Kaikki alkoi siitä, kun Juha viime kesän muuttotalkoissamme huomasi, että vintillämme oli vuosikymmeniä ollut varastoituna vanha kirjoituspöytä, jonka keltainen maalipinta oli kehno ja jonka yksi jalka oli pahasti vääntynyt. Juha kysyi, saisiko siitä hänen tyttärelleen Veeralle (silloin 5 nyt 6) pöytää, jos sen maalaisi uudelleen valkoiseksi. Sanoista tekoihin, kuitenkin niin, etten itse lähtenyt pöytää laittamaan, kun sopivaa työtilaa ei ollut. Annoimme pöydän viime marraskuussa Alexander Kalliolle, Venäjältä tulleelle huonekalujen entisöijälle, joka pitkään oli Keski-Suomen museon palveluksessa mutta jolla nykyisin on oma firma Jyväskylässä.
Kallio innostui asiasta. Hän ajoitti pöydän 1800-luvun lopulle ja määritteli kotipaikaksi Venäjän keisarikunnan pääkaupungin Pietarin. Ammattimies asetti työnsä ehdoksi sen, että hän saisi entisöidä pöydän kunnolla eli mahdollisimman lähelle alkuperäistä asuaan. Valkoiseksi hän ei sitä suostunut maalaamaan, koska "se olisi kuin laittaisi auringon säkkiin". Entisöinti valmistui helmikuussa 2007, ja tulos on hieno. Samalla Kallio entisöi myös vanhan tuolin, jonka ikä ei ole sataa vuotta, mutta paljon kumminkin.
Pietarilainen kirjoituspöytä on tullut Ullan suvulle vuosikymmeniä sitten. Ullan isän Viljon (s.1913) turkulainen täti sai pöydän omalta tädiltään, jolla oli ollut antiikkiliike keisarien kaupungissa. Viimeksi Ullan täti piti sitä tiskipöytänsä jatkeena. Ulla sai pöydän lukioaikanaan 1960-luvulla Paimioon, ja otti sen mukaansa Turkuun opiskeluvuosinaan. Sen jälkeen pöytä palveli meillä Turussa lastenhoitopöytänä, sitten joitakin vuosia Kemijärvellä anoppini loma-asunnossa, siirrettiin taas vintille, kunnes Susanna halusi sen omaan käyttöönsä. Susannalta pöytä palautui joskus 1980-luvulla vintillemme. Pitkän kierroksen aikana Pietarista Paimion,Turun, Kemijärven ja Tampereen kautta Jyväskylään alunperin petsattu pöytä maalattiin ensin valkoiseksi, sitten vaaleanharmaaksi, vihreäksi ja lopulta keltaiseksi. Joten Alexander Kallio joutui poistamaan vanhaa maalia ainakin neljä paksua kerrosta.
Nyt täysin entisöitynä vanha kirjoituspöytä on arvokkain huonekalumme. Se on sitä hienon historiansa takia mutta epäilemättä myös rahalliselta arvoltaan. Veeran kanssa olemme sopineet, että hän saa pöydän sitten kun vähän varttuu, vaikkapa luokiolaisena kuten mammansa aikoinaan. Ullanlinnan Jääkärinkadulla, jonne muutamme vuoden 2008 alussa, pöydälle on varattu edustava paikka eteishallissamme.
Tämän tarinan kaksi opetusta: 1. wanhasta esineestä huokuu historian syvä kauneus, ja 2. kun entisöit, anna homma ammattilaiselle.
3 comments:
Moi,
pöydän nähneenä voin sanoa, että ammattityötä. Veera on vielä liian nuori ymmärtämään pöydän arvon. Pelkäsimme, että hän tärvelee sen nopeasti joten parempi paikka sille on Ullanlinnassa.
Olisi muuten kiva tietää, missä päin Pietaria oli Viljon tädin-tädin kauppa? Voisin käydä katsomassa paikkaa ensi kuussa kun taas käyn Pietarissa.
oki
Mahdoton sanoa, missä on ollut, tuskin sitä Viljokaan sai koskaan tietää.
Tere taas,
Pöydän tarina on myös mitä parhain kierrätystarina. Kunnon esine kestää pitkään ja paranee vanhetessaan.
Kaikille FF (Fabulous Friday)!
Sussu
Post a Comment