Piianpeili valmistui sopivasti

5. marraskuuta kerroin, miten HP:n projektina on syksyn aikana Toimelan opiston entisöintikurssilla ollut yli sata vuotta vanhan Piianpeilin kunnostus. Nyt työ on valmistunut, kymmenien tuntien jälkeen.

Entisöinti tarkoittaa sitä, että valmiissa työssä pitää näkyä ikä, erilaiset halkeamat ja käytön jäljet, niitä ei pidä peitellä. Myös peilin lasia en vaihtanut, vaikka se on ajan patinassa himmentynyt eikä uusi olisi paljon maksanut.

Puuosat maalasin pellavaöljyn ja tärpätin sekoituksella, johon väriaineeksi lisättiin "poltettua terraa". Opettajani mielestä se on hyvin lähellä alkuperäistä väriä.

Työn aikana selvisi, että Piianpeili on saanut vaikutteita rokokoo-ajan (1700-lukua) peileistä, jotka tunnettiin nimellä Satulipeilit. Satuli (shuhuässällä kirjoitettuna) tarkoittaa lipasta. Piianpeili näyttäisi siis olevan hienon tyylipeilin agraariversio, talonpoikaisantiikkia, jota meillä on totuttu arvostamaan kun muuta antiikkia ei kovin paljon ole.

Kun Sakke (6 v.) näki valmiin työn, hän kysyi: "Kenelle sen annat?" Sanoin etten oikein tiedä. Mihin Sakke: "Kannattaa antaa se Joulupukille." Ei lainkaan hullumpi ajatus.

Kohtalaisen vilkas lauantai

Laitan muutaman kuvan viime lauantaista, joka oli koko lailla normaalin kiireinen. Yökylässä Jääkärinkadulla olivat Kusti ja Sakke, kuvattuina aamulla päällään madeiralaiset Ronaldo-paidat, jollaiset myös Veera ja Jaakko ovat saaneet. Ronaldohan on, kuten tiedämme, Madeiran suuri poika, tämän hetken paras jalkopalloilija maailmassa.

Iltapäivällä oli Matinkylän jäähallissa Espoon Taitoluisteluklubin perinteinen joulunäytös, jossa Veerakin esiintyi, jälleen entistä taitavampana. Puolitoistatuntisen joulusadun aiheena oli Tonttujen Lumottu Maailma.

Tällä kertaa en edes yrittänyt ottaa luistelukuvia, kun kamerani teho on sen verran pieni ja kun salamavalon käyttökin oli kielletty. Kuvassa Veera näytöksen jälkeen, ja valmistautumassa päivän toiseen näytökseen. Veeran roolina oli esittää menninkäistä.

Illansuussa kokoontui Jääkärinkadulle Sweet Saturdayn kantajoukko (Arolat, Larjomaat ja Salokankaat) viettämään pikkujoulua. Tästä en kuvia ottanut, mutta muuten oli mukavaa, aina sunnuntain puolelle.

Uusia kokemuksia tutulla Madeiralla

Olemme käyneet Madeiran lomahotellissamme kuusi kertaa, yhtä poikkeusta lukuunottamatta kahden viikon lomalla. Näistä matkoista olen pari kolme kertaa jo kertonutkin - hienoista jouluvaloista, vanhasta kaupungista, saarikierroksista, levadakävelyistä ja kukkien loistosta. Tällä kertaa etsimme vähän muuta, kirjoitustöidemme lisäksi.

Jo hotellissamme Miramarissa odotti parikin yllätystä, joista toinen oli iso ja toinen pieni. Vaikka hotellin vanhinkaan osa ei ole kuin vajaat kymmenen vuotta, sitä osaa nyt saneerattiin ekologisista lähtökohdista (mm. aurinkopaneelien asennus). Vuoden mittaiseen urakkaan oli saatu runsaasti EU-rahaa, koska projektin pitää olla esimerkki muille hotelleille koko EU:n alueella.
Se pienempi yllätys oli, kun hotellin tyylikkästä pianobaarissa, jossa olemme aina mukavasti viihtyneet, oli tarjolla Afternoon Tea, kuvassa kahdelle katettuna.

Osallistuimme myös hotellimme järjestämään iltapäivän mittaiseen kulttuuriretkeen, joka oli ensimmäinen laatuaan. Yksi kohde oli 1600-luvulta peräisin oleva viinikellari, jonka tarjontaa madeiraviinit luonnollisesti hallitsivat.

Toinen kohde oli vuonna 1925 perustettu pitsikeskus, jossa parhaimmillaan on ollut yli 300 työntekijää. Nyt kalliiden käsintehtyjen pitsitöiden kysyntä on vähentynyt radikaalisti, ja työntekijöitä on enää 25. Perinteet ovat kylläkin vahvat, sillä siellä on aikanaan valmistettu mm. Grace Kellyn hääpuku ja nyplätty pitsit prinsessa Dianan hääpukuun. Alla olevassa kuvassa valmistuu hienoja ristipistotöitä, joiden mallina on usein joku kuuluisa maalaus. Hintaa näillä "tauluilla" on koosta riippuen 300-700 euron paikkeilla.

Kulttuurikierroksen pääkohde oli 1400-luvun lopulla perustettu Santa Claran nunnaluostari (fransiskaaneja), jota esitteli Sisar Isabella. Kuvassa nunnien kirkkosali.

Luostarin päärakennus on 1500-luvulta.

Madeiralaista iltaa vietimme tällä kertaa ylhäällä vuorilla. Alla olevan kuvan värit ovat vähän kulahtaneet, koska kuvasin sen meistä otetusta valokuvasta, joka kuului Madeiralaisen illan tarjoiluun.

Ravintolassa esiintyi Fado-laulaja, joka esiteltiin saaren parhaaksi. Näitä "saaren parhaita" olemme kyllä tavanneet vähän joka Fado-paikassa. Mutta hyvin hän lauloi.

Kiinnostavia aarteita Kremlin kätköistä

Designmuseossa Korkeavuorenkadulla vastapäätä Johanneksen kirkkoa on näyttely otsikolla "Tsaarien metsästys". Hienot metsästykseen liittyvät 1600- ja 1700-luvun aseet - jouset, miekat, piilukkokiväärit ja pistoolit - sekä metsästysasut ja hevosten varusteet on lainattu Kremlin museosta. Niiden rinnalla nykyiset välineet pahasti kalpenevat. Mukana on myös Venäjän tsaarien ja tsaarittarien komeita alkuperäisiä muotokuvia.

Näyttely on avoinna 12. joulukuuta saakka. Kannattaa käydä. Samalla lipulla pääset ihmettelemään myös suomalaisen muotoilun historiaa.

Tämä palsta vaikenee nyt kahdeksi viikoksi kun bloginpitäjä muuttaa Madeiralle kirjoituslomalle. Eiköhän sieltä taas jotakin matkaan tartu, eli katsotaan itsenäisyyspäivän jälkeen. Hyvää pikkujoulujen aikaa kaikille.

Teatteria ja maukkaita aterioita

Lauantaina Turun Seniorinorssit (49 v.) teki teatterimatkan Espoon Kaupunginteatteriin katsomaan näytelmää "Parasta viiden jälkeen". Kyse oli yhteiskunnallisesta satiirista, joka alkuun oli hajanainen mutta jäntevöityi kohti loppua. Näyttelijät olivat hyviä: Miia Nuutila, Matleena Kuusniemi, Taisto Reimaluoma ym. Näytelmän ohjauksesta vastasi teatterinjohtaja Jussi Helminen, Turun norsseja hänkin.

Espoossa ryhmään liityivät vanhat ystävämme Ritva ja Ilkka sekä me, joten yhteensä seniorinorsseja seuralaisineen oli alun kolmattakymmentä. Päivänäytöksen jälkeen siirryimme nelistään Ritvan ja Ilkan kotiin syksyn ensimmäisille glögeille ja maukkaalle iltapalalle. Kuva on kuitenkin teatterin kahviosta.

Sunnuntain Isäinpäivä meni perinteiseen tapaan, kun söimme hirvipäivällisen Jääkärinkadulla ja otimme perinteisen valokuvan kolmesta isästä ja neljästä nuorimmaisesta.

Syksyn projektina Piianpeili

Olen tämän syksyn aikana käynyt Toimelan opiston (Ullanlinnan, Eiran ja Punavuoren setlementtitaustainen kansalaisopisto) Tehtaankadun koulun veistosalissa kerhossa, jossa entisöidään vanhoja huonekaluja. Oma projektini on satakunta vuotta vanha Piianpeili, jonka anoppini osti noin 60 vuotta sitten huutokaupasta ja joka on myöhemmin kahdesti laitettu uuteen uskoon liian helpolla tavalla eli maalattu päälle.

Runsaat viisi kesää sitten Susanna aloitti peilin entisöinnin poistamalla vanhat maalikerrokset. Hanke jäi kesken, ja peili ravistui pahasti mökillämme puuvajassa. Nyt olen sitä kunnostanut, liimannut irtonaisia paloja, tehnyt uusia, hionut ja paklannut. Tavoitteena on palauttaa peilin alkuperäinen taidokas käsityö sekä väri, joka on lähellä terrakottaa.

Myöhemmin sitten kerron, millainen peilistä tuli.

Kuvissa torstai-illan ryhmämme iloisia, motivoituneita naisia. Miehiä olemme me, opettaja ja minä. Kuvan toinen mies kun on varsinaisesti maanantain ryhmästä.

Ai niin, mikä onkaan Piianpeili? Sen teki vanhassa agraariyhteisössä renkipoika kosiessaan piikaa. Peilillä hän halusi osoittaa omat kädentaitonsa - kätevät kädet olivat liki ainoa pääoma, joka rengillä oli yhdyselämää varten tarjota. Sosiaalinen nousu alkoi siitä, kun renki tai varsinkin hänen lapsensa hyödynsivät käden taitojaan ja ryhtyivät eri alojen käsityöläisiksi.

The Metropolitan Opera Helsingissä

Lauantaina klo 11.00 - 16.30 seurasimme Helsingin Kinopalatsissa suoraa lähetystä New Yorkista, jossa Metropolitan esitti Modest Musorgskin oopperan Boris Godunov. Laulajat olivat Godunovia (saksalainen René Pape) lukuunottamatta kaikki venäläisiä. Komeasti lauloivat ja elokuvateatterin äänentoisto oli erinomainen, samoin kuva isolla screenillä, lähikuvat vaikuttavia. Oopperan seuraamista helpotti suuresti se, että venäjänkieliset laulut oli tekstitetty englanniksi.

Säveltäjä kirjoitti libreton Aleksandr Pushkinin näytelmän pohjalta. Kantaesitys oli Pietarin Mariinski-teatterissa 1874. Suomen ensiesitys oli 1925 Suomalaisessa oopperassa.

Oopperan teki kiinnostavaksi se, että se käsitteli vanhan Venäjän rajua todellisuutta: tsaari Boris Godunovia (1551-1605), ns. vale-Dmitrien aikaa, Vasili Suiskia, kirkkoa ja tavallista rahvasta.

Oopperalauantaimme jatkuvat ensi kevääseen, kun Johannan ja Heikin kanssa olemme ostaneet liput kaikkiaan kuuteen eri esitykseen.

Sunnuntaina kävimme perinteisesti kirjamessuilla, jossa piipahdimme mm. Sotahistoriallisen Seuran osastolla.

Viini- ja ruokamessujen puolelta löytyi komea, useita vuosia kypsytetty 1,2 kiloa painava italialainen parmesan-juusto, josta saattaa jäädä maistiaisia esim. Isänpäiväksi.