Friday, April 27, 2012
Mahdollisuus suurentaa valokuvia
Huomasitko, että edellisessä blogissani valokuvat olivat pienempiä kuin aikaisemmin. Tämä johtuu siitä, että Google on muuttanut jonkin verran ohjelmointiaan. Muutoksesta on se etu, että voit jotakin kuvaa klikkaamalla suurentaa jutun kaikki kuvat lähes kuvaruudun kokoisiksi. Toinen klikkaus kuvan ulkopuolelta palauttaa kuvat pienempään muotoonsa.
Wednesday, April 25, 2012
Kevään viimeinen Sweet Saturday
Erinäisten yhteensattumien takia esitän, että seuraava Sweet Saturday olisi vasta lauantaina 12. toukokuuta. Se olisi samalla tämän kevään viimeisin tapaaminen tämän otsikon alla.
Koontumispaikaksi ehdotan Design-vuoden merkeissä valmistuvaa paviljonkia, jonka avajaiset ovat juuri 12.5. Paviljonki valmistuu Design-museon ja Arkkitehtuurimuseon väliselle tontille, ja se puretaan myöhään syksyllä.
Raitiovaunulla (10) ja bussilla (16) tuleville sopiva pysäkki on Johanneksenkirkon pysäkki, Design-museota vastapäätä.
Jos paviljongissä ei avajaispäivänä sattuisi olemaan tilaa (pöytävarauksia ei näihin ulkoilmapaikkoihin oteta vastaan), varalaskupaikaksi sopii hyvin lähellä oleva Black Door, jota asiantuntijat pitävät Suomen parhaana viskibaarina.
Raitiovaunulla (10) ja bussilla (16) tuleville sopiva pysäkki on Johanneksenkirkon pysäkki, Design-museota vastapäätä.
Jos paviljongissä ei avajaispäivänä sattuisi olemaan tilaa (pöytävarauksia ei näihin ulkoilmapaikkoihin oteta vastaan), varalaskupaikaksi sopii hyvin lähellä oleva Black Door, jota asiantuntijat pitävät Suomen parhaana viskibaarina.
Friday, April 20, 2012
RUK:n kurssi 108 täytti 50 vuotta
RUK:n talvikurssi 1961-62 päättyi tasan 50 vuotta sitten. Kurssin vahvuus oli 1200 miestä. Nyt meitä on enää 900. Tästä joukosta 350 osallistui juhlamatkalle Haminaan viime tiistaina. Helsingistä lähti kolme bussia. Tosin emme enää voineet matkustaa Onni Vilkkaan busseilla kuten silloin ennen, kun yhtiötä ei enää ole.
Haminassa söimme alkuun lounaan. Vaikka oli tiistai, saimme hernekeittoa ja pannareita. Jokaisella komppanialla oli oma nimikkopöytänsä. Tässä PstK:n miehiä.
Kahvit joimme Maneesin aulassa Valkoisen kenraalin valvoessa järjestystä.
Pääjuhla oli Maneesin auditoriossa, joka oli uusittu, kuten koko Maneesi ja myös RUK:n päärakennus, sitten viime näkemän.
Kurssiveljemme Arvi hoiti juontotehtävät.
Rakuunasoittokunta tahditti juhlatunnelmaa.
Juhlaesitelmän Suomen sotilaallisesta asemasta Euroopassa piti puolustusvoimien valmiuspäällikkö. Juhlan jälkeen järjestäydyimme neliriviin RUK:n päärakennuksen pihalle ja laskimme seppeleen viime sodissa kaatuneiden upseerien patsaalle.
Ennen kotiin lähtöä joimme kahvit, kakut ja konjakit Varuskuntakerholla. Rakennus on komea kuten kaikki keisarivallan aikaiset sotilasrakennuksemme.
Seuraavan kerran kokoonnumme - ilman eri kutsua - tasan viiden vuoden päästä 17.4.2017 klo 13 Helsingissä Katajanokan upseerikerholla.
Monday, April 16, 2012
Kuinka Tähti syntyi kolmessa minuutissa
Olimme eilen pienellä joukolla katsomassa Veikkausliigan avausta Sonera-Stadionilla, joka on HJK:n kotikenttä. Vastassa oli Maarianhaminan IFK. Peli päättyi 3-1.Kuvassa joukkueet avauskättelyssä.
Molemmat ryhmät pelasivat jo varsin mallikkaaksi. Se vain unohtui, kun HJK äkkiä sai
viime vuonna Saksaan menettämänsä Teemu Pukin (21 v.) tilalle todellisen superjunnun, 17-vuotiaan Joel Pohjanpalon, joka kahdessa minuutissa 42 sekunnissa teki kolme maalia. Se on Veikkausliigan kaikkien aikojen ennätys, edellinen oli neljä minuuttia vuodelta 2000. Alla oleva kuva on otettu HJK:n pääsponsorin pelaajaesittelystä. Joel asuu Ullanlinnassa ja on kertomansa mukaan viettänyt kaikki vappunsa vanhempiensa seurassa Ullanlinnanmäellä.
Pohjanpalon lahjat on huomattu jo aiemminkin, sillä hänellä olisi ollut tilaisuus siirtyä maineikkaaseen Liverpooliin. Nytkin hänen peliään, joka oli nuorukaisen ensimmäinen liigaottelu, oli tullut seuraamaan kykyjenetsijöitä Hollannin, Saksan ja Sveitsin pääsarjojen joukkueista.
Joel hyvä, älä ihan vielä lähde, sillä kiva olisi nauttia pelistäsi ainakin tämän kauden ajan. Sen sijaan A-maajoukkueeseen Joel, jonka me Saken kanssa ristimme Jopiksi, pitäisi heti ottaa, koska se mitä Suomi tarvitsee, on nimenomaan riemukkaita maalintekijöitä. Jopi osoitti myös hallitsevansa kaikki sallitut instrumentit: ensimmäisen maalin hän pukkasi päällä, toisen laukoi vasemmalla jalalla ja kolmannen oikealla.
Sakke (7 v.), joka pelaa HJK:n nappuloissa, taltioi Joelin huippuvedot videolle, josta niitä on mukava katsella ja siten itsekin oppia.
Tuesday, April 10, 2012
Muutama uutuus Nizzan lomallamme
Kuten aikaisemmista Nizza-jutuista muistat, lomaviikkomme vakio-ohjelmaa ovat olleet bussimatkat Rivieran eri keskuksiin kuten Monacoon, Antibesiin, Cannesiin jne. Matkan hinta on aina sama, yksi euro. Tällä kertaa suuntasimme ylös vuorille, noin 60 kilometrin päässä olevaan pikkukaupunkiin, nimeltään Saint-Martin Vesubie. Matka kesti lähes kaksi tuntia, sillä nousimme lyhyellä matkalla meren pinnasta 1500 metrin korkeuteen. Eli lähelle maaliskuun puolivälin lumirajaa, kuten alla olevasta kuvasta näkyy. Mittakaavana on SMV:n kaupungintalo.
Saint-Martin Vesubiessa oli myös kivoja hotelleja komeissa maisemissa, kuten oheinen Bonne Auberge.
Testasimme paikallisen kellariravintolan. Pariloitu tonnikala oli maukasta ja palvelu tyylikästä.
Vierailimme myös Mentonissa, jota opaskirja mainostaa rauhalliseksi eläkeläisten kaupungiksi. Bloginpitäjän mielestä se on Rivieran ehdottomasti tylsin kaupunki. Väriä antavat vain sitruunapuut, joita pitää olla jokaisen talon pihalla.
Uusi havainto oli myös oman hotellimme Residence Massenan lähelle avattu VIP Grill. Siellä söimme kaikkiaan neljä kertaa, kun hinta ja laatu olivat kohdallaan. Kuvassa "Large Parilla", jossa oli monenlaista meren viljaa. Kuva ei tee oikeutta annoksen laadulle, sillä kaikki seitsemän sorttia oli ahdettu liian pienelle lautaselle. Mutta hyvää oli. Kun menet VIP Grilliin syömään "Large Parillan", pidä huoli siitä, että et ole ihan vähään aikaan aterioinut.
Seuraava kuva on mukana siksi, että kokeilin uuden kamerani piirtokykyä. Necrescoa, joka lienee maailman kuuluisin hotelli, kuvasin iltapimeällä ilman salamaa, joskin hotellin valaistus antoi tietysti riittävän lisävalon.
Kun viime vuosi jäi meiltä väliin, ilokseni huomasin, että runsaassavuodessa Suzuki Swiftistä oli tullut Rivieralla hyvin suosittu, omien, ehkä vähän subjektiivisten laskelmien mukaan se on noussut lyhyessä ajassa suosituimmaksi tuontiautoksi. Sinänsä en tätä ihmettele, sillä Suzukissa on erinomainen ajettavuus, näppärä koko ja pienet päästöt. "Asiantuntijan löytö", kuten Auto Bild äskettäin otsikoi. Uusi Suzuki Swift tuli markkinoille viime vuonna.
Tuesday, April 3, 2012
Viikonlopun urheiluruutu
Heimomme viikonloppu oli urheilupainoitteinen, myös isovanhempien osalta. Perjantai-iltana olimme Espoo Bluesin kotihallissa Barona-Areenalla katsomassa Veeran taitoluisteluseuran perinteistä kevätnäytöstä. Samalla minulla oli mahdollisuus kokeilla uuden kamerani vahvaa zoomia.
Hiukan hämäräksi jäi Veeran piruetti. Myöskään alakuvassa valo ei ihan riittänyt, koska näytöksessä (pimeässä katsomossa) ei saanut käyttää salamaa.
Loppuseremonioissa valoa oli jo riittävästi. Kuten näet, Veeralla olivat kampaus ja meikit kohdallaan, kuten taitoluisteluun kuuluu.
Pöytälaatikkoni perukoilta löysin muutaman vuoden takaisen kuvan Veerasta ja hänen suuresta ihanteestaan Kiirasta, Euroopan toiseksi parhaasta. Laitan tämänkin kuvan blogini muistiin.
Lauantai-iltapäivällä Sakella oli turnaus Sonerastadionilla, joka on HJK:n kotikenttä. Ensimmäisen pelin (30 min.) Sakke pelasi maalivahtina, otti muutaman komean kopin ja piti maalinsa puhtaana. Voitto tuli lukemin 3-0.
Toisessa pelissa Sakke pelasi hyökkäjää, teki yhden maalin ja syötti toisen. Voittivat komeasti 7-1.
Subscribe to:
Posts (Atom)