Puolen viikon paikkeilla olin maanpuolustuskurssini (128.) kokouksessa, jossa aiheena oli valtakunnan huoltovarmuus. Keskustelussa nousi esiin myös sellainen näkökulma, jota HP ei ole aiemmin huomannutkaan. Naton turvatakuu, lähinnä kuuluisa 5. artikla, ei tarkoitakaan pelkästään sotilaallisia takuita (sotilaita ja aseita) vaan tukea myös huoltovarmuudessa. Tämähän on erittäin tärkeä asia varsinkin silloin kun kriisit ovat pitkäaikaisia. Jos konflikti eskaloituu oikeaksi sodaksi, ammukset loppuvat muutamassa viikossa (jotkut jo muutamassa päivässä) eikä elintarvikeomavaraisuuskaan kovin pitkään kestä.
Tästä meillä on lähihistoriasta konkreettinen esimerkki. Kun Suomi kesällä 1941 lähti jatkosotaan hakemaan hyvitystä talvisodan aluemenetyksistä - oikein muuta mahdollisuutta ei ollutkaan - aseista loppuivat ammukset jo alkusyksyllä. Myös nälkä uhkasi heti ensimmäisen sotatalven kynnyksellä. Ilman Saksasta saatua runsasta apua perikato olisi ollut edessä.
Suomella ja Saksalla ei ollut mitään paperille kirjoitettua liittosopimusta, mutta Saksa piti tärkeänä, että Suomen taistelukestävyys säilyisi. Tällä ase- ja elintarvikehuoltomme riippuvuudella Saksa pystyi sitten kolmisen vuotta ohjaamaan Suomen poliittista ja sotilaallista linjaa. Loppukesällä 1944 Kolmas valtakunta oli jo siksi paljon heikentynyt, että Suomi saattoi irtautua sodasta ilman että Saksa olisi sitä kyennyt estämään.
Friday, November 27, 2015
Thursday, November 19, 2015
Veli veljen puolesta
Viime viikolla HP sai kutsun Unkari kulttuuri- ja tiedekeskukseen, joka sijaitsee keskeisellä paikalla Kaisaniemessä.
Kutsun aiheena oli se, että keskuksen johtaja, tohtori Gábor Richly oli kirjoittanut tutkimuksen Unkarin suhtautumisesta talvisotaan. Kirjan kustantaja oli vanha tuttu Docendo. Teoksen otsikko, Veli veljen puolesta on lainattu Unkarin monitahoisesta avustuskampanjasta. Veljesmaamme auttoi Suomea (mm. vapaaehtoispataljoona, sotakalustoa ja humanitaarista apua) niin paljon, että määrällisesti sen ylitti vain Ruotsi. Yksi esimerkki halusta auttaa oli vuoden 1937 nobelisti Albert Szent-Györgyi, joka lahjoitti ison kultaisen Nobel-mitalinsa Suomen Punaiselle Ristille. Hän oli biokemisti ja tunsi hyvin kollegansa A.I. Virtasen, joka palkittiin nobelilla 1945.
Kuten aina Docendon julkistamistilaisuuksissa, läsnä oli iso joukko historian ammattilaisia, kuten lankoveljeni Pentti, joka nykyisina reservivuosinaan on noussut sotahistorioitsijoidemme kärkikaartiin. Seuraavassa kuvassa kirjan kirjoittaja tohtori Richly toinen oikealta.
Kuvista näkyy myös kulttuuri- ja tiedekeskuksen toinen kiinnostava aktiviteetti, unkarilaisen valokuvaajan Örs Cseten ottamia valokuvia niistä unkarilaisista, jotka 1956 asettuivat aktiiviseen itsenäisyystaisteluun Neuvostoliiton sortoa ja maahanhyökkäystä vastaan. Kuvissa oli myös niitä suomalaisia, jotka täältä käsin yrittivät eri tavoin auttaa veljeskansamme epätoivoista taistelua tässä "sivistyneen maailman murhenäytelmässä". Myös em. Virtanen lähti ripeästi mukaan. Hän kirjoitti julkilausuman, jossa Suomen tieteen ja taiteen huiput, mm. kaikki akateemikot, vaativat neuvostojoukkoja heti poistumaan Unkarista. Julkilausuma oli osoitettu YK:lle ja se lähetettiin myös tiedotusvälineille. Kaikki suomalaiset - äärimmäistä vasemmistoa lukuun ottamatta - ajattelivat samoin. Suomen johtavilla poliitikoilla, jotka sisimmässään ajattelivat Virtasen tavoin, oli täysi työ rauhoitella kuumenneita tunteita.
Seuraavana päivänä julkistamistilaisuuden jälkeen HP meni tutustumaan Cseten hienoon kuvakokoelmaan. Keskuksen pääsali oli silloin varattu, kun paikalla oli parisen kymmentä unkarilaista suomenkielen opettajaa kursseillaan. Ovensuussa päivystänyt rouva pyysi ystävällisesti tulemaan seuraavana päivänä. Johtaja Richly kuitenkin tunnisti HP:n edelliseltä päivältä ja esitti, että voisin hiljakseen, kurssilaisia häiritsemättä tutustua näyttelyyn ja myös ottaa valokuvia.
Näistä henkilökuvista laitan lähemmin näytille vain kolme suomalaista. Moni vanhemman polven lukija saattaa heidät jopa tunnistaa.
HP kehottaa jälleen blogin lukijoita tutustumaan näyttelyyn. Mutta pitäkää kiirettä, sillä se sulkeutuu 23. marraskuuta. Aihe ei tosin mihinkään karkaa, sillä tohtori Richlyllä on tekeillä kirja, jonka aineistona on näyttelyssä esillä olleet henkilöt ja heidän haastattelunsa.
Kutsun aiheena oli se, että keskuksen johtaja, tohtori Gábor Richly oli kirjoittanut tutkimuksen Unkarin suhtautumisesta talvisotaan. Kirjan kustantaja oli vanha tuttu Docendo. Teoksen otsikko, Veli veljen puolesta on lainattu Unkarin monitahoisesta avustuskampanjasta. Veljesmaamme auttoi Suomea (mm. vapaaehtoispataljoona, sotakalustoa ja humanitaarista apua) niin paljon, että määrällisesti sen ylitti vain Ruotsi. Yksi esimerkki halusta auttaa oli vuoden 1937 nobelisti Albert Szent-Györgyi, joka lahjoitti ison kultaisen Nobel-mitalinsa Suomen Punaiselle Ristille. Hän oli biokemisti ja tunsi hyvin kollegansa A.I. Virtasen, joka palkittiin nobelilla 1945.
Kuten aina Docendon julkistamistilaisuuksissa, läsnä oli iso joukko historian ammattilaisia, kuten lankoveljeni Pentti, joka nykyisina reservivuosinaan on noussut sotahistorioitsijoidemme kärkikaartiin. Seuraavassa kuvassa kirjan kirjoittaja tohtori Richly toinen oikealta.
Kuvista näkyy myös kulttuuri- ja tiedekeskuksen toinen kiinnostava aktiviteetti, unkarilaisen valokuvaajan Örs Cseten ottamia valokuvia niistä unkarilaisista, jotka 1956 asettuivat aktiiviseen itsenäisyystaisteluun Neuvostoliiton sortoa ja maahanhyökkäystä vastaan. Kuvissa oli myös niitä suomalaisia, jotka täältä käsin yrittivät eri tavoin auttaa veljeskansamme epätoivoista taistelua tässä "sivistyneen maailman murhenäytelmässä". Myös em. Virtanen lähti ripeästi mukaan. Hän kirjoitti julkilausuman, jossa Suomen tieteen ja taiteen huiput, mm. kaikki akateemikot, vaativat neuvostojoukkoja heti poistumaan Unkarista. Julkilausuma oli osoitettu YK:lle ja se lähetettiin myös tiedotusvälineille. Kaikki suomalaiset - äärimmäistä vasemmistoa lukuun ottamatta - ajattelivat samoin. Suomen johtavilla poliitikoilla, jotka sisimmässään ajattelivat Virtasen tavoin, oli täysi työ rauhoitella kuumenneita tunteita.
Seuraavana päivänä julkistamistilaisuuden jälkeen HP meni tutustumaan Cseten hienoon kuvakokoelmaan. Keskuksen pääsali oli silloin varattu, kun paikalla oli parisen kymmentä unkarilaista suomenkielen opettajaa kursseillaan. Ovensuussa päivystänyt rouva pyysi ystävällisesti tulemaan seuraavana päivänä. Johtaja Richly kuitenkin tunnisti HP:n edelliseltä päivältä ja esitti, että voisin hiljakseen, kurssilaisia häiritsemättä tutustua näyttelyyn ja myös ottaa valokuvia.
Näistä henkilökuvista laitan lähemmin näytille vain kolme suomalaista. Moni vanhemman polven lukija saattaa heidät jopa tunnistaa.
HP kehottaa jälleen blogin lukijoita tutustumaan näyttelyyn. Mutta pitäkää kiirettä, sillä se sulkeutuu 23. marraskuuta. Aihe ei tosin mihinkään karkaa, sillä tohtori Richlyllä on tekeillä kirja, jonka aineistona on näyttelyssä esillä olleet henkilöt ja heidän haastattelunsa.
Monday, November 9, 2015
Isänpäivä Ateneumissa ja Belgessä
Jo toistamiseen poikkesimme perinteestä kun emme viettäneet Isänpäivää Jääkärinkadulla. Aloitimme Ateneumista, jota valaisi kirkas tähti Ranskasta, maailmankuulu valokuvajournalismin isäksi kutsuttu Henri Cartier-Bresson (1908-2004). Myös vuosi sitten kohteemme oli Ateneum, jossa teemana oli silloin Sibelius. Päivällisen söimme Kappelissa (ks. blogi 10.11.2014).
Cartier-Bressonille valokuvaus oli keino kertoa tarinoita elämästä, vangita filmille merkityksellisiä, yllätyksellisiä ja ratkaisevia hetkiä. Hän etsi eri puolilta maailmaa - Intia oli hänen suosikkinsa - kuvia tavallisesta elämästä ja kunnioitti myös syrjäpolkujen kulkijoita...
...kuten näitä ilotyttöjä Mexico Cityssä. Näyttely on kiertänyt vuodesta 2003 maailmaa, Helsinkiin se tuli Tukholmasta.
Mustavalkoisten kuvien valot ja varjot loivat upeaa tunnelmaa. Näyttely on avoinna tammikuun loppuun 2016, joten käykää katsomassa. HP aikoo vierailla siellä toistamiseen oppiakseen jotakin valokuvauksesta.
Kierroksen päätteeksi heimomme isät ja heidän lapsensa asettuivat yhteiskuvaan Ateneum Shopin edustalle.
Seuraavat otokset ovatkin sitten Belgessä, jossa tarjolla oli Ateneumin näyttelyyn yhdistetty Taidemenu, alkuruokana simpukoita, pääruokana siikaa tai hirveä ja jälkiruoaksi useitakin vaihtoehtoja.
Päivällinen päättyi seremoniaan, jossa Susanna ja Juha ojensivat isälleen perheidensä lahjat. Kovin mieluisia olivat. HP kiittää kaikkia mukavasta päivästä, ja erikseen vielä Ullaa, jonka ideasta ja toimeenpanosta vietimme Isänpäivän 2015.
Cartier-Bressonille valokuvaus oli keino kertoa tarinoita elämästä, vangita filmille merkityksellisiä, yllätyksellisiä ja ratkaisevia hetkiä. Hän etsi eri puolilta maailmaa - Intia oli hänen suosikkinsa - kuvia tavallisesta elämästä ja kunnioitti myös syrjäpolkujen kulkijoita...
...kuten näitä ilotyttöjä Mexico Cityssä. Näyttely on kiertänyt vuodesta 2003 maailmaa, Helsinkiin se tuli Tukholmasta.
Mustavalkoisten kuvien valot ja varjot loivat upeaa tunnelmaa. Näyttely on avoinna tammikuun loppuun 2016, joten käykää katsomassa. HP aikoo vierailla siellä toistamiseen oppiakseen jotakin valokuvauksesta.
Kierroksen päätteeksi heimomme isät ja heidän lapsensa asettuivat yhteiskuvaan Ateneum Shopin edustalle.
Seuraavat otokset ovatkin sitten Belgessä, jossa tarjolla oli Ateneumin näyttelyyn yhdistetty Taidemenu, alkuruokana simpukoita, pääruokana siikaa tai hirveä ja jälkiruoaksi useitakin vaihtoehtoja.
Päivällinen päättyi seremoniaan, jossa Susanna ja Juha ojensivat isälleen perheidensä lahjat. Kovin mieluisia olivat. HP kiittää kaikkia mukavasta päivästä, ja erikseen vielä Ullaa, jonka ideasta ja toimeenpanosta vietimme Isänpäivän 2015.
Subscribe to:
Posts (Atom)