Friday, January 1, 2016

Moninkertainen juhlavuosi päättyi

Vuoteen 2015 sisältyi monia juhlan aiheita. HP:n näkökulmasta ne tärkeimmät olivat Artturi Ilmari Virtasen 120-vuotissyntymäpäivä 15. tammikuuta, jolloin julkistettiin myös HP:n kirjoittama elämäkerta Mies, liekki ja unelma (Otava). Tilaisuus oli myös Valion 110-juhlavuoden avaus. 10. joulukuuta tuli kuluneeksi 70 vuotta siitä, kun Virtanen sai kemian Nobel-palkinnon. Se on edelleenkin ainoa Suomeen tullut tiedenobel. Unohtaa ei sovi myöskään Jääskeläisen Pekan hienoa 70-vuotismatkaa Tallinnaan 4-5. huhtikuuta. Näistä kaikista merkkipäivistä HP on aikanaan kertonut.

Vuoden 2015 muistelu on hyvä lopettaa kuvasarjalla, jossa nobelisti Virtanen nousee vielä kerran (ei varmaan viimeistä kertaa) pääosaan. 10. joulukuuta, jolloin Valion auditoriossa pidettiin A.V. Virtasen juhlaseminaari, pääkonttorin ala-aulassa paljastettiin nobelistin roolia korostava näyttely. Virtanenhan johti Valion tutkimuslaitosta ja samalla koko maan biotieteiden tutkimusta yli 50 vuotta. Aivan huikea oli miehen ura kaiken kaikkiaan, ja siihen mahtui valtavan paljon muutakin kuin Nobel-voiton tuoneet keksinnöt.


Virtanen sai palkintonsa Ruotsin kuninkaan kädestä, niin kuin saavat kaikki nykyisetkin nobelistit (poikkeuksena rauhanpalkinto, jonka luovuttaa Norjan kuningas). Tämä osoittaa, että monarkialla on edelleen voimaa.

Pääkonttorin komeaan ala-aulaan siirrettiin myös Virtasen työhuone. Se on mahdollisimman tarkka kopio siitä Biokemiallisen tutkimuslaitoksen huoneesta, jossa Virtanen työskenteli, silloin kun ei työskennellyt laboratoriossa, vuosikymmeniä. Pöydät, vitriinit, kaapistot, mitalit, kunniakirjat, tohtorinhatut, puhelin, karttapallo ja monet muut ovat alkuperäisiä. Ennen joulukuuta 2015 Virtasen työhuoneen kopio sijaitsi Valion tutkimus- ja tuotekehityskeskuksessa Pitäjänmäellä, jonne vain arvokkaimmat vieraat pääsivät sisälle. Tähän uuteen huoneeseen ei tarvitse pyytää erikoislupaa, sisällä näkymät avautuvat kahdesta ikkunasta. Nämäkin valokuvat on otettu ikkunoiden läpi.




Tässä kuvassa kannattaa kiinnittää huomio pöydällä olevaan herbaarioon, johon Artturi Viipurin Klassillista Lyseota käydessään keräsi kunnioitettavat yli 700 kasvia kaupungin ympäristöstä ja lähisaarista. Joukossa on monia harvinaisuuksia. Lyseon muut pojat pyrkivät hoitamaan kasvinkeräyksen perinteisellä tavalla, käyttämällä isoveljiensä tai serkkujensa keräämiä kasveja.


Ja lopuksi. Kiitokset kaikille ystäville ja blogin lukijoille kuluneesta vuodesta.  Terveyttä ja rauhallista vuotta 2016.

No comments: