Sunday, January 14, 2018
Alokas Halosen panssarivaunu
Viime lauantaille sattui kaksikin merkittävää tapausta: Kusti ja Karjalan Prikaati olivat kutsuneet kaikkien alokkaiden lähipiirin Kouvolaan tutustumaan klo 10-15 joukko-osastoihin, joka Kustin osalta oli Kymen Jääkäripataljoona. Matkaan lähtivät Susanna, Sakke ja Kiara. Timppa oli työmatkalla Australiassa ja me muut valmistauduimme Jääkärinkadun päivälliseen, joka vietettiin Ullan synttäreiden merkeissä.
Seuraava kuva kertoo, mihin Kustia tullaan kouluttamaan, panssarijääkäriksi. Jääkärithän ovat Suomen armeijan eliittiä. Nykyisin he liikkuvat vähemmän polkupyörillä ja enemmän panssaroidulla ajoneuvolla eli Pasilla. Taisteluissa heitä taas tukevat nopealiikkeiset keskiraskaat ja kevyet panssarivaunut. Huomaa tuoreen maanpuolustajan suojeleva ote äidin ja pikkubroidin harteilla.
Susanna ja Sakke tulivat Kouvolasta suoraan äitinsä ja mammansa synttäreille.Susanna kertoi mieluisan uutisen - eli sen, että Kusti näytti viihtyvän armeijassa erinomaisesti.
Toisen kerran kävi niin, että tekniikka petti kun kamera ei suostunut luovuttamaan kuvia tietokoneeseen. Mutta kerrottakoon, että vieraina oli em. lisäksi Juhan perhe. Söimme hyvän aterian ja kävimme antoisia ajankohtaisia keskusteluja. Kamera ja tietokone on nyt pakko viedä huoltoon.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment