliset, jotka me mukana olleet varmuudella muistamme lopun ikäämme. Espoon Olari kirkosta HP laittaa kuvitukseksi modernin alttarin, joka sopivasti loi tunnelmaa juhlaan, jossa rippilapset konfirmoitiin kirkon täysivaltaisiksi jäseniksi.. Me taustavoimat ryhmityimme samoille kulmille ja odotimme konfirmaation alkua ehkä hieman jännittyneinä. Jaakko itse otti tulossa olevan tapahtuman rauhallisesti kuten joukkuepelaajan (jääkiekon) tuleekin. Jaakon rippipappi oli aurinkoinen nainen, joka antoi koko joukon hyviä ohjeita tulevaa elämää varten. Kehonkielet kertoivat, että hän oli saanut rippilapsiltaan täyden luottamuksen. Konfirmaation jälkeen kokoonnuimme Jaakon kotiin Espoon Nuottalahteen, jossa Satu ja Juha toivottivat vieraat tervetulleiksi. Alkumaljojen aikana pidetiin jokunen puhe: HP ojensi Jaakolle lahjaksi Mika Waltarin teoksen Sinuhe Egyptiläinen, jota hän pitää kaikkien aikojen parhaana suomalaisena kaunokirjallisena teoksena. Hän toivoi Jaakon lukevan sitä sekä jännittävänä historiallisen romaanina ja faaraoiden ajan kuvauksena että lukuisia elämänohjeita sisältävänä oppaana. Jaakko suhtautui lahjaan myönteisesti: "Ei tämä kirjan laajuus, 970 sivua, pelota, kun lukee sitä 50 sivua päivässä." Kirjalahjaa täydensi Ullan ojentama stipendi, joka on tarkoitettu kesän 2020 kieliopintoihin Englannissa. Lahjapuheen pitivät myös Susanna ja Timo, jotka antoivat Jaakolle Doodsonien suunnitteleman Kalevala-kaulakorun. Lahjakortteja Jaakko sai siten lukemattoman määrän. Alkumaljojen ja puheiden jälkeen juhla jatkui iloisena seurusteluna kun kaikki olivat hyvällä tuulella ja nauttivat tyylikkään Jaakon aikuistumisesta. Hyvään tuleen liittyi myös tarjoilun odotusta, kun aikaisempien kokemusten perusteella oli tiedossa, että jotain erityisen hyvää Satu ja Juha tulisivat tarjoamaan. Niin kuin sitten tapahtuikin. Kuten HP alussa jo totesi, tällaiset huolella ja sydämellä järjestetyt perhejuhlat jäävät suvun sisäiseen historiaan ja muistojen bulevardiin. Lämpimät kiitokset Satulle, Juhalle, Veeralle ja erityisesti Jaakolle. On hienoa olla tällaisen joukon Heimopäällikkö, nimitys, jonka Juha ja Susanna myönsivät 18 vuotta sitten kun HP täytti 60 vuotta.