Friday, November 25, 2022
HP:n oppi-isä akateemikko Tommila on poissa
Tasan viikko sitten akateemikko Päiviö Tommila (91) kuoli Espoossa ja viime maanantaina Helsingin yliopisto kunnioitti entistä rehtoriaan suruliputuksella. HP:lla oli ilo ja kunnia työskennellä yhdessä Päiviön kanssa Turun yliopistossa ensin opiskelijana 1960-luvun puolivälistä ja sitten hänen professoriuransa ensimmäisenä Suomen historian assistenttina vuodesta 1967. HP oli myös ensimmäinen oppilas, joka väitteli tohtoriksi Päiviön ohjauksessa. Päiviö oli HP:n vastaväittäjä joulukussa 1971. Tuolloin oli tapana, ettei vastaväittäjää kaukaa haettu. Alla olevassa kuvassa Tommila on vasemmalla, keskellä kustos, HP:n toinen oppi-isä Turussa, yleisen historian professori Vilho Niitemaa, jolle HP teki gradunsa. Kuvassa kannattaa kiinnittää huomiota HP:n pitkähköön tukkaan, jossa oli lievä permanentti, kuten silloin nuorehkoilla miehillä oli tapana. HP öli väitellessään 30-vuotias.
Tuoreessa kirjassaan Kaksi vapaussotaa, joka ilmestyi lokakuussa, HP kiitteli Tommilaa saamastaan opista. Se voidaan tiivistää seuraavasti: Kun Päiviö vuonna 2004 nimitettiin akateemikoksi, tv-toimittaja yritti uutisissa saada häneltä jotain hienoa historiantutkimuksen teoriaa. Päiviö vastasi tyynesti, että "me historiantutkijat kerromme, mitä oikein on tapahtunut". Tämä määritelmä perustuu saksalaisen Leopold von Ranken perinteiseen määritelmään 1800-luvulta, eikä sitä ole tarpeen muuksi muuttaa. Tutkijan panos ilmenee sitten siinä, miten hän onnistuu löytämään relevantteja lähteitä ja tulkitsemaan niitä.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment