Tuesday, August 10, 2021
HP:n synttärit jatkuivat Toukolassa, osa I
Kun koronan takia ei pääjuhlaan 23.toukokuuta ollut mahdollista kutsua kuin kymmenen hengen heimomme,juhlintaa jatkettiin Korpilahden mökillä pienissä neljän hengen ryhmissä. Ensiksi tulivat lankoveli Pena yhdessä Pirjon kanssa. Pirjo oli mökillämme ensimmäistä kertaa, mutta ensi tutustuminen oli jo muutama päivä ennen syntymäpäivää Jääkärinkadun pihapiirissä. Tästä mukavasta tapaamisesta HP kertoi blogissaan 16.toukokuuta.
Seuraavat vieraamme olivat Marja-Leena ja Pekka. Heiltä HP oli saanut onnittelukortin jo toukokuussa. Juhlamme jatkuu myöhemmin kesällä Pöllövaarissa . Tämä jyväskyläinen ravintola on vuosikausia kilpailut kärkikymmenikössä silloin kun Suomen parhaita ruokaravintoloita on valittu. Tapansa mukaan Pekka toi muutaman banaanilaatikon verran kuivia koivuklapeja sekä ämpärillisen uusia Timo-perunoita.
Kuopiolaiset ystävämme Merja ja Heikki muistuttivat, että olimme jo neljännesvuosisadan ajan kyläilleet toinen toistemme kesämökeillä vuosittain. Heillä oli myös uusi perheenjäsen, nimeltään Hermanni, joka tutki paikkoja tarkasti, ensivisiitillä kun oli. Lähtiessään Merja esitteli myös mukana olleita taulujaan. Merjahan harrastaa paitsi korutaidetta myös taidemaalausta.
Kiitokset käynneistänne ja hyvää loppukesää!
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment