Viikoksi Nizzaan

Päiväkirja vaikenee viikoksi 12, kun olemme Nizzassa, jossa meillä on lomaosake. Taitaa olla kolmas kerta, kun menemme sinne. Juha perheineen on käynyt siellä kerran. Asuntomme on vanhassa 1800-luvulla hotelliksi rakennetussa talossa, joka 1990-luvulla saneerattiin RCI-käyttöön. Osoite on hieno, Rue Massena, Nizzan suosituin kävelykatu, tosin ei ihan yhtä tunnettu kuin Promenade des Anglais, mutta vilkkaampi. Talostamme on kirjoitettu oikein kirjakin, "Valkoinen sohva Rivieralla", kirjoittajana Merja Tynkkynen, Harri "Raid" Nykäsen puoliso.

Voipi olla, että palaan Nizzan tunnelmiin myöhemmin.

Kun jenkahtaa - mitä se on?

Susanna määritteli jenkahtamisen seuraavasti: Kun Yhdysvalloissa asuvaa suomalaista alkaa Suomessa pahasti häiritä se, että valintatalon kassalla joutuu itse laittamaan ostamansa tavarat muovikasseihin. Jenkeissähän tämän tekee joko kassaneiti tai hänen avustajansa. Käytäntö on se, että yhteen muovikassiin laitetaan vain 2-3 tuotetta, jolloin jo pienikin esim. 20 dollarin ostos vaatii lähes kymmenen kassia. Kassit ovat hyvin ohutta ja kevyttä muovia. Muovikasseja kertyy viikottain kotiin kymmenittäin. Halosten lähiössä on yksi palautuspiste, josta kassit menevät kierrätykseen. Kovin moni ei havaintojeni mukaan tätä vaivaa viitsi nähdä.

Olen vieraillut Susannan perheen luona Atlantan Dunwoodissa viisi kertaa, yhteensä noin kolmen ja puolen kuukauden ajan. Viime käynnilläni huomasin jenkahtaneeni, kun menin lenkkikengissä, joita päiväkävelyilläni kernaasti käytän, kohtalaisen hienoon ravintolaan lounaalle. Tämän huomasin vasta lounasta tilatessani. Tätä en Suomessa tunnusta tehneeni.

Paluu Jyväskylään hyvässä seurassa

Kotimatkani Suomeen meni täsmälleen suunnitelmien ja aikataulun mukaan. Pääsin Timon autossa Atlantan lentokentälle, Timppa kun lähti neljän päivän työmatkalle Dallasiin. Atlantan lentokentän parkkialueet ovat nähtävyys sinänsä. Autoja on satoja tuhansia ja kirjaimellisesti silmänkantamattomiin, kun melkein jokainen päivittäin lähtevästä puolesta miljoonasta matkustajasta tule omalla autollaan. Uskomaton näky. Isoja ovat tietysti itse kenttäkin ja sen terminaalit. Atlantan lentoasemaan verrattuna Helsinki-Vantaa on kuin Korpilahden matkahuolto.

Atlantasta lensin (lähes 9 tuntia) Delta Air Linesin koneella Amsterdamiin, joka on mukava vaihtokenttä, paljon selkeämpi kuin Frankfurt tai varsinkin Pariisi, jossa kahden tunnin vaihtoaika ei tahdo riittää toiselle koneelle ehtimiseen. Amsterdamissa aikaa ei kulu kuin puolisen tuntia. Delta on Yhdysvaltojen suurimpia, ellei suurin, lentoyhtiö. Sen kotipaikka on Atlanta niin kuin Atlanta on Coca Colan, CNN:n ja DHL:nkin kotikaupunki.

Amsterdamista Helsinkiin kone oli hollantilainen KLM ja lentoaika runsaat kaksi tuntia. KLM:llä ja Deltalla on ns. strateginen allianssi, joten yhdellä lipulla matka joutui. Lentoasemalta pääsin Juhan perheen seurassa ja autolla mukavasti Jyväskylään, jossa Ulla oli laittanut illallisen. Kannattaa katsoa ensi viikon lopulla Jarven Kurmeeta, jossa on juttu illan pääruoasta. Juha perhe yöpyi meillä ja jatkoi sitten muutamaksi päiväksi Hankasalmelle hiihtämään Sadun vanhempien vapaa-ajan asunnolle. Torstaiaamuna Veera, joka nukkui vieressäni, herätti minut vähän ennen seitsemää. Olimme luvanneet laittaa koko joukolle aamiasta. Sen ytimeksi valitsimme muna-anjovis-voileivät, ja keitimme munia saman tien koko laatikollisen. Munat laitoimme yhteen koriin, jonka olin tuonut Veeralle Atlantan tuliaiseksi (ks. kuvaa ylh.). Aamun jobinposti oli se, että Jaakolla ilmeni korvatulehdus, ja äitinsä käytti häntä lääkärissä saamassa asianmukaiset lääkkeet.

Torstain iltapäivän käytin kuuden viikon aikana kertyneen postin ja lehtien lukemiseen. Yllättävää oli havaita, että kiinnostukseni maalisvaaleihin oli kutistunut olemattomiin, mutta ehkä se siitä toipuu. Tv:stä yritin katsoa vaalikeskustelua, mutta en jaksanut. Se on kai sitä jet lacia.

Pyjama Day and Farewell Party

Viime perjantaina Sakke ja hänen ryhmänsä Primrosessa olivat koko päivän pyjamissa (Sakke kuvassa keltaisessa SpongeBob-asussa), kun heidän opettajallaan Carolilla oli syntymäpäivä. Primrosehan on alle kouluikäisten koulu, "Educational Child Care". Koulussa on myös koululaisille iltapäiväryhmä, jonne Kusti tuodaan autolla koulustaan, joka on Vanderlyn Elementary. Kusti on kolmannella luokalla, kun täällä aloittavat jo 6-vuotiaina. Kusti sai juuri väliaikatodistuksen, jossa kaikki numerot olivat yhdeksikön pintaan, parhaana (93 kun 100 on maksimi) Science, joka on Amerikan historiaa, yhteiskuntaoppia, maantietoa ja biologiaa. Primrosessa pojat saavat olla 6,30 ip. saakka, jolloin heidät on viimeistään noudettava.

Toisessa kuvassa on Primrose sekä au pairin työsuhdeauto Audi A 4 Station Wagon(neliveto, kolmen litran kuutoskone, automaattivaihteet, ilmastointi, lasinen kattoluukku ja nahkaiset huonekalut). Muita kuvia: Susanna ja pojat ovat jäätelöllä. Timppa rumpalina Suomi-poikien bändissä, jossa mottona on: Rahaa ei tule, mutta hauskaa on.

Tänään meillä oli jäähyväisillallinen, jossa nautimme Timpan paistamia ja tulisiksi maustamia jättiäiskatkarapuja salaatin ja kuohujuoman kera. Sain Halosilta myös mieluisan lahjan, Panasonicin Lumix-Leica -digitaalikameran. Illan teemana oli se, että huomenna tiistaina lennän Atlantasta Amsterdamin kautta Suomeen, jossa olen keskiviikkona iltapäivällä. Vantaalta pääsen Juhan perheen kyydissä Jyväskylään, josta olen ollut poissa kuusi viikkoa.

Kun on kysytty, niin vastaan: Jatkan blogin pitoa myös Jyväskylässä, ja uusi kamera tulee helpottamaan blogin kuvitusta. Atlantaan palaan myöhemmin keväällä.

Lisää Kaurismäkeä

Katsoin saman tien paitsi "Varjoja paratiisissa" myös "Arielin". Pari asiaa tuli mieleen.

Ensinnäkin pääosien esittäjien elo on ollut vähän kurjaa paitsi filmissä myös elämässä. Sekä Matti Pellonpää että Turo Pajala ovat kuolleet turhan nuorina.

Toiseksi. Olin oivaltavani, mihin Kaurismäen filmien teho perustuu. Nehän ovat hyvin lähellä elokuvien alkuhistoriaa eli mykän filmin aikaa, tehoa etsitään muualta kuin actionista ja verbalistiikasta. Tämän on ehkä joku muukin todennut jo aikaisemmin, mutta päätelmä on omani.

Kauas pilvet karkaavat

Päiväkävelyn, johon toki sisältyi pubilounas Ellingtonin Dukessa, jälkeen varasin aikaa elokuvalle, yksin kun edelleen olen. Kun Bondit, West Wingit ym. oli katsottu, otin Timpan Aki Kaurimäki -kokelmasta otsikossa mainitun filmin. Aikaisemmin oli katsonut Kaurismäen filmeistä vain "Mies vailla menneisyyttä".

Hiukan olin ennakkoluuloinen. Mutta nyt suhde muuttui: kyllä tämmöinen vähäsanainen ja vähäeleinen (mm. kaksi suudelmaa) elokuva, jonka kuvaus on huippua, voi olla koskettava. En vielä tiedä, tuleeko minusta Kaurismäki-fani, kuten Juha on jo pitkään ollut, mutta seuraavaksi pistän tietokoneeseen filmin "Varjoja paratiisissa".

Vanha kunnon brittiraaseri

Haloset lähtivät tänään ystäviensä kanssa Georgian vuoristoon viikonloppua viettämään. Siitä varmaan kuulemme sekä tällä palstalla että Okin uudessa ruokablogissa Jarven Kurmee, josta on tulossa - niin kuin arvelen - alansa klassikko.

Minä, au pair, toimin täällä Dunwoodissa housekeeperinä koko viikonlopun, jopa niin tunnollisesti, että jätin Smokey Bonesin tällä kertaa väliin, mitä varmaan siellä ihmettelevät. Mutta mitäpä siellä yksin olisin tehnyt.

Sen sijaan katsoin James Bondin nimeltä "007 vaaran vyöhykkeellä", jonka Susanna haki lainaksi suomalaisilta ystäviltään - kiitos vaan Jormalle. Tämähän on se filmi, jossa Bond (Timothy Dalton) rakastuu bratislavalaiseen sellotaituriin ja hoitaa siinä sivussa menestyksellisesti kylmän sodan bisneksiä lännen piikkiin.

Ehkä parasta filmissä on se, että Bondin auto on edelleen vanha kunnon Aston Martin, The British Racecar Number One. Myöhemminhän Bondin autot ovat olleet mitä sattuu - BMW:stä Ford Mondeoon. Sitä se kaupallistuminen teettää, jopa Bondin tuottajien täytyy kumartaa sponsoreille. Hyvänhän tarvitsee olla sen auton, jolla Bond ajaa, näin ajattelevat Bondin sadat (ellei tuhannet) miljoonat katsojat.