Heimopäällikkö täytti tänään 66 vuotta. Ei hassumpaa näillä aamuilla. Sussu ja Kusti herättelivät ja lauloivat komeasti joskin vähän varovasti Happy Birthdayn. Sitten jatkoimme brunssilla, jossa sampanjana oli Nicolas Feuillatte. Paita (Tommy Hilfiger) ja kasvovoide (Lumene, jota muuten saa Atlantasta) olivat mieluisia lahjoja.
Illalliselle meidän piti mennä mielipaikkaamme, japanilaisravintola Happy Sumoon, mutta Sakken kurkkukipu esti käynnin. Sen sijaan laitoin Okin uunipastan Välimeren tapaan. Herkullista tuli kuten Oki Jarven Kurmeessa 10.5. lupaili. Käykääpä ottamassa resepti.
Ulla ja Oki soittelivat Suomesta ja onnittelivat. Timppa teki saman Grand Canjonista, missä hän on kaveriensa kanssa viiden päivän pyöräretkellä.
Wednesday, May 23, 2007
Friday, May 18, 2007
Eat That Frog
Yhdysvallat on monessa mielessä tehokas maa. Potkua löytyy bisneksessä, tieteessä, kouluissa, urheilussa ja monessa muussa. Amerikkalaisilla on sanonta: Eat That Frog eli Syö se sammakko. Tämä tarkoittaa sitä, että tehokkuuteen kuuluu listata päivän tehtävät ja tarttua heti aamulla niistä kaikkein hankalimpaan. Kun sammakko on syöty, muut työt sujuvat sitten leikiten. Pahinta on, jos sammakon syöntiä lykkää päivästä toiseen. Muistathan saksalaisen sanonnan: Morgen, morgen, nur nicht heute...
Itse olen noudattanut samantyyppistä toimintamallia, kuitenkin sillä erolla, että aloitan päiväni jollakin helpolla tehtävällä, saan onnistumisen tunteen ja hyvän mielen, ja sen jälkeen tartun sammakkoon. Kyse on urheilijakielellä ikään kuin verryttelystä ennen kilpailua.
Jos työn alla on jokin pitempi muutaman kuukauden mittainen projekti, tämänkin työn eteneminen kannattaa suunnitella ja merkitä etukäteen kalenteriin mahdollisimman tarkkaan. Luonnollisesti työkalenteria täytyy viikottain täsmentää ja lisätä päivänkohtaiset tehtävät. Mutta Eat That Frog toimii silloinkin.

Sunday, May 13, 2007
Halosen perheen Mother´s Day
Haloset viettävät Äitienpäivää hyvin suomalaiseen tapaan. Timppa laittoi aamulla brunssin: kuohujuomaa, kahvia, lohileipiä sekä mustikoilla ja kermavaahdolla kuorrutettua banaanikakkua. Pojat muistivat äitiään komealla ruusukimpulla sekä koulussa ja päiväkerhossa tehdyillä lahjoilla: Kusti oli tehnyt hienot ja värikkäät ikkunariipukset lyijylasi-ikkunan menetelmällä (rakennussarjoja saa kaupasta). Sakke taas oli askarrellut monenlaista kaunista lahjaa kartongista ja paperista, mm. vuoden 2008 seinakalenterin. Lahjakontista löytyivät myös limenvihreät rullaluistimet.

Ennen puoltapäivää Haloset lähtivät erään suomalaisperheen läksiäisiin, kotiinpaluujuhlaan. Ne pidettiin paikallisella maatilalla. Timppa kuvasi mm. villasian - tämä tiedoksi Veeralle. Muutenkin oli hauskaa, kun eväätkin olivat picknik-tyyppiset. Kusti ja Sakke saivat ratsastaa hevosella.

Minä puolestani katselin netistä Suomi-Kanada -ottelun. Sitä ennen olin katsonut formulakisat tv:stä. Kumpaakaan lajia en viitsi erityisemmin kommentoida. Lätkäottelun amerikkalainen selostaja (internetissä) oli kuitenkin miellyttävä, koska hän muistutti laskujeni mukaan parikymmentä kertaa Suomen MM-kultamitalista 1995, aina kun Peltonen, Lehtinen ja Kapanen olivat laatikossa. Minua on vuosia ärsyttänyt suomalaisten urheilujournalistien ja jääkiekon ns. asiantuntijoiden tapa vähätellä Tukholman MM-kultaa ja todistella, että joku hävitty loppuottelu olympialaissa tai Canada Cupissa olisi jotenkin arvokkaampi. Tämä on sitä lajiniilojen kapeakatseisuutta ja historiattomuutta.

Thursday, May 10, 2007
Congratulations Ulla

Ullalla on perjantaina 11. toukokuuta 2007 viimeinen työpäivä ylihoitajana Keski-Suomen keskussairaalassa. Virallisesti Ulla lähtee ensin lomalle ja sitten elokuun alusta eläkkeelle.
Ullan työrupeama Jyväskylässä on ollut pitkä, yli neljännesvuosisata. Yhdysvaltoihin saakka olemme eri tahoilta saaneet tietää, että lähtöpäivä on monenmoisten juhlien ja huomionosoitusten päivä. Me täällä Atlantan Dunwoodissa yhdymme onnitteluihin ja juhlamieleen.
Heimopäällikkö, Sussu, Timppa, Kusti ja Sakke

Wednesday, May 2, 2007
Kolme ekomallia autoiluun
Huhti-toukokuun vaihteessa paljastui, että heimomme aikamiehet ovat kukin itse tykönään, siis keskustelematta keskenään, päättäneet vähentää autoilunsa päästöjä. Jokaisella on asiaan oma ratkaisunsa. Juha kertoi miettivänsä maakaasulla toimivaa autoa, Timppa taas harkitsee hybridiautoa ja minä olen päätynyt pieneen dieseliin. Kaikki nämä vaihtoehdot päästävät ilmaan merkittävästi vähemmän saasteita kuin perinteinen bensiinimoottori.
Minun valintani on sikäli helppo, että pieniä dieseleitä on tarjolla aikamoinen määrä. Juhan maakaasulle vaihtoehtoja löytyy muutama, mm. Volvo V70 ja Opel Zafira, mutta ongelmana on toistaiseksi kaasun jakeluasemien vähyys. Tosin maakaasumoottori toimii hyvin myös bensiinillä. Timpan hybridi, siis auto jossa on sekä bensiini- että sähkömoottori, on sillä tavalla hankala, ettei tarjonta ole toistaiseksi kovin iso (Toyota, Honda, Lexus) ja lisäksi autot ovat kalliita mm. siksi, että niissä on kaksi moottoria ja muutenkin paljon tekniikkaa.
Kukaan meistä ei niinkään ajattele autoilun kustannuksia vaan kyse on ekologisesta kannanotosta. Jotainhan pitää tehdä. Seuraavat 10-12 kuukautta näyttävät, tuleeko aikeistamme mitään. Parasta tietysti olisi, jos ei tarvitsisi autoa lainkaan vaan kulkisi yleisillä liikennevälineillä. Se vain ei ole kaikille mahdollista. Oma ratkaisuni tällä erää on, että pitkät matkat Suomessa matkustan junalla ja autoa tarvitsen lähinnä mökkimatkoihin.
Täällä Yhdysvalloissa tilanne vaikuttaa toivottomalta. Autot ovat isoja, ja kun dieselmoottoreita ei käytetä, ne saastuttavat ylenmäärin. Toivoa antaa kuitenkin se, että hybridiautot kiinnostavat jo monia ja niitä joutuu kaupassa jonottamaan vuoden verran. Asia korjaantuu, sillä kaikki isot autonvalmistajat suunnittelevat omia hybridejään.
Ranska on ekoautoilun edistyksen kärjessä sikäli, että siellä 70 % kaikista uusista autoista on dieseleitä. Citroen ja Peugeot kehittelevät hybridiautoa, jossa on bensa- ja sähkömoottorin sijasta dieselmottori ja sähkömoottori. Se on iso edistysaskel nykyisiin hyprideihin.

Sunday, April 29, 2007
Kustin diplomi in - Sakken vaipat out
Matka Atlantaan sujui kaikin puolin mukavasti. Tosin lentoaika on pitkä: Helsingistä Amsterdamiin 2,5 tuntia ja Damista Atlantaan 8,5 tuntia, lentokentillä yhteensä 5-6 tuntia. Mutta lentokone on joka tapauksessa nopein ja vaivattomin tapa ylittää Atlannin valtameri.
Lämpöä täällä on jo lähelle 30 C:tä ja luonto puhjennut seitsenviikkoisen poissaoloni aikana niin sanotusti kukkaan. Myös grillikausi on avattu, siitä olen saanut jo ensimmäiset maistiaiset.
Merkittävin asia on kuitenkin se, että Kusti (8 v.) nimettiin koulussaan Vanderlyn Elemtary´ssa kuukauden oppilaaksi, Student of the Month.
Pikkuveli Sakken (alle 3 v.) merkkitapaus sattui myös poissaoloni aikoihin. Hän luopui vaipoistaan eikä käytä niitä enää edes öisin.

Veera, minä ja villisika
Ennen Atlantaan lähtöäni piipahdin Espoon Nuottaniemessä tapaamassa Juhan perhettä. Varsinkin Veeran (6 v.) kanssa meillä oli yhtä ja toista yhteistä. Keskustelimme villisikakirjasta, joka meillä on tekeillä. Tarkoitus on, että Veera kuvittaa kirjaa piirroksillaan, minä laadin tekstit. Kirjan luonne lyötiin lukkoon kolmisen viikkoa sitten. Kun kysyin Veeralta, tehdäänkö satukirja vai tietokirja, Veera sanoi, että tehdään tietokirja. Kiirettä kirjalla emme pidä, se on lähivuosien piikissä.
Nuottaniemessä teimme myös parin tunnin lenkin: Veera ajoi pyörällä ja minä kävelin.

Subscribe to:
Posts (Atom)