Etelä-Italian lumo IV/IV - mykistävä Pompeiji

Etelä-Italian retkemme kiehtovin kohde oli Pompeji, joka muumioitui Vesuvius-tulivuoren purkaukseen vuonna 79 jKr. Voisi sanoa onneksi, ellei se tällaisen luonnonkatastrofin yhteydessä tuntuisi vähän väärältä. Mutta joka tapauksessa jälkipolvien nähtäväksi jäi ainutlaatuinen kulttuurin aarreaitta, kokonainen roomalainen kaupunki ja sen arvokas taide ja irtaimisto - sen jälkeen kun sitä 1700-luvulta alkaen ryhdyttiin kaivamaan esiin. Työ jatkuu edelleen, mm. Helsingin yliopistolla on siellä oma projektinsa.

Pompeijin portilla kasvaa pinja, joka on leikattu sen näköiseksi kuin Vesuviuksen purkauspilven oletettiin olevan.

Seuraavat kuvat ovat gladiaattorikentältä.

Tämä taas on amfiteatteri, jossa oli istuinpaikat neljälle tuhannelle katsojalle.

Neljä kuvaa Pompeijin kaduilta. Isoista kivistä rakennettu suojatie auttoi ylittämään sandaaleja likaamatta kadun, joka toimi myös viemärinä.

 

Tämä talo kuului rikkaalle kauppiaalle. Pylväät olivat kreikkalaiset ja lattian syvennykseen oli tehty iso mosaiikki, joista vauraat pompeijilaiset tykkäsivät.

Talon piha ja puutarha oli entisöity lähes ennalleen.

Alla muutama maalaus, seinillä ja katossaa.

On arvoitu, että Pompeijissa oli noin 150 isoa kaupunkitaloa. Asukkaita lienee ollut parikymmentä tuhatta.

Asukkaat saivat talous- ja muun vetensä komeista vesiposteista.

Vesuviuksen laava muumioi niitä asukkaita, jotka olivat hetken aikaa jonkinlaisessa suojassa, kuten nämä miehet gladiaattorikentän alarakenteissa.

 

Pompeiji oli satamakaupunki, jonka tuli tarjota myös merimiehille heidän tarvitsemiaan nautintoja. Tämä katukilpi opasti oikeaan kaupunginosaan.

Ilotalot olivat varsin komeita rakennuksia, joten bisnes varmaankin kukoisti.

Rakkaudenkammiot olivat karuja, kun petivaatteet ja muu rekvisiitta olivat tuhoutuneet.

Pompeijin keskusaukio, forum, oli aikanaan ollut komea paikka. Vaikuttava se on vieläkin. Taustalla siintää Vesuvius.

Pompeiji-päivän jälkeen teimme retken Napoliin. Kaikkien miljoonakaupunkien tapaan se oli vähän epämiellyttävä, kun autoja ja ihmisiä oli liikaa. Kaupungin huippunähtävyys oli komea Pompeiji-museo.

Tämän pienoismallin mukaan Pompeiji oli ollut kaunis ja värikäs kaupunki.

Museossa saimme hyvän katsauksen siihen, mitä kaikkea pompeijilaiset olivat omistaneet ja tarvinneet. Esineet oli saatu Pompeijin 300 vuotta kestäneistä kaivauksista. Monet niistä oli kerätty Napolin alueen palatseista, joihin niitä oli kaivauksilta viety tai ostettu.
Tässä lääkärin välineitä.

Erilaisia patsaita, varsinkin pieniä, on löydetty tuhansia.

Hopeaesineet olivat olleet paremman kansan käytössä.

Köyhällä ei ollut varaa myöskään tähän hopealla koristeltuun isoon lasimaljakkoonkaan. Tai olisiko ollut viinikannu?

Härkä oli Pompeijin asukkaille pyhä eläin, mutta myös muut eläimet olivat heille tärkeitä.

 

Komein mosaiikki kuvasi Aleksanteri Suurta taistelussa persialaisia vastaan.

Lyhyen puolen päivän retken teimme vielä Vesuviukselle, jonka huipulle oli noin puolen tunnin kävely.

Päätettäköön tämä reportaasi kuvaan, joka on otettu Vesuviuksen juurelta. Kuvassa uusia tuttujamme Mikkelistä.

Isänpäivä Ateneumissa ja Kappelissa

Vastoin Isänpäivän perinnettämme emme kokoontuneetkaan Jääkärinkadulla vaan teimme Ateneum-Kappeli -kierroksen, josta meillä oli hienot muistot viimeksi tammikuulta. Tälläkin kertaa kokoonnuimme ensin Cafe Ateneumiin.

Cafesta siirryimme auditorioon kuuntelemaan johdattelevaa luentoa, jonka aiheena oli

Sibelius ja taiteen maailma. Opimme monia asioita, kuten sen, että kuvataiteilijan tapaan myös säveltäjä hahmottaa musiikkiinsa näkemäänsä maailmaa.

Kun Sibelius jo nuorena tunnustettiin neroksi, ovat monet kuvataitelijat halunneet hänet mallikseen. Ja taisi olla niinkin, että myös nero itse, josta tuli kaikkien aikojen tunnetuimpia suomalasia maailmalla, oli itsekin vähän perso. Pitihän suurmiehet ikuistaa jälkipolville. Alla olevista töistä Sibelius erityisesti piti.

Eikä huono ollut Kari Suomalaisen sarjakuvakaan, joka kuvasi, miten pitkän uran aikana Sibeliuksen otsa sai tunnetut seitsemän pystyryppyä.

Jeanin vaimo Aino oli hienoa ja herkkää Järnefeltien taiteilijasukua.

Sibelius sävelsi musiikit moniin kansalliseepoksiin, kuten Kalevalaan, ja sai samalla omat kuvansa teosten yhteyteen.

Ateunemista kävelimme Isänpäivän päivälliselle Kappeliin, johon olemme ihastuneet. Voit ehkä - siis ehkä - saada jostakin vähän herkullisempaa ruokaa, mutta Kappelin miljöö ja palvelu ovat ylivertaiset.

Tälläkin kertaa tarjolla oli taidemenyy, nyt tietysti Sibelius-aiheinen. Pääruoaksi oli valinnaisesti lihaa (metsäkyyhkyä ja peltopyytä) tai kalaa (paistettua ja marinoitua ahventa). Jälkiruokien suosikiksi on heimossamme noussut Kappelin leivos, johon niin lapset kuin aikuisetkin ovat ihastuneet.

 

 

Heimomme kolme isää, ja varmaan muutkin, kiittävät erityisesti Ullaa päivän ideoinnista, järjestelyistä ja sponsoroinnista.

"I did it, I did it", iloitsi tuore tohtori

 

 

Viime perjantaina ystävämme ja naapurimme 1980-luvun alkuvuosilta, Hely, väitteli tohtoriksi Jyväskylän yliopistossa. Hely luopui joskus 1990-luvulla työpaikastaan Alkio-opiston kurssisihteerinä ja kirjastonhoitajana ja aloitti kasvatustieteiden ja psykologian opiskelut. Tie ensin maisteriksi ja sitten tohtoriksi on ollut pitkä, kun opiskelun ja tutkimuksen ohessa Hely on myös opettanut yliopistossa.

Väitös pidettiin Mattilanniemen kampuksella, ja paikalla olivat perhe, lähimmät omaiset sekä iso joukko ystäviä ja tutkijakollegoita.

Hely, kustos ja vastaväittäjä marssivat saliin tasan klo 12.15, kuten tapana on.

Kun vastaväittäjä, professori Michael Leiter, oli Kanadasta, väitös käytiin englanniksi. Hyvin Hely pärjäsi, kun opponenttikin oli mitä leppoisin mies. Leiter oli epäilemättä tyytyväinen siitä, että väitöskirja rakentui keskeisesti hänen teorioilleen, ja siksi hänet oli myös opponentiksi kutsuttu.

Väitöksen jälkeen Hely kutsui kaikki kuulijat kakkukahville. Hänen oma pöytänsä oli luonnollisesti tapahtuman keskipisteenä. Kun HP tässä vaiheessa pääsi onnittelemaan tuoretta tohtoria, tämä lausui riemukkaat sanansa: "I did it, I did it." Taustana oli varmaan se, että vuosien varrella olimme keskustelleet Helyn kunnianhimoisesta tavoitteesta, joka nyt siis oli saavutettu.

Kun psykologian väitöskirjasta oli kysymys, oli kovin sopivaa, että karonkka pidettiin Mattilanniemen kampuksen Lea Pulkkinen -salissa. Pulkkinenhan on Jyväskylän yliopiston historian kaikkien aikojen tunnetuin tutkija maailman tiedepiireissä.
Seuraavissa kuvissa ovat iltajuhlaan tulossa Helyn ystävät ja kollegat Alkio-opistosta.

Helyn emännöimässä pöydässä istui juhlan akateeminen eliitti.

Kuten tapana on, väittelijä puhui kaikille niille, joiden katsoi edistäneen väitöskirjansa syntyä. Ja nämä puolestaan vastasivat puheisiin.

Illan lopussa tutkijakollega, upea sopraano, onnitteli laulullaan Helyä.

Myös HP toivottaa vielä kerran onnea sekä menestystä akateemisella uralla. Niinhän se on, että tohtorin tutkinnon jälkeen tie on avoinna.