Korpilahden Toukolassa oli juhannuksena vieraina Haloset - Susanna, Timo, Kusti ja Sakke, joista kaksi viimeksi mainittua jäivät kesävieraiksi pariksi viikoksi juhannuksen jälkeenkin.
Juhannuksen ohjelma oli perinteinen: pääruokana loimukalaa ja jälkiruokana mansikkalettuja. Sauna oli tietysti lämmin, toisin kuin Päijänne, jonne rohkeimmatkin uskalsivat vain kastautua.
Juhannusaatto oli Kustin 11-vuotispäivä. Isovanhemmiltaan hän sai lahjaksi kanootin. Sen kotisatamaksi sovittiin Toukolanranta, jossa se on kaikkien uimataitoisten heimon jäsenten ja ystävien käytettävissä.
Sakken 5-vuotispäivä puolestaan oli 24. kesäkuuta. Vanhemmiltaan hän sai lahjaksi hienon kauko-ohjattavan purjeveneen. Se kulkee tuulivoimalla, ja kaukosäätimellä vain tehdään käännöksiä ym.
Sakken juhlapäivän aamuna kakkuna oli suklaamuffinssit. Päivällä menimme Putkilahteen, Virran Puotiin, jonka Voiton baarissa nautimme herkkuja valinnan mukaan. Sakke ja Kusti saivat lisäksi kauppiaalta kolajuomaa ja isot siivut täytekakkua, joka oli valmistettu sen kunniaksi, että kauppiaan poika teki lähtöä Vekarajärvelle suorittamaan asevelvollisuuttaan tykistössä.
Ilmat Toukolassa paranevat koko ajan. Päijänteen vesikin on lämmennyt juhannusaaton 11 asteesta 20:een.
1 comment:
Terveiset isältä ja äitiltä ja onnittelut vielä kerran molemmille pojille.
Post a Comment