Treffit Aleksanteri II:n patsaalla ja Kappelissa

Viime lauantaina heimomme kokoontui keisari Aleksanteri II:n patsaalla (Walter Runeberg 1894). Olimme paikalla sataprosenttisesti.

Tutustuimme Tuomaan Markkinoiden tarjontaan, jossa oli runsaasti jouluun sopivia käsitöitä ja monenmoisia herkkuja.

Isossa teltassa nautimme glögit.

Lopuksi lapset ja lapsenmielinen ajoivat hevosella Senaatintorin ympäri muun liikenteen seassa.

Tuomaan Markkinoilta menimme Fazerin kahvilaan (per.1861) brunssille.

Fazerilta osa joukosta siirtyi Kappeliin, jossa paikalla oli Sweet Saturdayn kantajoukko. Olimme, kuten kuvasta näet, iloisella tuulella ja halasimme toisillemme hyvät joulut, moneen kartaan.

Heimopäällikkö nautti kummipoikansa Oton kanssa Bloody Maryn. Juomasta on meille tullut traditio, josta sovimme Even ja Oton häissä viime kesänä. Alkunsa tapa sai jo syksyllä 2009, kun vietimme Johannan 60-vuotissynntäreitä New Yorkissa.

Hyvää ja Rauhallista Joulua kaikille blogini lukijoille.

 

Tosi hauskat akateemiset juhlat

Joulukuun 4. ja 6. päivänä oli ilo viettää kahtakin akateemista juhlaa. Ensin Susannan käly Kristiina eli Krisse (kuvassa vasemmalla) väitteli tohtoriksi Aalto-yliopistossa Otaniemen kampuksella. Hänen aiheensa oli työterveydenhuolto osana yritysten riskinhallintastrategiaa. Väitös sujui kaikin tavoin mallikkaasti. Vastaväittäjä (oikealla) oli tullut vanhasta tutusta Jyväskylän yliopistosta.

 

 

Krissen kotijoukot olivat komeat - aviomies ja viisi lasta. Lapsista useimmat olivat syntyneet väitöskirjaprosessin aikana.

 

 

Sopivasti  itsenäisyyspäivän iltana oli karonkka, jonka Krisse ja Susanna järjestivät lähiomaisilleen ja ystävilleen. Paikkana oli komea jugendhuvila Kauniaisissa. Vieraita oli noin 80.

Laitan oheen runsaasti kuvia muistoksi todella hauskasta illasta. Vaikka saimme aterioida pöydissä, minkäänlaista pönötyksen tuntua ei ollut. Pikemminkin riemu nousi kattoon jo ensimmäisen tunnin aikana. Jatkoillekin mentiin puolen yön jälkeen, nuoremmat jopa kahteenkin eri paikkaan ja juhlivat aamuun asti.

Seuraavassa kuvassa tohtorit lausuvat ystävänsä tervetulleiksi. Susannan juhlamieltä ei lainkaan haitannut se, että hän väitteli yli kaksi vuotta sitten, mutta silloin karonkka jäi pitämättä. Tästä väitöksestä, joka toteutui Skypen välityksellä, olen toukokuussa 2011 kertonut, samoin tohtoripromootiosta Atlantassa saman vuoden joulukuussa.

 

 

Kahdessa seuraavassa kuvassa ovat Susannen serkut kihlattuineen ja vaimoineen, veli Juha sekä tädin puoliso Heikki.

 

Kun paisti oli syöty, Heimopäällikön tehtävänä oli hauskuttaa juhlan järjestäneitä tohtoreita ja vieraita. Samalla oli tilaisuus onnitella Juhaa, jonka yritys vietti äskettäin 20-vuotispäiväänsä. Erinomainen saavutus näinä aikoina. 

 

 

Susanna ja kälynsä Satu

 

Siru on lapsuuden ystävä Turusta, jo leikkikoulusta.

 

Kaukaisimmat vieraat tulivat Münchenistä, Anna-Kaisa ja Jorma, joihin Susannan perhe ja myös me ay pairit tutustuimme Atlantassa noin kymmenen vuotta sitten.

 

Virpi on Susannan vanhoja ystäviä.

 

Parhaimmillaaan vauhti oli sen verran kovaa, että kamera ei ihan pysynyt mukana, mutta kertokoon tarkoituksellinen epätarkkuus liikkumisen ilosta.

 

 

Susannan ainoa täti Johanna on aina osannut iloita erilaisissa juhlissa.

Nostalgiamatkalla Hämeenlinnassa

Viime torstaina Hämeenlinnan meijerioppilaitos, joka nykyisin on ammattikorkakoulu, vietti 60-vuotisjuhliaan. Sattuneesta syystä Heimopäällikkö oli kutsuttu juhlan pääpuhujaksi, sattuneesta syystä, koska 2010-2011 kirjoitin maitotalousopetuksen historian Meijerskasta agronomiin. Juhla oli mukava ja lämminhenkinen, kuten meijeriväen parissa tapaa olla. Se alkoi Sairion (kaupunginosa Hämeenlinnassa lähellä Aulankoa) päiväkerhon laululla. Tarkoitus epäilemättä oli myös aloittaa meijeriammattilaisten rekrytointi jo varhain. Kilpailu oppilaitosten välillä kun on nykyisin sen verran kovaa.

Esitelmässäni käsittelin sitä, miksi maan ainoa meijerikoulu (pienet meijerikoulut samalla lopetettiin) sijoitettiin juuri Hämeenlinnaan. Ja hyvä niin, sillä onhan maineikas Hämeen kaupunki ihan muuta kuin vaihtoehtoina olleet Salo ja Äänekoski. Keskiaikaisesta linnasta,Aulangon luonnonpuistosta, lyseosta ja kiekkojoukkueista HKP:sta ja Tarmosta jäivät hienot ja pysyvät jäljet oppilaiden mielenmaisemaan.

Puheiden ja juhlamuusikin jälkeen tarjolla oli buffet-ateria ja erilaisia juustoja viineineen.

Koulun oppilaat olivat pystyttäneet pienen historianäyttelyn. Kuvasta näet separaattorin (vasemmalla) ja puisen voikirnun sekä vanhoja meijerikoulujen oppikirjoja.

Nostalgiamatkani toisena kohteena oli vanha kotitaloni noin 400 metrin päässä meijerikoulusta. Molemmat rakennettiin 1950-luvun alussa, meidän talomme pitkälti hartiapankki-menetelmällä ja HP:n isän johdolla. HP taas oli ahkera ja oppivainen hanslankari. Hyvässä kuosissa näyttää talo, joka edustaa aikansa rintamiestalotyyppiä, edelleen olevan, siis 60-vuotiaana.

Alla olevan kuvan ikkunat kertovat, missä HP asui 11-15 -vuotiaana, siis vintillä, ja aloitteli siellä uraansa Hämeenlinnan maineikkaan lyseon oppilaana, maineikkaan siksi, että aikaisemmin siellä olivat opiskelleet mm. Sibelius, Paasikivi ja Eino Leino, ja myöhemmin Irwin Goodman ja Vexi Salmi.

Rattoisa iltapäivä ja ilta

Klassikkoryhmämme vietti laatuaikaa lauantaina, kun kokoonnuimme kymmenen hengen ryhmällä aterialle Zinnkelleriin. "Ei huono", sanoisi tunnettu tanssituomari.

Ravintolassa saimme kutsun Tertun ja Matin lähellä olevaan kotiin, jossa nauttimme emännän maukkaasta kakusta ja muista leivonnaisista. Tarjolla oli myös kahvia avec. Kiitos vielä, Terttu ja Matti.

Poistuessamme sovimme pienessä piirissä, että on aika elvyttää myös Sweet Saturday, siis lauantaitapaamiset Kappelissa klo 16. Kaikki mukaan aina kun sopii ja siltä tuntuu. Seuraavan kerran 23. marraskuuta.

 

 

Kolmen isän juhlat Jääkärinkadulla

Traditiomme mukaan heimomme kokoontui Isänpäivänä Jääkärinkadulle syömään perinteistä hirvipaistia. Mukaan ennättivät kaikki muut paitsi Veera ja äitinsä, jotka olivat Salossa taitoluistelukisoissa.

 

Nämä pojat odottavat vielä vuoroaan.

 

Laitan lopuksi tuoreen kuvan Veerasta, joka siis oli estynyt saapumasta.

Ruokakulttuurin urbaani klassikko - Zinnkeller

Sweet Saturdayn Klassikkoryhmän seuraavan kulinaaritapahtuman kohde on 16. marraskuuta klo 16 saksalaista ruokakulttuuria vaaliva ravintola Zinnkeller Kruununhaassa. Paikka on Tepan ja Masan valinta. Saatavana on monenmoisia herkkuja, joihin voit etukäteen tutustua Zinnkellerin kotisivuilla. Masa on jo varannut pöydän, mutta hyvä olisi etukäteen tietää tulijoiden määrä. Ilmoittanet tulostasi viimeistään 15. marraskuuta (050 9091500, tai touko.perko.ky@elisanet.fi)
Ja tiedoksi vielä: ruokalistan saa myös auf deutsch.
Tervetuloa.

Kolmannen kerran Toscanassa, osa II/II: Sen kuuluisan vinon tornin salaisuus

Kahdella aikaisemmalla kerralla kaupunkikohteinamme ovat olleet Siena, jota Alvar Aalto piti maailman kauneimpana kaupunkina, sekä Firenze, jonka kulttuuriaarteet ovat rahassa mittaamattomat. Nyt kävimme Pisassa, katsastamassa sen kuuluisan kallellaan olevan tornin ja muuta hienoa.

Edellisenä iltana Kusti ja Veera pitivät Castello di Grottissa esitelmän kohteestamme. Olivat sopineet sillä tavalla, että Kusti kertoi 54 metriä korkeasta kellotornista, joka epäonnekseen mutta myöhempien turistien onneksi rakennettiin liian heppoisen laatan (paksuus 3 m) päälle, maaperä kun oli suoperäistä. Tornia tehtiin melkein 300 vuotta, 1174-1350. Välillä tosin oli sadan vuoden tauko kun ei oikein tiedetty, kaatuuko torni vai ei. Ei kaatunut ja nykyisin kolme astetta vinossa sinnittelevä torni on Italian turismin Top 3:n joukossa yhdessä Kolosseumin ja Vatikaanin kanssa.
Arkkitehti on unohtunut historian hämärään eikä auta vaikka hänen kollegansa, varsinaisen katedraalin suunnittelija jatkuvasti harmissaan kääntyilee haudassaan. Harmissaan oli myös Mussolini, joka olisi halunnut purkaa Pisan tornin - "eihän nyt italialaiset näin huonoja rakentajia voi olla" - mutta uskoi sentään järkipuhetta. Toinen diktaattori Hitler olisi samassa tilanteessa antanut käskyt katerpillareilleen ja tuominnut epäpätevän arkkitehdin kuolemaan.

Veera kertoi meille Duomosta, katedraalista, jonka kellotornista siis tuli vähän vino. Duomo rakennettiin 1063-1121.

Tästä pystykuvasta ei viisilaivaisen Duomon komeus oikein hahmotu.

 Näitä hienoja alttareita Duomossa oli useita. Oli siinä meillä suomalaisilla ihmettelemistä.

Duomon jälkeen Veera kertoi Kastekappelista, joka valmistui 1153-1278, ja kuulijat, jopa isot miehet, seurasivat Veeran esitystä, kuten Kustinkin, silmät ja korvat tarkkoina.

Kuva kertoo, että Kastekappeli (vasemmalla) on elimellinen osa Duomoa.

Kastekappelin keskellä on metallinen Johannes Kastajan patsas. Se on varsin pelkistetty, mutta vaatimaton oli elintavoiltaan myös patsaan kohde.

Seuraava kuva on mukana siksi, että myös Heimopäällikkö voi todistaa nähneensä Pisan tornin. Vieressä komeilee kiinalainen amiraali. Hänet tuotiin yhdessä adjutanttiensa kanssa paikalle komealla Maseratilla, jonka vieressä Mersut ja brittien limusiinit kalpenevat.

Piazza del Duomolla nautimme ulkolounaan, kun lämpöä oli mukavat 23 astetta.

Antiikin Rooman perustajiksi väitetyt Romulus ja Remus sekä heidän susiäitinsä ovat yhteista kansallista omaisuutta. Pari vuotta sitten kuvasin heidät Sienassa, kuten tarkkaavainen lukija varmaan muistaa.