Wednesday, November 9, 2022
Kahden kirjan matinea oli menestys
Lähetimme alla olevan kutsun noin kolmellekymmenelle ystävällemme, joista suurin osa pääsi paikalle. Tilaisuuden pääorganisaattori oli Ulla, joka oli kovin iloinen, ehkä vähän ylpeäkin, siitä, että hänen perhepiirissään ilmestyi samaan aikaan, Helsingin kirjamessujen alla, kaksi tietokirjaa. Susannan teos ilmastonmuutoksen torjumisesta on mitä ajankohtaisin ja tärkein, HP:n kirja taas pureutuu historiamme alati kuumaan aiheeseen, kevään 1918 sisällissotaan ja sen taustoihin. Idea matineasta oli Ullan, ja hän jaksoi pitää asiaa esillä silloinkin, kun HP:n voimat olivat kuluneet vähiin.
Ulla myös toimi matinean speakerinä. Avaussanoissaan hän kertoi, miksi matinea oli järjestetty. Kaikki kuuntelivat herkällä korvalla.
Ennen varsinaista ohjelmaa kirjailijat ja heidän moderaattorinsa järjestäytyivät yhteiseen kuvaan. Susannan moderaattorina ja keskustelun virittelijänä toimi Susannan käly, Kristiina Halonen. HP:n moderaattori oli Pentti Airio, tälläkin palstalla monesti esiintynyt HP:n lankomies. He vastasivat siitä, että keskustelu oli vilkasta ja tasokasta.
Ensimmäisen runsaan tunnin aiheena oli Susannan Ilmastouudistajat. Kyseessä on yhteinen huolen aihe, jonka autoilu ja kesämökin puunpoltto tekevät jokaiselle kovin konkreettiseksi.
HP on vuosikymmenien ajan keskustellut lankoveljensä Pentin kanssa Suomen sotahistoriasta. Myönteistä ihmetystä herätti se, että yleisö oli tästäkin aiheesta kovin kiinnostunut, ja vilkas keskustelu oli jopa pakko lopettaa, kun kirjastosta oli määrä poistua ennen kello kahdeksaatoista.
Tilaisuuden päättyessä meillä kirjailijoilla oli helpottunut olo kun matinea oli kaikin puolin onnistunut: Richardinkadun kirjaston 35 hengen kabinetti oli sopiva ympäristö ja Pilke gateringpalvelu hoiti tehtävänsä moitteetta.
Parhaat kiitokset onnistuneesta iltapäivästä kaikille osallisille ja erityisesti Ullalle, Kristiinalla ja Penalle. Kiitokset myös onnittelukukista ja shampanjasta. Lopputaputukset olivat paikallaan.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment