Uusia löytöjä Rivieralta: Osa III/III

Kahden viikon lomalla ehtii käydä myös Marseillessa, joka on Ranskan toiseksi suurin kaupunki, tärkeä satama- ja teollisuuskaupunki.Noin 200 kilometrin matkan teimme mukavasti ja nopeasti moottoritietä pitkin bussilla. Perillä odotti ison kaupungin kuhina: tunnelma tässä yli miljoonan asukkaan metropolissa on koko lailla toinen kuin leppoisassa Nizzassa ja muissa Rivieran kaupungeissa. Marseillehan ei enää ole Rivieraa vaan Provencea.
.

Mutta isoistakin kaupungeista löytyy niiden vanha ystävällinen ydin, joka Marseillessa on vanhan sataman alue. Suorastaan ihastuimme, kun näimme komean hallintopalatsin, jossa - lipuista päätellen - suomalaisdelegaatio neuvotteli ranskalaisten kanssa. Aikataulu oli sen verran kireä, ettemme ehtineet selvittää, mistä kaikesta neuvoteltiin.

Nopealla ensiretkellämme katsoimme parhaaksi astua junaan, jonka 1,5 runnin kierros esitteli vanhan sataman parhaat palat.

Korkealle mäelle 1800-luvulla rakennettu katedraali, Notre-Dame de la Garde, on erityisen komea. Kansa kutsuu sitä nimellä Bonne Mére (Hyvä Äiti) kirkontornin huipulla olevan madonna-patsaan mukaan. Kullattu madonna oli aikaisemmin hyvä maamerkki merenkulkijoille.

Monte Criston kreivin vanhaa ystävää kiinnosti Chateau d`If, pieni saari ja sen linnoitus. Sinne Alexandre Dumas sijoitti romaaninsa vankilan, josta tuleva Monte Criston kreivi onnistui pakenemaan. Saari on yllättävän pieni ja sopivasti uintimatkan päässä, siis vankikarkurin kannalta. Saarella oleva pieni linnoitus on muutettu Edmond Dantesin aikaisen1800-luvun puolivälin vankilan asuun. Se tulee olemaan ensi kevään käyntimme kohteena. Emme kuitenkaan mene sinne uimalla vaan pienellä laivalla.

Yllättäen bongasimme satama-aluelta modernia puurakentamista, jollaista emme aikaisemmilla matkoillamme ole tavanneet, pitkänomaisen kongressirakennuksen. Siihenkin jäi lähempi tutustuminen toiseen kertaan. Ovet kyllä olisivat olleet auki.

Rivieran vuoristossa kävimme Biot-nimisessä vanhassa keskiaikaisessa kaupungissa. Uutuuskohde oli tämäkin. Sen vanhin osa oli rakennettu ympyrän muotoon muurien sisälle, kuten tapana keskiajalla oli.

Biot on tunnettu käsityöläisten, varsinkin lasinpuhaltajien kaupunki, jossa on lukemattomia pienia pajoja ja myymälöitä.

Puhallusta on mahdollista seurata suoraan kadulta ikkunan takaa. Tässä valmistuu lasimaljakko.

                                    

Virikkeen Biotin-matkaan saimme Anna-lehdestä. Se julkaisi pari vuotta sitten jutun sikäläisestä vanhasta ravintolasta, jonka ruokia jutun tehnyt kirjoittaja kehui. Omat jänis- ja kala-annoksemme olivat kohtalaisia, mutta sillä tavalla omaleimaisia, että ne oli valmistettu maaseudun tapaan. Olivat hyvin haudutettuja vähän niin kuin meillä vaikkapa Karjalan-paisti.

Kolmantena kohteena esittelen Vencen, keskiaikaisen piispankaupungin, jossa olemme käyneet ennenkin, mutta tällä kerralla löysimme kaksi uutta nähtävyyttä: Marc Chagall vietti viimeiset vuotensa 1949-1985 Vencessä, jossa hän koristeli mm. tuomiokirkon kastekappelin. Kuvassa mosaiikeistä tehty alttaritaulu, joka esittää faaraon tytärtä pelastamassa Moosesta..

Tuomiokirkon pihalla oli iso raamattu, jossa oli mahdollisuus levähtää. Se ei kuitenkaan ole Chagallin käsialaa.

Myös toinen kuuluisuus, Henri Matisse, vietti joitakin aikoja Vencessä. Kuvan rakennuksessa dominikaaninunnat hoitivat pitkään sairastanutta taiteilijaa. Kiitollisena siitä Matisse suunnitteli palmujen alla näkyvän kappelin, joka kuulemma on sisältä erityisen hieno. Se vain ei ollut käydessämme avoinna, joten siinä on hyvä syy tulla Venceen uudelleen.

Uusia löytöjä Rivieralta: Osa II/III

Nizzasta matkustimme ensi kertaa Italian Rivieralle, San Remoon, jonne pääsee mukavasti junalla. Biletti maksaa vähän yli 9 euroa eikä kyse ole seniorilipusta. Halpaa kyytiä, kun juna kulkee runsaassa tunnissa kolmen Välimeren maan alueella: Ranskasta Monacon kautta Italiaan.

San Remossa meillä oli vain yksi kohde, Afred Nobelin huvila, oikeastaan palatsi, jossa hän vietti elämänsä viimeiset viisi vuotta, 1891-1896. Villa Nobel oli lähellä rantaa, ja sitä ympäröi kaunis puisto.

Nobelin viimeisen kodin huoneet olivat muuten alkuperäisessä kunnossa, paitsi että Nobel-palkintoon liittyvää rekvisiittaa oli kosolti. Virtas-tutkijallakin oli mahdollisuus lukea Nobelin kirjoituspöydällä  maailman kuuluisinta testamenttia, toki kopiona. Aiemmin olen nähnyt siitä vain kuvia eri kirjoissa.

Isossa salissa olevissa tauluissa oli lueteltu kaikki Nobel-voittajat vuodesta 1901, jolloin Nobelin testamenttia alettiin soveltaa. Palkinnothan jaetaan vuosittain kemian, fysiikan, lääketieteen, kirjallisuuden ja rauhanteon aloilta. 1960-luvulta alkaen jaettu taloustieteen palkinto ei ole aito Nobel-palkinto vaan Ruotsin Keskuspankin jakama palkinto "Alfred Nobelin hengessä". Tämä henki tarkoittaa sitä, ettei riitä, että on tehnyt ison tieteellisen keksinnön vaan siitä on oltava myös merkittävää hyötyä ihmiskunnalle. Kirjallisuusnobel ja rauhanpalkinto ovat sitten eri asioita.

Suomalaiset nobelistit olivat luonnollisesti paikoillaan kunniatauluissa: A.I. Virtanen 1945, F.E. Sillanpää 1939 ja Martti Ahtisaari 2008.

Palatsissa oli esillä myös Nobelin alkuperäinen kemiallinen laboratorio, nykykatsannossa varsin vaatimaton. Suuria keksintöjään kuten dynamiittia Nobel ei enää San Remossa tehnyt vaan keskittyi miettimään, miten voisi jakaa valtavasta omaisuudestaan hyötyä koko ihmiskunnalle. Tästä ajattelusta syntyi hänen testamenttinsa, jonka mukaan Nobelilta jääneen omaisuuden tuotto jaetaan vuosittaisiin palkintoihin. Ruotsin tiedeakatemiat ovat pitäneet tarkan vaarin siitä, että Nobel-palkinto on säilyttänyt korkean arvostuksensa maailman tärkeimpänä tiedepalkintona.

Alfred Nobel oli myös aikansa huippua oleva liikemies. Kartassa näkyvät hänen yhdessä isänsä ja veljiensä kanssa perustamansa tehtaat. Suomessakin oli yksi, Hangossa. Sama numero 14 kuin Moskovassakin kertoo siitä, että Suomi oli tuolloin osa Venäjää. Kartasta puuttuvat Pohjois-Amerikka ja Etelä-Amerikka, joissa Nobelilla oli kaksi tehdasta.

Yksi Nobelin tehtaista on maineikas asetehdas Bofors, joka valmistaa tykkejä edelleenkin. Kuvan tykki on vuodelta 1895.

Alfred Nobelia itseään en tällä kertaa tavannut, mutta alakuvassa näet hänet ja vaimonsa päiväkävelyllä San Remon rantakadulla.

 

Muistithan klikata kuvia suuremmiksi.

Uusia löytöjä Rivieralta - Osa I/III

Olimme Nizassa nyt kahdeksatta kertaa, ja ensi kerran kaksi viikkoa. Aina vain löytyy uusia kohteita, ja kaksi viikkoa mahdollistaa myös sen, ettei ole kovin kiire minnekään. Aloitan päiväkirjani Nizzan uutuuksista.

Oman kävelykatumme Rue Massénan kulmille oli talven aikana syntynyt hieno teehuone, jonka nimi kertoo Ranskan Rivieran vahvoista perinteistä Brittein saarien suuntaan. The Scotch Tea Housessa oli terassin lisäksi monia saleja, joista kuvamme on niistä komeimmasta. Huomaa kuvan keskellä oleva takka ja sen tuli. Teehuoneessa oli tarjolla myös lounasta ja päivällistä.

Me nautimme ensi visiitillä vihreää ja mustaa teetä sekä omenapiirasta.

Heimopäällikön kantabaari on kotikadun varrella oleva Mori´s Bar, johon oli sitten viime näkemän rakennettu pieni ravintolasali (vasemmalla). Siellä HP katsoi ranskalaisen urheilun huipputapauksen,  Ranska-Espanja -futismatsin.

Naapuripöydässä oli iso joukko ranskalaisia faneja. Valitettavasti - heidän kannaltaan - Ranska hävisi ottelun 0-1. Samana sunnuntaina tv:n Football Club -makasiiniohjelmassa näytettiin Teemu Pukin tekemä tasoitus maaottelussa Espanja-Suomi. Maalin synty, alkaen keskiviivalta, näytettiin kolmeen kertaan ja sitä hehkutettiin yhtenä vuoden komeimmista.

Entisenä motoristina HP pitää silmällä myös sitä, mitä moottoripyörärintamalla tapahtuu. Järkevin uutuus oli tämä akkuavusteinen patonkipyörä, jolla aamuisin tuotiin patongit katujen kauppoihin ja kahviloihin. Nizzassa ei tarvitse pelätä, että leipä kuljetuksessa likaantuisi, sillä katupölyä ei ole ja lisäksi kadut pestään joka aamu noin klo kuusi, eikä vettä säästetä. Nizzassa on allergikonkin hyvä hengittää.

Toinen löytö oli uusi italialainen Aprilia-skootteri. Se kertoo, että skootterit tulevat vuosi vuodelta yhä suuremmiksi. Apriliassa on 850-kuutioinen moottori, joka tuottaa tehoa lähes 100 hv. On komealla pyörällä hintaakin, Nizzassa melko tarkalleen kymppitonni. Mutta tosi motoristihan ei pyöränsä hintalapusta piittaa.

Graniittilinnasta Kolmeen Kruunuun

Lähdemme lauantaina kahden viikon lomalle, joten tämä päiväkirja vaikenee joksikin aikaa.

Laitan sen tähden jo nyt Sweet Saturdayn Klassikkokerhon seuraavan tapaamisen: se on lauantaina 13. huhtikuuta klo 16, ja paikkana on Kolme Kruunua Liisankadulla Kruununhaassa. Siellä on tarjolla monia perinteisiä annoksia kuten Läskisoosi, Paistetut silakat ja muusi sekä Pyttipannu. Muitakin annoksia toki on.

Viime kokoontuminen Graniittilinnassa oli onnistunut. Hovimestari oli komeasti vastassa ja hänen johdollaan meille oli katettu hieno pöytä keskelle ravintolasalia. Myös ruoka oli maittavaa - söimme erilaisia blinejä ja Vorschmackia. Ravintola osasi valmistaa aperitiiviksi myös perinteisen Kuulalaakerin, jota ei enää ihan joka paikasta saa.

Ilmoittautumiset Kolmeen Kruunun 9.4. mennessä osoitteella touko.perko.ky@elisanet.fi tai 0509190500. Tervetuloa!

Pirunpellon konstaapeli Kansallisen lavalla

Suositussa Pirunpelto-sarjassa tv:ssä oma suosikkini oli maalaispoliisi, konstaapeli Härmälä, jonka karisman kantava voima on persoonallinen ääni. Heimopäälliköllä oli lauantaina tilaisuus nähdä Härmälä eli näyttelijä Raimo Grönberg Kansallisteatterin näytelmässä, jossa Grönberg esitti perheensä Patriarkkaa. Muita upeita näyttelijöitä olivat Juha Muje, Kristiina Halttu, Kirsti Wallasvaara, Juha Varis, Kaija Pakarinen, Pirjo Määttä ja Antti Luusuanniemi.

Näytelmä oli yhdistelmä näkemystä, analyysia, itsestäänselvyyksiä ja hervotonta huumoria nykypäivän ihmisistä ja nimenomaan perheen vanhempien ja aikuisten lasten välisistä suhteista. Koskettava, upeasti näytelty ja hienosti lavastettu tarina, josta jokainen katsoja löysi paljon itsestään. Alakuvassa Grönberg, Muje sekä komean tukkansa takana Halttu.

Kansalliseen menin, kun alumniyhdistykseni SYKLI oli järjestänyt turkulaisille jäsenilleen teatterimatkan. SYKLI on Turun yliopistossa historiaa opiskelleiden varsin aktiivinen yhdistys. 

 

Kruununhaan ja Kampin jäänsärkijät

Tässä taannoin Johanna haastoi veljentyttärensä Susannan ja miehensä Heikin talven suosikkiurheiluunsa, uintiin avannossa, jota Johannan seura pitää yllä Katajanokan rannassa.

Johanna on harrastanut avantouintia säännöllisesti jo monet vuodet, keskimäärin noin 2-3 kertaa viikossa.Se näkyi iloisesta ilmeestä. Aurinkolasit lienee laskettava lieväksi keikaroinniksi.

Muiden ilmeet olivat vähän jäykistyneitä, ikään kuin kylmän kangistamia. Johanna haastoi avantoon myös veljensä, mutta Heimopäällikkö jänisti, jopa niin paljon, että blogijutun valokuvatkin on otettu Johannan kännykällä.

 

Vanhaa, uutta ja jazzahtavaa Savoyssa

Olemme asuneet Helsingissä jo jokusen vuoden, mutta maineikas Savoy-teatteri kuten sen hieno ravintolakin ovat jääneet käymättä. Eilen korjasimme asian kun Savoyssa esiintyi sukulaismies Jukka Perko, joka on saksofonin ja klarinetin taitaja ja suomalaisen jazzin suuria nimiä. Häntä säesti puhallinorkesteri UMO, Uuden musiikin orkesteri. Toinen solisti oli Yona (Johanna Louhivuori), eturivin nuoria laulajia.

Tanssii kanssa ajan -konsertissa haluttiin tarkoituksella, kuten Jukka kertoi, törmäyttää vanhoja ja uusia Suomi-iskelmiä jazziin. Saimme kuulla sellaisia klassikkoja kuin Satumaa, Lapin Tango, Kangastusta, Hiljainen Kylätie sekä Akselin ja Elinan häävalssi,joka on Heimopäällikön suosikkeja kevyen musiikin sarjassa.

Hieno oli esitys ja väkeä tupa täynnä. Osa katsojista jäi myös Savoy-ravintolaan illalliselle, mutta me jätimme sen näin ensikertalaisina väliin.

Jukan soittamaa klassista musiikkia voit videoina kuunnella ja katsella Googlesta esim. hakusanalla: jukka perko satumaa.