Uusia kohteita II/III: Nykytaiteen museo Mamac

Uuden promenadin päästä löytyi Nizzan oma Guggenheim, modernin ja nykytaiteen museo Mamac. Sen on ollut jo muutaman vuoden valmiina, mutta emme olleet siellä käyneet kun museo ikään kuin peittyi promenadin rakennustyön taakse. Promenadin loppupäässä oleva taideteos sopivasti johdattaa kulkijat museoon.

Mamac on komea ilmestys, ja sen sisääntulo on vaikuttava. Jotain tällaista odotan omalta Guggenheimiltamme. Nizzalaiset uskovat, että museo jo sinällään tuottaa sekä iloa että tuloa, sillä sisäänpääsy oli ilmainen.

Yli 50 vuotta olen ihmetellyt, mihin isäni hieno verenpunainen Renault Dauphine mallia 1957, jolla HP nuorena ajeli mm. tärkeimmät friiuureissunsa, oikein on joutunut. Nizzastahan se löytyi, ja sen verran rutussa, että kelpasi taideteokseksi. Oli varmaan autotallin liukuovi ollut liian alhaalla.

Tällaista kaipuuta vanhaan agraariyhteisöön löytynee useimmista nykytaiteen museoista.

Tässä vasta erityisen kiehtova Madame
.

Tyhjistä Lidl´in vesipulloista joku taiteilija on keksinyt rakentaa ison naisfiguurin laahuksineen.

Nykytaiteessa voi olla vaikutteita myös antiikin ja keskiajan taiteesta.

Tästä maalauksesta pidimme kovasti - yksinkertaista mutta vaikuttavaa.

Tämä taas on mukana kertomassa, miksi HP:kin pitää tärkeänä kuvittaa juttujaan.

Kauniita taideteoksia Nizzasta löytyy myös katujen ja torien varsilta, kuten Apollon patsas. Nyt HP muisti ottaa - toisin kuin Zirenzessä - kuvan pakarapuolelta kaikkien naisten iloksi.

 

Tämänkertainen kuvakertomus päättyy Belgian kuninkaan Albert I:n patsaaseen. Hän oli suuri Nizzan ystävä, ja nizzalaiset puolestaan ovat iloinneet hänestä. Patsaan takana näkyvä hotelli on Albert I, ja vasemmalle vievä katu on myös nimettu Albertin mukaan. A I oli Belgian kuninkaana 1909-1934. Hän sai surmansa harrastaessaan vuorikiipeilyä. A I:n suosio Ranskassa selittyy sillä, että kuningas oli I maailmansodan aikana Belgian armeijan ylipäällikkö, joka johti armeijansa taistelua saksalaisia vastaan rinnallaan ranskalaiset.

 

Uusia kohteita I/III: Promenade du Paillion

 

Jokakeväisellä matkallamme Nizzaan kohtasimme Satun ja Juhan, joiden kanssa istahdimme drinkeille katuterassille Promenade des Anglaisin varrella ja vaihdoimme kuulumiset.

 

Myöhemmin tapasimme uudelleen illallisella Trattoriassa. Italialaiset ravintolat istuvat nizzalaiseen kaupunkikultuurin hyvin, kuuluihan Nice (italiaksi ja suomeksi Nizza) parisen sataa vuotta Savoyn herttuakuntaan.

 

Seuraavana aamuna Satu ja Juha palasivat Suomeen ja me jäimme nauttimaan Nizzan keskustaan ihan äskettäin valmistuneesta promenadista, nimeltään Promenade du Paillon. Äärettömän hieno ja rauhallinen paikka keskellä Nizzaa.

 

 

Promenadilla on kosolti mittaa, se ulottuu Masséna-aukiolta Garibaldi-aukiolle.

 

Promenadin nurmikolla ja reunoilla on hienoja taideteoksi ja rakennelmia.

 

 

Nizzan oman suuren pojan marsalkka Massénan patsas on jo vanhempaa perua.

 

Isot ilmanraikastajat ovat aivan loistava innovaatio. Muutaman minuutin välein ne suihkuttavat ilmaan vesihöyryä, raikastavat hengitysilmaa ja kastelevat samalla promenadin istutuksia. 

 

Seuraavissa jutuissa piipahdamme korkealla Linnanpuistossa ja tutustumme Nizzan omaan Guggenheimiin, Mamac- nimiseen nykytaiteen museoon.

 

Veera luistelee nyt uudessa seurassa

Veera vaihtoi vuoden alussa Espoon Taitoluisteluklubista Helsingin Luistelijoihin, joka on Suomen paras taitoluisteluseura. Sen jäseniä ovat mm. Julia Turkkila, joka parhaillaan on MM-kisoissa, sekä monet MM-kullat ja muut mitalit voittaneet muodostelmaluistelijat. Seuran vaihto tuli Veeralle ajankohtaiseksi, kun hän halusi saada uusia tuulia valmennukseensa ja muutenkin vähän isommat ympyrät. Ihan ilmoitusasia ei seuran vaihto ollut, sillä Veeran taidot ja motivaatio testattiin.

Viime sunnuntaina seura järjesti Helsingin jäähallissa perinteisen kevätnäytöksen, jossa oli mukana muutama sata luistelijaa. Sellaisena se oli Suomen kaikkien aikojen suurin jääshow. Maanantaina esitys toistettiin koululaisille.

Kahden näytöksen tarina kertoi tunnetusta merenkulkijasta Sinbadista ja hänen huimista seikkailuistaan eri puolilla maailmaa. Veera ja hänen ryhmänsä Kilpa 1 eli Debytantit esittivät seireenejä, joiden houkutuksia Sinbad ei luonnollisestikaan pystynyt vastustamaan.

Muostelmaluistelijoiden esitykset olivat omalla tavallaan vaikuttavia, vaikka henkilökohtaista taitoa niissä ei sillä tavalla vaadita kuin yksilöluistelussa.

Showń loputtua Veera tuli - kuten tapana on - tervehtimään omaisiaan ja kukitettavaksi.

 

 

Vähän on ikävä vanhoja albumeita

Me vähän vanhempi väki muistamme ajan, jolloin valokuva, varsinkin perhekuva, oli arvossaan. Se vietiin kehitettäväksi alan liikkeeseen yhdessä kymmenen muun kuvan kanssa. Ja kun kuvan otto oli tarkkaan harkittu, jokainen otos liimattiin arvokkaaseen perhealbumiin, jota sitten ylpeänä esiteltiin kaikille vieraille. Nämä puolestaan kehuivat, kuka aidosti, kuka vähemmän aidosti. Mutta kyläilyjen pakkopullaa albumit joka tapauksessa olivat. Aikanaan mekin täytimme valokuva-albumeja, niitä on hyllyssämme alun toistakymmentä, ja lisäksi tallessa ovat isovanhempien ja vanhempien albumit. Hyvää materiaalia myöhempiin sukuhistorioihin.

Nyt, digiaikana, valokuva on menettänyt merkitystään. Niitä otetaan kerralla kymmeniä, ja kovin harva niistä pääsee jotenkin näytille, blogiin, facebookiin ym. Useimmat unohtuvat saman tien. Heimopäällikkö, kuten kerrottu on, pitää blogiaan ennen muuta siksi, että tärkeimmät valokuvat ja niiden taustat tulevat talteen, ja moni niitä ainakin vilkaisee.

Moderni tapa tehdä albumeja on laittaa digikuvat järjestykseen tietokoneella esim. Ificolor-ohjelman mukaisesti ja sitten tilata kaunis kirja, mielellään useampi kappale. Ensimmäisen tällaisen heimomme jäsenet saivat jouluksi 2011 Satulta ja Juhalta, kun he komeiden kuvien muodossa kertoivat, miltä heistä HP:n 70-vuotispäivät näyttivät. Tästä on blogijuttu jo olemassa parin vuoden takaa.

Ulla puolestaan teki viime jouluksi vanhemmistaan kuvateoksen, jonka hän lähetti lapsilleen, veljilleen ja näiden lapsille. Tästä kirjasta laitan muutaman kuvan. Kannessa hymyilevat Ullan vanhemmat, Kaija ja Viljo, joskus 1950-luvulla. Ne on kuvattu itse teoksista, eivät ole siis alkuperäisiä, ja joku niistä on vähäsen epätarkkaa, mutta se ei kuvan lumoa haittaa..

Nämä otokset ovat 1930-luvulta, jolloin Viljo oli vielä poikamies. Vasemassa kuvassa on Talvisodan vänrikki. Pikkukuvassa oikealla on Viljon asunnon työhuone ja pääkuvassa hänen ensimmäinen autonsa, Chervolet, jossa oli kokoa ja näköä. Sotien jälkeen Viljo ajeli mustalla Mersulla.
Kiehtovia nämä vanhojen albumien pienet, mustavalkoiset kuvat.

Viljo teki elämäntyönsä Paimion Sahan toimistusjohtajana, ja näin ollen he asuivat sahalla yli 30 vuotta. Tämän talon päätyhuoneessa tuleva Heimopäällikkökin vieraili aina tanssien jälkeen. Myöhemmin sai kutsun oikein salin puolelle.

Kaija oli leskenä vuosikymmeniä ja rakensi itselleen kotiseudulleen Kemijärven Varjovaaraan mukavan vapaa-ajan asunnon, jonka tontilla viljeli kaikenlaista, kuten komeita kukkia. Lähellä olevasta Kemijoesta nousi hyvin kalaa, kuvan kala näyttää taimenelta.

Kolmas kirja on jälleen Satun ja Juhan tekemä. Ulla sai sen 70-vuotislahjakseen, ja sen teemana on "Ulla ja lastenlapset". Siitäkin on syytä nostaa esiin muutama kuva.

Albumin ensimmäisellä sivulla kerrotaan kirjan aihe. Kuvat blogiin on poimittu kovin satunnaisesti. Kronologiseen järjestykseen ei ole pyritty.

Aamukahvilla Toukolan rantaterassilla. Lapsista paikalla Juha ja lastenlapsista Veera ja Jaakko.

Koko heimo lähdössä S/S Runebergillä Porvooseen. Kaikki mukana, Susanna vain kameran takana.

Kesäkuun alussa 2013 matkalla koulustipendien jakoon Kaivopuistoon.

Juhannuslippua laitetaan salkoon toukokuussa 2013.

Ensimmäisellä yhteismatkalla Toscanassa lokakuussa 2011. Linssin takana puolestaan Juha.

Joulukuusikaupoilla Atlantassa 2005.

Sakken ristiäiset komeasti Turun tuomiokirkon alttarilla joulukuussa 2004.

Atlantasta on tämäkin kuva, jostakin leikkipuistosta.

Kusti ja Veera ensimmäisessä luontokoulussaan Varpusenlinnan Toukolassa. Huomaa oppilaiden keskittyneen kiinnostuneet ilmeet: jotain jännää on näköåiirissä.

 

Klikkaathan kuvia suuremmiksi.

Ison kotiprojektin alku

Satu ja Juha tekivät viime viikolla kaupat omakotitalon tontista Espoon Nuottaniemessä, lähellä heidän nykyistä kotiaan. Tontti on mukavasti kalliorinteellä, josta avautuu kunnolliset näköalat jopa merelle, joka puiden välistä pilkahtelee. Kävimme lauantaina katsastamassa tontin, jota Juha ja Veera esittelivät. Veeralla tuntui jo olevan  näkemys siitä, millainen talosta on tulossa.

Tututusmiskäynnin jälkeen Juha laittoi hienon päivällisen, jota oli mukava odottaa. Tässä välissä Satu ja Jaakkokin palasivat Bluesin kiekkotreeneistä.

 

 Päivällinen oli intialaistyyppinen: Tandor-kanaa vartaassa, lammaspataa ja erilaisia tuimanlaisia lisukkeita ja kastikkeita. Rose-viini pehmensi sopivasti makuja, samoin jälkiruoka, joka oli jäätelöpohjainen.

 

Onnea vaan koko perheelle uuden kotiprojektin käynnistymisestä.

 HP tulee aika-ajoin palaamaan aiheeseen ja raportoimaan, miten hanke edistyy.

Ps. Muistithan klikata kuvat suuremmiksi.

 

 

Klassikkoryhmän blinit Saslikissa

Tervetuloa nauttimaan ensi viikon lauantaina 22.2. klo 16 talvisesongin herkkua, blinejä Stadin legendaarisimmassa venäläisessä ravintolassa Saslikissa Ullanlinnassa. Osoite on Neitsytpolku 12, Tehtaankadun ja Neitsytpolun kulmassa, lähellä kolmosen spårapysäkkiä.

Netistä voit katsoa, millaisia blinejä on tarjolla. Miljöö, jonka kävin juuri tarkistassa, on joka tapauksessa ruhtinaallisen kiehtova.

Kun blinimarkkinat käyvät kuumina, pyydän ilmoittautumisia viimeistään torstaina 20.2. klo 12 (0509190500, touko.perko.ky@elisanet.fi)  Erinomainen tilaisuus ilmoittautua on Sweet Saturday 15.2. klo 16.

Hemmottelua lomalla Tallinnassa

Ulla (70) sai lapsiltaan lahjaksi kahden hengen ja viiden päivän kylpyläloman. Vaihtoehdoista valitsimme vanhan suosikkimme Kalev Span. Siinä yhdistyvät monet kelpo asiat: sijainti Tallinnan vanhan kaupungin kupeessa, hyvä palvelu ja hyvät hoidot, maukkaat ateriat ja sopuisa koko.

Hemmottelupakettiimme kuului mm. kosteuttava kasvohoito, käsien ja jalkojen parafiinihoito, aromaattinen vartalon kuorinta, kaksi selän hierontaa sekä kaksi istuntoa suolakammiossa. Sauna, kuntosali ja erilaiset uima-altaat olivat koko ajan käytettävissä.

Hotelli tarjosi asiakkailleen myös runsasta oheisohjelmaa, josta valitsimme tällä kertaa maaseutukierroksen. Siihen kun kuului Sakun pikkukaupungissa vierailu pienessä juustolassa, josta ostimme kolmea eri sorttia juustoja, myös tuliaisiksi. Juustola on rakennettu vanhaan navettaan, ja juustot tehdään omasta maidosta. Lehmiä tilalla on noin 50.

Kuvassa näkyviä cheddar-tyyppisiä juustoja kypsytetään kuukauden päivän. Meitä ennen juustoja oli käynyt ostamassa mm. presidentti Tarja Halonen.

Maaseutukierroksen toinen kohde oli Saku Ölletehtaan museo, jossa näimme vanhoja koneita ja saimme maistella kaikkia Sakun oluita.

Muut olivat ennestään tuttuja paitsi Karl Friedrich lager. Se on saanut nimensä 1800-luvulla eläneestä K. Fr. Rehbinderistä, joka rakensi Sakuun myös komean kartanon.

 Viimeinen kuva esittää Saku Ölletehasta helmikuussa 2014