Päiväkirja vaikenee viikoksi 12, kun olemme Nizzassa, jossa meillä on lomaosake. Taitaa olla kolmas kerta, kun menemme sinne. Juha perheineen on käynyt siellä kerran. Asuntomme on vanhassa 1800-luvulla hotelliksi rakennetussa talossa, joka 1990-luvulla saneerattiin RCI-käyttöön. Osoite on hieno, Rue Massena, Nizzan suosituin kävelykatu, tosin ei ihan yhtä tunnettu kuin Promenade des Anglais, mutta vilkkaampi. Talostamme on kirjoitettu oikein kirjakin, "Valkoinen sohva Rivieralla", kirjoittajana Merja Tynkkynen, Harri "Raid" Nykäsen puoliso.
Voipi olla, että palaan Nizzan tunnelmiin myöhemmin.
Friday, March 16, 2007
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
1 comment:
Tere Nizzaan,
Katsoimme Mainio vuosi -nimisen elokuvan. Siinä lontoolainen pörssimies ihastui Provanceen. Enempää en kerro, jos joku ei ole vielä leffaa nähnyt. Mutta ihanalta näytti kaikki ranskalainen elo ja olo. Tomaatitkin taitavat maistua auringolta.
Meillä viikonloppu meni mukavasti. Sunnuntaina oli suuri päivä. Kusti oppi ajamaan pyörällä. Sakkekin oppi sanomaan karkkikauppa.
Kävimme Georgian vuoristossa. Harmitti, kun jätimme piknik-tarpeet kotiin. Täällä linnut jo laulelevat ja nurmi vihertää. Mutta niin taitaa Nizzassakin.
Nauttikaa!
Sussu
Post a Comment