Friday, May 5, 2023
Mäykyn synttärit ja Ullan brunssit
Kustin rippilahjaksi saama mäyräkoira Saara täytti 10 vuotta eli ihmisen iäksi muutettuna kunnioitettavat 70 vuotta. Hänen synttäreitään juhlimme vapun aatonaattona Halosilla. Sakke, joka oli juuri saanut ajokortin, haki meidät Jääkärinkadulta. Kotiin palasimme kävellen, kun matka on sopivasti alamäkivoittoinen.
Ulla ja Susanna olivat tehneet Saaralle lahjaksi tämän herkkua eli maukkaan kurkkukakun, jonka Saara söi heti ja vasta sitten keskittyi seurusteluun. Meille muille Susanna oli leiponut herkullisen pizza-tyyppisen piirakan, jonka nautimme aidon sampanjan kera.
Synttäreiden jälken vedimme vähän henkeä, mutta vapun päivän aamuna meillä piipahtivat Susanna ja Timo matkallaan Ullanlinnan vappumäkeen. He toivat kameran, jonka HP oli unohtanut Halosille.
Puolenpäivän brunsseille tulivat viime vuotiseen tapaan Pirjo ja Pentti, suoraan Ullanlinnanmäeltä. Ulla tarjoili merellistä vuokaa ja salaatia. Jälkiruoaksi joimme kahvit, jonka avec meillä miehillä oli mallasviskiä, ehdotonta suosikkiamme.
Eipä sitten muuta kuin hyvää kesän odotusta kaikille.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment