Heimopäälliköllä oli tilaisuus vierailla Vantaalla Suomen ilmailumuseossa, jonne oli saatu saksalaisen Messerschmitt Bf 109:n (pienoismalli yllä) simulaattori. Sen runko ja ohjaamo ovat tarkka replika alkuperäisestä 1935-1945 valmistetusta maineikkaasta hävittäjästä, joka oli Suomenkin ilmavoimien sotakäytössä vuosina 1942-1944. Jatkosodan jälkeen sodasta selvinneet koneet olivat palveluskäytössä niin kauan kuin jotenkin pysyivät ilmassa. Mersuksi kutsuttu kone oli toisen maailmansodan parhaita hävittäjiä, parempi oli vain brittien Spitfire.
Koelento hienolla ja aidontuntuisella simulaattorilla osoitti, että Mersu oli sikäli hankala kone, että sen nousut ja laskut olivat vaikeasti hallittavissa. Itseltäni onnistui vasta kolmas nousuyritys, vaikka koko ajan sain opastusta. Sen jälkeen kiertelin jonkin aikaa Helsingin ja Suomenlahden yllä, ja kun viholliskoneita ei näkynyt, palasin takaisin kentälle. Kiitoradalla kone karkasi lapasesta, ja simulaattorikuvasta koneen keulan edestä näet, että huonosti kävi. Niin kävi myös itselleni, sillä seinälle ilmestyi teksti: PILOT KILLED. Itse en suinkaan ole ainoa kuollut, sillä 1935-1945 valmistuneista 30 000 Mersusta 60 % tuhoutui juuri nousuissa ja laskuissa, paljon harvempi siis itse taisteluissa.
Yllä oleva kuva esittää Porin edustalta äskettäin nostettua Mersun mahtavaa moottoria, joka on maannut meren pohjassa 70 vuotta. Mitä tästä kuvasta opimme? Sen että romua on toisessa maailmansodassa ja monissa muissakin sodissa syntynyt käsittämättömän paljon. Jo pelkästään ympäristösyistä kaikki sodat pitäisi ehdottomasti lailla kieltää.
Heimopäälliköllä oli tilaisuus koeajaa myös vanhaa Volkswagenia. VW-simulaattori on esillä Kansallismuseon 1900-luvun arkielämää kuvaavassa näyttelyssä. Tätä hienoa ja kiinnostavaa näyttelyä suosittelen voimakkaasti. Sitä en muistanutkaan, miten vaikea ajettava oli myös vanha Kupla. Ulos tieltä silläkin meinasin mennä, kun ajotuntumani on ihan toisen tasoista autoista.
Tämä on muuten 300. blogijuttuni runsaan kuuden vuoden aikana. Näin kertoo Googlen kirjanpito. Kuvien määrää Google ei mainitse, mutta itse arvioin niiden määräksi noin tuhat. Muistitko muuten klikata kuvia saadaksesi ne isommiksi?
Friday, June 1, 2012
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment