Väitös pidettiin Mattilanniemen kampuksella, ja paikalla olivat perhe, lähimmät omaiset sekä iso joukko ystäviä ja tutkijakollegoita.
Hely, kustos ja vastaväittäjä marssivat saliin tasan klo 12.15, kuten tapana on.
Kun vastaväittäjä, professori Michael Leiter, oli Kanadasta, väitös käytiin englanniksi. Hyvin Hely pärjäsi, kun opponenttikin oli mitä leppoisin mies. Leiter oli epäilemättä tyytyväinen siitä, että väitöskirja rakentui keskeisesti hänen teorioilleen, ja siksi hänet oli myös opponentiksi kutsuttu.
Väitöksen jälkeen Hely kutsui kaikki kuulijat kakkukahville. Hänen oma pöytänsä oli luonnollisesti tapahtuman keskipisteenä. Kun HP tässä vaiheessa pääsi onnittelemaan tuoretta tohtoria, tämä lausui riemukkaat sanansa: "I did it, I did it." Taustana oli varmaan se, että vuosien varrella olimme keskustelleet Helyn kunnianhimoisesta tavoitteesta, joka nyt siis oli saavutettu.
Kun psykologian väitöskirjasta oli kysymys, oli kovin sopivaa, että karonkka pidettiin Mattilanniemen kampuksen Lea Pulkkinen -salissa. Pulkkinenhan on Jyväskylän yliopiston historian kaikkien aikojen tunnetuin tutkija maailman tiedepiireissä.
Seuraavissa kuvissa ovat iltajuhlaan tulossa Helyn ystävät ja kollegat Alkio-opistosta.
Helyn emännöimässä pöydässä istui juhlan akateeminen eliitti.
Kuten tapana on, väittelijä puhui kaikille niille, joiden katsoi edistäneen väitöskirjansa syntyä. Ja nämä puolestaan vastasivat puheisiin.
Illan lopussa tutkijakollega, upea sopraano, onnitteli laulullaan Helyä.
Myös HP toivottaa vielä kerran onnea sekä menestystä akateemisella uralla. Niinhän se on, että tohtorin tutkinnon jälkeen tie on avoinna.
No comments:
Post a Comment