Katsoin saman tien paitsi "Varjoja paratiisissa" myös "Arielin". Pari asiaa tuli mieleen.
Ensinnäkin pääosien esittäjien elo on ollut vähän kurjaa paitsi filmissä myös elämässä. Sekä Matti Pellonpää että Turo Pajala ovat kuolleet turhan nuorina.
Toiseksi. Olin oivaltavani, mihin Kaurismäen filmien teho perustuu. Nehän ovat hyvin lähellä elokuvien alkuhistoriaa eli mykän filmin aikaa, tehoa etsitään muualta kuin actionista ja verbalistiikasta. Tämän on ehkä joku muukin todennut jo aikaisemmin, mutta päätelmä on omani.
Saturday, March 3, 2007
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
5 comments:
Hienoa, että Heimopäällikkö on löytänyt Kaurismäen, mutta saako kritisoida. Eikö ne elokuvat anna hieman väärää kuvaa meistä suomalaisista. Ei me oikeesti olla tommosia. Me ollaan eniten kotonamme sambajuhlissa Cobacabanalla.
"Moviefan"
Niinpä, vaikea sanoa, mihin Kaurismäen elokuvien suosio perustuu. Ehkä sittenkin siihen, että katsoja löytää elokuvan hahmoista jotakin itsestään. Toisaalta likikään kaikki eivät Kaurismäestä pidä. Rion sambajuhlissa en ole käynyt, Sao Paulossa kyllä (siitä minulla on oikein domkumentit).
Olen heimopäällikön kanssa samaa mieltä, että Kaurismäen veljesten elokuvat peilaavat suomalaisen miehen ja naisen sielunmaisemaa. Suosio perustuu siihen, että jokainen löytää itsensä hahmojen joukosta. Pääpointti on kummiskin, että uskotaan lujasti tulevaisuuteen, olkoon se liike-elämään tai parisuhteeseen liittyviä. Periksi ei anneta.
"Moviefan" kerro, miksi emme ole tommosia? Vaikea kuvitella, että olisimme kotonamme sambajuhlissa, ehkä enemmän taaannoin Laajavuoressa kuin Cobacabanalla.
oki
Tervetuloa Suomeen Heimopäällikkö!
Jatkuuko päiväkirja?
terv jonnu
Kiitos terveisistä Jonnu. Tulossa Suomeen ollaan, ja pääsen Okin autolla mukavasti Jyväskylään. Olen ajatellut jatkaa blogin pitoa, sen verran mukavasti siellä on kävijöitä ja kommentoijia ollut. Luulen, että Suomesta käsin kirjoittelen vielä muutaman muisteluksen Atlantasta. Muitakin aiheita varmaan ilmaantuu.
Touko
Post a Comment