Toistamiseen Toscanassa: osa II/III eli futista

Klaanimme organisoima Toscana Cup pelattiin nyt toisen kerran. Finaalia edelsi tiukka päivittäinen harjoittelu Castellon pihalla sekä läheisellä kentällä, joka on sopivan kokoinen silloin kun joukkueissa on vain neljä pelaajaa. Pari kertaa näissä iltaharjoituksissa oli mukana myös italialaisia poikia, iältään sopivasti 10-13.
Jo ystävyysottelu - Nuottaniemen Perkot vastaan Kampin Haloset - oli tiukka ja maaleja tehtiin paljon. Peli (2 x 20 min.) päättyi tasan 6-6. Tuomari antoi Fair Player -kortit Pekalle, joka teki näyttävän avauksen Nuottaniemen maalivahtina, sekä Sakkelle.

Grande Finale pelattiin lomamme lopussa. Ottelun tuomari - raitapaidassa kuten asiaan kuuluu - jakoi peliohjeet joukkueiden kapteeneille, Veeralle ja Sakelle. Sääntönä on, että aikuiset saavat pelata vain maalivahtina ja puolustajana, lapset vastaavat hyökkyksistä ja maalinteosta.

Tiukka ja rehti peli sopivassa helteessä (25 C) päättyi Halosten voittoon 3-1. Ottelun maalikuningas oli Sakke kahdella täysosumalla.

Kampin joukkueen Fair Player -kortit saivat Susanna, jota joukkueensa kannusti huudoilla "Äiti Äiti", sekä Kusti. Nuottaniemen joukkueesta tuomari palkitsi vihreällä kortilla Veeran ja Jaakon.

Loppuseromonioiden päätteeksi joukkueet ja tuomari ryhmittyivät ensin sopuisasti yhteiskuvaan...

...ja sitten kylämme Ville di Corsanon ainoaan baariin, nimeltään Osteria Bar Pizzeria. Kuvan ulkopuolelta voin kertoa, että talon sisäosista löytyy iso ja tunnelmallinen kellariravintola, jonka testasimme jo viime vuonna.

Futis ei ollut ainoa urheilulajimme Toscanassa. Castellon satoja vuosia vanhassa juhlasalissa  oli mahdollisuus pelata pingistä. Siinäkin järjestimme turnauksen, jonka loppuotteluun selvisivät Juha ja Timppa. Loppuottelu jäi kuitenkin pelaamatta, joten se siirtyi seuraavaan vuoteen.

Toscana-kertomuksen III-osa ilmestyy sitten kun saan luontokoulun oppilailta heidän parhaat kuvansa. Pysykää kanavalla.

 

 

Toistamiseen Toscanassa: osa I/III eli yleistä

Kuten muistat, viime vuoden heinäkuussa klaanimme vietti viikon Toscanassa, tukikohtanaan satoja vuosia vanha Castello di Grotti lähellä Sienaa (ks. blogin kolme juttua elokuussa 2011). Matka oli niin mukava, että uusimme sen lasten pidennetyn syysloman aikana lokakuussa 2012. Joukkomme oli kasvanut kymmenestä kahteentoista kun Juhan appivanhemmat Marja-Leena ja Pekka olivat mukana - isoon linnaan mahtui.

Castellosta ja Sienasta en toistamiseen kerro, sen sijaan keskityn ykköskohteeseemme Firenzeen sekä muuhun lomailuun, kuten jalkapalloon (Toscana Cup) ja lasten luontokouluun, joka Toscanassa oli ennen muuta luonnon (ja myös kulttuurikohteiden) valokuvausta.

Ateriat hyvässä seurassa ovat lomien juhlahetkiä. Niin meilläkin, kun Timppa ja Juha vastasivat päivällisestä. Marja-Leenan ja Ullan huolena oli aamiainen.

Päivällisestä kaksi esimerkkiä. Toscanassa on paljon villisikoja, ja kun parhaillaaan oli niiden metsästyskausi, kaupasta sai herkullisia villisian rimpsuja. Olivat erityisen maukkaita, koska olivat rasvaisempia kuin ne, joihin olimme Suomessa tottuneet.

Myös monenlaisia äyriäisiä sekä kaloja, kuten mustekalaa ja tonnikalaa, sai jopa pienen kylämme kaupasta.

Firenzen kiinnostavimpia nähtävyyksiä on silta, jonka kantta reunustavat ikivanhat rakennukset. Ovat aikanaan olleet asuntoja; nyt ne on rakennettu korkeatasoisiksi pikku myymälöiksi.

Sillalta kävelymme jatkui Firenzen keskustorille, Piazza della Signoriaan, jonka laidalla on 1200-luvun lopulla valmistunut Palazzo Vecchio, Firenzeä vuosisatoja hallinneen Medici-suvun palatsi. Palatsin torni oli rakennettu paitsi vartiointiin myös osoittamaan, että maallinen valta oli vähintäänkin kirkollisen vallan veroinen. Torni on yhtä korkea kuin Firenzen pääkatedraalin Duomon torni.

 

Palatsin edustalla on monia loistavia patsaita, kuuluisin niistä Michelangelon "Daavid", kuvassa vasemmalla. Vasta Suomessa luin erään tunnetun naiskirjailijan dekkarista, että naiset haluavat nähdä varsinkin Daavidin pakarat. Kun en tätä tiennyt, pakarat jäivät kuvaamatta, mutta ehkä ensi kerralla.

 

 

 

Lasten riemuksi vastaan tuli perinteinen karuselli.Kun muutaman minuutin ajelu ei maksanut kuin euron, lempeämielinen Sakke toimi serkkujensa sponsorina. Hauskaa oli tivolimusiikin tahdissa.

 

 

Välillä me myös herkuttelimme: lapset jäätelöllä ja aikuiset kahvilla. Firenzen hinnat olivat noin kolminkertaiset verrattuna kotikyläämme Ville de Corsanoon, jossa 12 hengen päivällistarpeet sai kaupasta muutamalla kympillä. Viini maksoi pari euroa litralta ja olut 50 senttiä, siis kaupassa. Eivätkä hinnat huimanneet myöskään paikallisessa pubissa, josta näytän kuvan seuraavassa jutussa.

 

 

Varsin komea nelivuotias kuusikko

Tarkka lukijani muistaa, miten 1.6.2008 kerroin kuusitalkoista Marttilassa. Istutimme silloin 300 erilaista kuusentaimea (lehtikuusia, serbiankuusia ja ihan tavallisia kuusia) Johannan ja Heikin pientilalle.

Nyt silloin istutetut kuuset ovat jo päihittäneet vanhalla pellolla kasvaneet heinät, voikukat ja rikkaruohot. Näin kasvun voi odottaa tästä vain nopeutuvan, joten muutaman vuoden päästä paikalla humisee jo komea nuori kuusikko.

Tiesitkö muuten, että alan tutkijat ovat huolissaan siitä, että kuusi saa Suomen metsissä ylivallan männystä lähitulevaisuudessa. Metsänomistajat näet suosivat uudisistutuksissaan kuusta männyn sijasta, koska kuusen latvat eivät kelpaa hirville ja kauriseläimille ravinnoksi toisin kuin männyn latvat, jotka ovat näiden isojen riistaeläinten herkkua.

Seuraava juttuni ilmestyy runsaan viikon päästä, kunhan palaamme Toscanasta.

Upea näkymä modernia kulttuuria

Muutaman viime vuoden ajan olen Helsingissä asuessani ihaillut vanhoja komeita keisariajan rakennuksia. Ja olen niitä monesti myös esitellyt. Musiikkitaloa kuvatessani, itse asiassa vasta kuvasta, huomasin, että komea on Töölönlahteen vievän pyörätien, joka oikeastaan on jatkoa Baanalle, vasen laita.

Vai mitä sanot seuraavasta: Musiikkitalo, Finlandia-talo, Ooppera ja viimeisena Stadionin torni, kaikki peräjälkeen upeassa arkkitehtoonisessa järjestyksessä. Kaikki ovat historiallisesti katsoen uutta tuotantoa, vanhimpana Olympiastadion, joka valmistui vuonna 1938 pitämättä jääneisiin vuoden 1940 olympiakisoihin. Ne oli tarkoitus järjestää Helsingissä mutta kun tuli vähän muunlaista liikuntaa.

Nyt kun tämän komeuden olen havainnut, otan joskus kuvan hiukan toisesta kulmasta, kuvan jossa Musiikkitalo ei ole ihan niin hallitseva kuin tässä.

Muistathan klikata kuvaa suuremmaksi!

Baana - vuoden paras innovaatio Stadissa

Helsingin keskustassa on jo jonkin aikaa ollut käytössä kevyen liikenteen väylä, joka on ristitty Baanaksi. Pituutta sillä on 1,5 kilometriä ja se kulkee vanhaa kallioon hakattua rautatieväylää Musiikkitalolta Hietalahteen. Silloin kun juna oli hallitseva raskaan liikenteen väline, rata vei tavaroita Rautatieasemalta Länsisatamaan, ja tietysti päinvastoin.

 

Kuvaushetkellä lauantaiaamusella Baanalla ei vielä ollut kovin  paljon liikkujia, mutta päivän mittaa asia korjaantui.Baanalla olevan elektronisen laskurin mukaan väylää käyttää päivittäin viitisen tuhatta pyöräilijää ja pari tuhatta jalankulkijaa ja hölkkääjää.

Baanan ylitse kulkevat Stadin keskustan pääväylät, kuten Mannerheimintie, Arkadiankatu, Lapinlahdenkatu jne. Yllä olevassa kuvassa keskellä vasemmalla näkyy Marian sairaalan pääty ja sillan oikealla puolella, ei kuitenkaan kuvassa, asuu Susanna perheineen.

Baanalle on rakennettu mahdollisuuksia monenlaiseen liikuntaan. Kuvassa (yllä) näkyvät vankka pingispöytä sekä pienehkö koripallokenttä. Baanan viimeinen silta Hietalahdessa (alla) on rakennettu moderniin tyyliin.

Heimopäällikön mielestä Baana on tämän vuoden hienoin innovaatio Stadissa. Nähtäväksi jää, rakennetaanko keskustan poikki kulkevia kanavia, joista on ollut puhetta ja jotka tekisivät pääkaupungista entistä kauniimman ja kiinnostavamman.

 

Tilapäinen muutos aikatauluun

Yhteensattumien takia esitän, että ensi lauantain Sweet Saturday (22.9.) kokoontuisi jo klo 14. Seuraavalla viikolla jatkettaisiin taas entiseen tapaan alkaen klo 16.

Kymmenien kirkkojen Vilna on kiehtova kohde

Poimin kesäalbumistani vielä muutaman kuvan (muistathan klikkaamalla suurentaa). Ne on otettu neljän päivän aikana Liettuan pääkaupungista Vilnasta (runsaat puoli miljoonaa asukasta). Teimme matkan Johannan ja Heikin autolla, asuimme ihan kaupungin keskustassa, ja kuuma kesä (yli 30 C) helli lomalaisia.

Vilnasta on sanottu, että siellä joka toinen rakennus on kirkko. Paljon niitä joka tapauksessa on, sillä Vilnassa ovat toimineet kaikki kirkkokunnat. Kun juutalaisiakin oli ennen toista maailmansotaa paljon, kaupunkia kutsuttiin Pohjolan Jerusalemiksi. Natsit tekivät täälläkin tuhojaan ja murhasivat Vilnan 200 000 juutalaisesta 95 prosenttia.

Vilnan komeimpia nähtävyyksiä ja kulttuurisesti tärkein on 1300-luvulta alkaen rakennettu katedraali ja sen erillinen kellotorni. Katedraalin aukiolla on Vilnan perustajan (1323) suuriruhtinas Gediminasin patsas. Panet varmaan merkille, että suuriruhtinas ei istu ratsun selässä, kuten isot herrat yleensä. Tämä symbolisoi sitä, että Gediminas halusi rakentaa ja laajentaa valtakuntaansa enemmän diplomatialla ja naimakaupoilla kuin sotia käymällä.

Alla olevassa kuvassa on Pyhän Annan kirkko, joka rakennettiin 1500-luvulla. Silloin Liettua ja Puola muodostivat personaaliunionin, suurvallan, joka ulottui Itämereltä Mustalle merelle. Puolalaisen runoilijan Adam Mickiewitczin patsas kuvan etualalla osoittaa valtioliiton kiinteyttä.

Vilna on upea kaupunki. Historiallisia rakennuksia tässä Unescon suojelukohteessa on puolitoista tuhatta. Kaupunki vetää kauneudessa hyvinkin vertoja Riikalle ja Tallinnalle.

 Komea on myös presidentinlinna aivan kaupungin keskustassa.

Vilnan yliopisto on Euroopan vanhimpia ja arvostetuimpia, alunperin jesuiittayliopisto. Sen hallussa on useita kortteleita pääkaupungin keskustassa. Jokaisella tiedelaitoksella on oma viehättävä sisäpihansa.

Noin 30 kilometrin päässä Vilnasta länteen sijaitsee Trakain linna, jonka suuriruhtinas Vytautas rakensi pääkaupunkinsa turvaksi 1400-luvun alussa. Se tehtiin saarelle ja oli aikanaan Euroopan komeimpia ja vahvimpia linnoituksia.

Nykyisin linnaan pääsee mukavasti kävelysiltaa pitkin. Venäläiset tuhosivat linnan 1600-luvulla, mutta se on 1950-luvulta alkaen restauroitu alkuperäiseen loistoonsa.

Paluumatkalla yövyimme Jurmalassa, joka on aika tiukkaan rakennettu lomakaupunki. Kiehtova matkakohde omassa sarjassaan.