Edelleen vaikeuksia tulkita vuoden 1918 sotaa

Viime viikolla olimme kaksi päivää Lahdessa, jossa pääkohteemme oli seminaari  Sisällissota 1918 mielissä ja muistoissa. Ohjelma oli niin kiinnostava, että Lahden museon luentosali, jossa seminaari oli tarkoitus pitää, kävi pieneksi ja seminaari siirrettiin Hiihtomuseon luentosaliin. Sieltäkin lähes puolet ilmoittautuneista joutui jäämään pois ja odottamaan seminaarin uusintaa joskus myöhemmin syksyllä - mm. HP:n ystävä Ilkka. Vain sata ensinnä ilmoittautunutta mahtui mukaan. Kiinnostus siis yllätti järjestäjät, Lahden historiallisen museon ja Lahden kartanon ystävät ry:n. Alakuvassa vanha kartano, joka on komea paikka museolle, ihan Lahden keskustassa.

Seminaarin esitelmöitsijöistä (ks. yllä oleva ohjelma) poimin dosentti Hannu Takalan, joka on Lahden museon arkeologisen osaston johtaja. Hän on tehnyt kirjan siitä, miten saksalaiset sotivat Lahden seudulla 1918, ja hän vetää myös retkiä, joiden aikana tutustutaan kyseisiin taistelupaikkoihin.

Niin, niistä tulkintavaikeuksista. Esitykset herättivät vilkasta keskustelua, mutta kun aikaa oli vähän, vain onnekkaimmat saivat puheenvuoron. Esim. HP ei saanut kommenttia siihen, kun yleisön joukosta eräs mies kahteen kertaan vaati, että vankileirien sijasta tulisi puhua kuolemanleireistä. Sitä HP ymmärsi vielä vähemmän, että SKS:n erikoistutkija, dosentti Ulla-Maija Peltonen tuntui omassa esitelmässään olevan eniten huolissaan siitä, että virallinen Suomi vasta 1978 (presidentti Kekkonen) pyysi punaisilta anteeksi. HP olisi halunnut kuulla, miten ja mitä hän pyysi anteeksi, sekä missä vaiheessa punaiset olivat pyytäneet anteeksi sitä, että aloittivat kapinan, josta sitten seurasi sisällissota.

Seminaarin lounastauolla oli mahdollisuus tutustua Hiihtomuseon kokoelmiin. Yllä presidentti Kyösti Kallio vierailee Lahden kisoissa 1930-luvun loppupuolella. Alakuvassa taas hiihtomaailman kuuluisin lääkärilaukku, ns. Hemohes-laukku, joka löytyi eräältä bensiiniasemalta. Sen sijaan Hemohes-drinkkiä, jota Lahden notkeat baarimestarit ryhtyivät heti tehtailemaan, museossa ei ollut.

Hyvät ystävämme Hankasalmelta

Marja-Leena ja Pekka Jyväskylästä (kesäisin Hankasalmella) ovat ystäviämme kohta kahden vuosikymmenen takaa. Tapaamme muutaman kerran vuodessa yhteisissä perhejuhlissa ja matkoillakin. Meillä on hyvin samantapaiset, maanläheiset elämänarvot ja tärkeintä on se, että meillä on yhteiset lastenlapset Veera ja Jaakko.

Kesäisin tapaamme joka toinen vuosi Korpilahdella ja joka toinen vuosi Hankasalmella. Nyt oli Korpilahden vuoro. HP grillasi illalliseksi tämän kesän hittituotteensa, liha- ja kasvisvartaan, joka onnistui hyvin.

Pekalla, jolla on kosolti omaa metsää, on tapana muistaa meitä koivuklapeilla, jotka hän on sopivasti pakannut kaupasta saamiinsa banaanilaatikoihin. Hänen peräkärryynsä niitä mahtuu 34, ja puut riittävät kahdeksi kesäksi mökin päärakennuksen lämmitykseen. Saunapuut HP tekee erikseen puolen hehtaarin tonttinsa omasta kasvusta. Kuvassa koivuhalot on ladottu aitan takaseinälle, johon ne Pekan kanssa kannoimme.

Marja-Leena ja Pekka! Kiitos käynnistä ja hyvistä klapeista. 

Nobelisti Sillanpää Hämeenkyröstä

Viime torstaina HP ja vaimonsa tekivät bussimatkan Hämeenkyröön katsomaan Sillanpää-oopperaa, jota kriitikot ovat ylistäneet. Eikä syyttä, sillä Panu Rajalan libretto, Seppo Pohjolan musiikki ja Marco Bjurströmin ohjaus toimivat hienosti aidossa maalaismiljöössä Myllykolun kesäteatterissa. Myös laulajat olivat kotimaista kärkeä.

Matkamme oli Tuula Kannisen toimiston järjestämä Eeva-lehden lukijamatka, johon sisältyi kaikki. Menomatkalla söimme maalaisbuffetlounaan Kulttuurikeskus Heiskassa, joka on tyylikkäästi entisöity vanha talomiljöö.

Lounaan jälkeen vierailimme Frantsilan Kehäkukassa, jossa puutarhuri esitteli yrttien kasvatusta ja käyttöä.

Kehäkukka on tuotteistanut kotimaiset yrttinsä kymmeniksi eri luontaistuotteiksi. Markkinointi on ilmeisen onnistunut, sillä vientiä on aina Japaniin saakka. 

Kehäkukassa ryhmämme oppaaksi liittyi Panu Rajala, jonka opastuksella kiersimme Hämeenkyröä kahden tunnin ajan. Panu, joka on paras Sillanpää-tuntija, kertoi meille Hämeenkyröstä ja varsinkin siitä, miten Frans Emil liittyi maisemaan. Hän myös valotti oopperan sisältöä, mikä lisäsi illan taidenautintoa.

Tähän torppaan ylioppilas palasi siinä vaiheessa kun jätti lääketieteen opiskelun Helsingissä ja rupesi kotitanhuvillaan kirjailijaksi. Hyvä niin, sillä muuten Suomi olisi ilman kirjallisuuden nobelistia. Torpan kirjailijakamarissa näimme aitoa käsikirjoitusta. Sillanpäällä oli erittäin kaunis ja selkeä käsiala.

Kierros päättyi Sillanpään haudalle. Nobelisti (1888-1964) siunattiin valtion kustannuksella Helsingin tuomiokirkossa ja haudattiin Hämeenkyröön.

 Myllykolun kesäteatteriin mahtui noin viisi sataa katsojaa. Tässä matkanjohtajamme Tuula (oikealla) ja Liisa Huhtala opastavat ryhmäämme (noin 60 henkilöä) paikoilleen.

Nuorta Sillanpäätä esitti Waltteri Torikka, ja hänen vaimoaan Siikriä Helena Juntunen.

Ooppera keskittyi Kammion sairaalan suljetulle osastolle, jossa Sillanpää oli hoidossa 1930-luvulla kolmisen vuotta. Ooppera valotti ennen muuta kirjailijan pään sisäistä maailmaa: ahdistavaa nykyhetkeä, ihania muistoja, kammottavia menetyksiä ja suuria onnistumisia. Libreton hienous on se, että oopperassa nuori ja vanha Sillanpää keskustelevat keskenään. Kuvassa keskellä vanha Sillanpää, jota esitti Sauli Tiilikainen ja oikealla Sillanpään Miina-äiti, Päivi Nisula.

HP pystyi ottamaan kuvia jopa esityksen aikana, sillä vain videointi ja äänitys oli kielletty. Esitys kuitenkin taltioitiin videolle ja se on nähtävänä aikanaan televisiossa.

Myllykolun torppa oli aikanaan Frans Emilin syntymäkoti. Nyt se on teatterin vieressä museoksi entisöitynä.

Kiitos hyvästä matkasta, Tuula, Liisa, Panu ja kaikki oopperan tekijät.

Hienoa taidetta Suomen Ateenassa

Ritva ja Ilkka kävivät Toukolassa perinteisellä kesäretkellä, ja sattumalta Sakkekin oli paikalla. Toisena päivänä tutustuimme Jyväskylän kulttuuritarjontaan, kohteinamme Alvar Aalto -museo ja yliopiston kampus, joka HP:n mielestä on Suomen hienoin, ja kauneimpia koko Euroopassa.
Museossa nautimme kahvit ja leivokset, kun ilma oli aurinkoinen ja kahvion terassilla tarkeni hyvin.

Museon teemana oli Göran Schildtin ja Aallon pitkä ystävyys ja yhteistyö otsikolla Modernit humanistit. Schildt oli näitä moniosaajia, kirjoittanut mm. mainion Aallon elämäkerran.

Kuvassa Alvar oikealla. Se osoittaa, ettei miehen tarvitse olla kaunis, riittää kun on etevä.

Göran oli myös taitava purjehtia. Hänen veneellä myös Alvar purjehti kerran Välimerelle, Ranskan jokia ja kanavia pitkin.

Ilkkaa insinöörinä kiinnosti, millä tavoin puu taipuu Aalto-huonekaluihin.

Museosta on vain kivenheitto yliopiston kampukselle. Taustalla näkyvä päärakennus on Aallon käsialaa.

Nämä rakennukset ovat seminaarin aikaisia 1800-luvulta. Oikealla seminaarin vanha päärakennus.

Kampukselta poistuessamme vastaan tuli Jyväskylän vanhin rakennus 1700-luvulta. Iso rakennus oli veistetty järeästä hirrestä. Kivijalka on luonnonkiveä ja ilmava, joten homevaurioista ei ole ollut haittaa. Kissakin on perin tyytyväinen oloonsa.

Vähän myöhemmin HP ja Ulla kävivät Jyväskylän taidemuseossa Kauppakadulla. Siellä aiheena oli Suomi sata vuotta ja sen tuhat tulkintaa. Kerrassaan hieno näyttely oli tämäkin.

HP aloittaa vanhasta klassikosta, tuommoisia ovat pikkupojat aina olleet, kun eivät maailman pahuudesta vielä mitään tienneet.

Kuvassa paljon puhuttu Sammon taonta Kalevalasta. Taidemaalari on Akseli Gallen-Kallela.

Korpilahtisen taiteilijan Alvar Cawénin näyttävä elokuinen maisema jostain Keski-Suomesta. Saattaa olla Korpilahden kirkkolahden lähistöltä?

Ja lopuksi maalaus riehakkaista Akseli Gallen-Kallelan 50-vuotisjuhlista hotelli Fenniasta  Helsingissä. Vasemmassa laidassa puolittain näkyvissä Eino Leino. Juhlakalu hänestä kolmas oikealle.  Edessä keskellä Pekka Halonen. Taiteilija on Antti Favén.

Hyvät ystävät! Ei muuta kuin matkalle Jyväskylän museoihin. On Suomen Ateenassa muutakin kuin JYP ja Neste-Rally.