Aitta nousee heimon omalla talkooporukalla

Runsas viikko sitten Toukolan parkkipaikalle tuotiin uuden aittarakennuksen hirret, laudat, ovi ja ikkuna, joiden yhteispainoksi tavaran tuonut autoilija arvioi 5-6 tonnia. Hirret oli veistetty paikallisella Kouhian Sahalla. Aitan tarkoitus on toimia puuvajana ja varastona. Neliöitä siinä on tasan kymmenen, eli määrä, joka ei edellytä rakennuslupaa, pelkkä ilmoitus rakennusvirastolle riittää.

HP laittaa urakasta runsaasti kuvia kertomaan, miten hanke eteni. Ensimmäinen tehtävä oli valita aitalle sopivan tasainen paikka, jotta perustukset oli helppo tehdä - menetelmänä tälle tontille hyvin sopiva "sammaleet pois kiviltä" -metodi. Heimomme talkooporukalla oli kokemusta hirsirakentamisesta jo entuudestaan huvilan, saunan ja laavun pystytyksestä. Laavun teossa myös kolmas sukupolvi oli keskeisesti mukana, kun hanke oli kesän 2011 luontokoulun projekti (ks. blogi 4.7.2011).

Tämä alkuvaihe on syytä tehdä huolella, jotta hirret ovat vatupassissa eikä aitasta tule salmiakkia kun ns. ristimitat täsmäävät millilleen.

Sen jälkeen höylähirsien latominen numerojärjestyksessä onkin jo yksinkertaisempaa kun talkooväellä on voimaa riittävästi.

Hirsirakentaminen on rauhallisten miesten ja naisten touhua, vaikka Timpan meno näyttääkin varsin vauhdikkaalta.

Noin tunnin välein pidettiin lepotaukoa, kuka missäkin. Veera ja Sakke levähtivät rantasaunan Vilpolassa, johon tähän asti on varastoitu saunapuut.

Hirret kiinnitettiin toisiinsa puutapeilla, joiden kulmia Veera, Kusti ja Sakke joutuivat vähän veistelemään, jotta Juha, joka pani paikoilleen ylimmät hirret, sai ne lyötyä hirsiin.

Aittatalkoiden ensimmäinen vaihe vei isolta joukolta aikaa kaksi kertaa viisi tuntia, lauantain puoliltapäivin sunnuntain kello kahteen. Ilta kului leppoisassa yhdessäolosta aterian, saunan, monopolin ym. merkeissä.

Hirsikehikon valmistuttua talkooryhmä supistui, kun työmaalle jäivät Kusti ja Sakke. Ensimmäisiä töitä tässä vaiheessa oli lattian naulaus, jonka pojat tekivät akkuporakoneilla.

Kun lattia oli valmis, oli helpompi siirtyä katon tekoon - järjestyksessä kattotuolien asennus, katon laudoitus ja kattohuopien asennus. Tämä toinen vaihe kesti viisi päivää. Yksi päivä oli pakko huilia kun sade esti katolle menon.

Toinen vaihe oli varsin vaativa, koska katto on pienehkö (yhteensä 26 neliötä) ja lappeet jyrkänlaiset (mikä ei kuvista oikein hahmotu). Kustille (17) oli hankittu asianmukaiset turvavaljaat ja hän hoitikin vaikeimmat paikat.

Saken tehtävä oli sahata kattolautoja määrämittaan. Hän myös kokosi kaupasta ostetut varastohyllyt tulevia tarpeita varten.



Tässä vaiheessa, kun töitä oli paiskittu noin viikko, oli pakko lähteä Stadiin lepäämään (ja vähän muillekin asioille kuten HJK-Liverpool -matsiin). Seuraava kuva osoittaa, mihin valmiuteen aitta saatiin. Joku saattaa kysyä, miksi pari alinta hirsikertaa on jo maalattu. Siksi, että tarkoitus on rakentaa aitan ympärille, kahdelle seinälle, isohko terassi helpottamaan kulkemista ja myös keventämään aitan ulkonäköä. Kun aitta on lujaa tekoa, Toukolan seuraavat tilanpitäjät voivat helposti muuttaa sen vaikkapa vierasmajaksi.
Millainen aitasta sitten kaikkiaan tulee, siitä HP kertoo elokuun puolivälin tienoilla.

 

 

Aitan rakentaminen toimi myös kesän 2015 luontokouluna. Asian puki sanoiksi Kusti, joka sanoi oppineensa aika tavalla rakentamisesta ja kertoi olevansa aikanaan valmis ryhtymään omiinkin rakennusprojekteihin.
Ps. Muistithan klikata kuvat suuremmiksi.

Ajankohtaista AIV-tietoa Kainuuseen

Mäntän matkan jälkeen vuorossa oli Kajaani, jossa pidettiin perinteiset Paltaniemi päivät, järjestäjänä Kajaanin Eino Leino -seura. Tunnin mittaisessa AIV-osuudessa vanha opiskelutoveri ja kajaanilainen monitoimiaktiivi Simo haastatteli HP:tä, ja meille kerrottiin, että mukavasti meni. Näin voi päätellä myös siitä, että ensi vuoden kirjapäivien ohjelmaan merkittiin alustavasti jatkokeskustelu, jonka otsikoksi sovittiin AIV ja UKK - kaksi vahvaa miestä pienessä tasavallassa.

Simo teki elämäntyönsä kahden yliopiston hallinnossa (TY ja HY). Nykyisiä eläkepäiviään hän viettää pääosin Kajaanissa.

Paltaniemi päivien päämaja oli Eino Leino -talossa, jossa nimikkokirjailija aikanaan asui ja jota nimikkoseura ylläpitää talkoovoimin.

Päivien ohjelma oli keskitetty komeaan entiseen latoon, Lystinurmeen.

Päivillä HP tapasi myös vanhan luokkatoverinsa Pekan, joka suoritti pääosan elämäntyöstään Kajaanin kauppaoppilaitoksen lehtorina. Meillä oli koulu- ja opiskeluvuosina läheiset suhteet, mistä kertoo se, että olimme toinen toistemme Bestmaneja, Pekka Paimion kirkossa ja HP Kuhmon kirkossa. Kuvassa myös Simon vaimo Pirkko.

Pekka oli muutama vuosi sitten kirjoittanut kirjan (WSOY) siitä, miten matkailupalveluja tulisi tuottaa. Kirja on tarkoitettu oppikirjaksi kauppaoppilaitoksiin ja matkaoppaiden koulutukseen. Kuvassa tietokirjailijat vaihtavat teoksiaan.

Kolmipäiväisen Kainuun visiittimme tukikohta oli Simon ja Pirkon kesähuvila Lontta, jossa saimme erinomaista palvelua. Lontta sijaitsee Sotkamossa Nuasjärven rannalla. Upea hirsilinna on1900-luvun alkuvuosilta. Nuasjärvi puolestaan tunnetaan koko valtakunnassa, koska Talvivaara rakentaa sinne jätevesiensä purkuputkea.

 

Simo sai AIV-kirjan jo julkistamistilausuudessa 15. tammikuuta. Edellä mainittu keskustelu osoitti, että hän oli kirjan tarkkaan lukenut, jopa niin tarkkaan, että hän on huvilallaan siirtynyt biologiseen typensidontaan, joka oli nobelistin mieliteemoja 1920-luvulta aina 1950-luvun lopulle. Virtanen osoitti, että palkokasveilla oli verraton kyky sitoa ilmassa olevaa typpeä juurinystyröidensä avulla maaperään, jolloin keinolannoittaminen oli tarpeetonta. 

 

 

Mäntän Valo: hienon hieno Serlachius-museo

Heinäkuun matkamme alkoivat, kun Ritva ja Ilkka vierailivat mökillämme. Etukäteen olimme sopineet, että toisena päivänä käymme Mäntässä Serlachius-museossa, joita itse asiassa on kaksi; Gösta ja Gustaf. Komeat olivat, HP suosittelee kohdetta kaikille taiteen ja teollisen kulttuurin ystäville.

Göstan komeassa puutarhassa ja myös sisätiloissa oli esillä mm. Antero Toikan vaikuttavia töitä.

Kesän 2015 erikoisnäyttelyssä oli runsaasti ns. outsider-taiteilijoiden töitä. He ovat taiteilijoita, joilta puuttuu alan koulutus ja jotka eivät myöskään kuulu alan piireihin. Kivoja kuvia toki tekevät.

Gösta Serlachiuksen taidekokoelma on sitäkin vaikuttavampi. Saimme nähdä suomalaisen taiteen klassikkoja moneen kertaan.

Taidenautinnon välissä oli mukava piipahtaa Autereen tuvassa, jossa oli tarjolla herkullinen salaattilounas.

Lounaan jälkeen ihastelimme vielä Gösta-museon uutta osaa, joka oli valmistunut 2014 ja maksanut 20 miljoonaa euroa. HP mainitsee summan siksi, että Guggenheim-museon arviodulla hinnalla (120 miljoonaa euroa), saisi ihan häikäisevän rakennuksen, koska komea oli tämäkin.

Gösta-museosta siirryimme Gustafiin, joka on Serlachiuksen tehtaiden vanha päärakennus 1930-luvulta. Taidetta oli sielläkin yllin kyllin, mm. historiallinen kuvakertomus siitä, mitä Mäntässä oikein oli tapahtunut.

 

Ei muuta kuin Mänttään, joka ikinen!