Senioripäätoimittajat Suomen Manchesterissa

Senioripääomittajat kokoontuivat viettämään kesäpäiviään heinäkuun alussa Tampereelle, Suomen Manchesteriin. Meitä oli paikalla, vaimot mukaan lukien, nelisenkymmentä, vähän enemmän kuin vuosi sitten Mikkelissä. Ohjelma oli kattava, ensin kävimme Vapriikissa, jossa hyvän lounaan jälkeen tutustuimme mainion oppaan johdolla Tampere 1918 -näyttelyyn. Siitä ei tällä kerta sen enempää, koska HP on näyttelystä aiemminkin kertonut (ks. blogi Punaisen Tampereen järkyttävin kuva 4.12.2018). Museon jälkeen ohjelmassa oli Kävely vetten päällä, pitkin kanavien rantoja ja kohteena majapaikkamme hotelli Tammer. Paitsi Vapriikista manselaiset näyttävät olevan ylpeitä myös Juicen kirjastosta, johon kävelymme päätteeksi piipahdimme kahville ja kuuntelemaan kertomuksia Juice Leskisestä. Mieleen jäi myös Tampereen pormestari Lauri Lyly, joka asialliseen tapaansa kertoi Tampereen tulevaisuudensuunnitelmista, jotka ovatkin varsin huikeita esimerkkinä vaikkapa mittava raitiotiehanke. Rakennustyö on jo pitkällä, ja sen pitäisi valmistua ensi vuonna. Illallisen söimme ravintola Tampellassa, jossa kaikki oli kohdallaan: ruoka oli maukasta ja taiten laitettu, tarjoilijat esittelivät nautitut viinit perusteellisesti. Illallisen aikana pidettiin entiseen tapaan lyhyitä, spontaaneja puheita. Ulla esiintyi ensi kertaa tällä foorumilla. Hän kertoi koulutoverinsa hääjuhlasta, jossa pastori Voitto Viro antoi tuiki tarpeellisen elämänohjeen suvaitsevaisuudesta. Hyvin nukutun yön jälkeen ohjelmamme jatkui kaupunkikierroksella, jonka huipentuma oli ajo sateiselle Pispalan harjulle. Sen jälkeen vierailimme Aamulehdessä. Toimitus työskentelee avokonttorissa, jossa rauhallisia puheluja varten oli muutama puhelinkoppi. Yhteiskuvan jälkeen tarjolla oli vielä lounas ravintola Plevnassa, mutta sen jätimme tällä kertaa väliin, kun hotellin aamiainen oli ollut verrattain tuhti.

Emot ja vasat liikkeellä

Kemijärven-matkan yhteyteen liitimme myös viikon mittaisen Pohjois- ja Itä-Suomen kierroksen, josta HP kertoo seuraavissa jutuissa. Laitettakoon tähän ensimmäiseksi kaksi nopeaa kuvaa. Niistä ensimmäisessä poroemo opetti vasalleen, kuinka maantie pitää turvallisesti ylittää. Kuva on otettu Kuusamossa, siis poronhoitoalueen eteläkulmilla. Meillä oli tilaisuus nähdä poroja enemmänkin, kun yövyimme pari yötä Rukajärven rannalla sijaitsevassa Iisakki Villagessa, jonka naapurissa oli porotila. Iisakki Village on tasokas paikka erinomaisine palveluineen. Ainoa, mitä HP jäi ravintolassa kaipaamaan, olivat tönkkösuolatut muikut. Muuten paikallista kalaa oli hienosti saatavilla. Seuraavan kerran kohtasimme isoja metsän eläimiä lähellä Toukolaa, kun kolme hirveä keskeyttivät ateriansa kaurapellolla ja katselivat vähän ihmetellen HP:tä, joka pysäytti autonsa ja tuli ulos kuvaamaan. Vähän kaukaa HP joutui kuvan ottamaan, eikä putken vaihtoon ollut aikaa.

Varrion suvun juhla Kemijärvellä

Kesän ehdottomia huipentumia oli Ullan äidin Kaijan Varrio-suvun juhlatapaaminen. Kaijan äidin Jemiinan ja isän Johan Petterin jälkeläisiä on syntynyt runsaat kaksi sataa, ja heistä 75 oli kokoontunut Kemijärvelle. Osa oli tullut hyvinkin kaukaa, monet mm. Helsingistä. Tapaaminen alkoi vanhalla hautausmaalla, jossa järjestelytoimikunnan puheenjohtaja, lankoveli Pentti, Kaijan kolmesta pojasta vanhin, laski seppeleen isovanhempiensa haudalle. Kemijärven kirkko oli remontissa ja siksi huputettu. Varsinainen sukujuhla pidettiin Tapionniemen kylätalossa, jolle vähän aikaisemmin oli myönnetty Vuoden lappilainen kylä -tunnustuspalkinto. Puitteet olivat sekä komeat että perinteiset, ja kylätalon emännät olivat loihtineet talkoovoimin maukkaan tarjoilun (lohikeittoa, leipää, kakkua ja kahvia). Pentin tehtäviin kuului täälläkin kutsua juhlaväki peremmälle. Itse juhlassa suvun eri haarojen edustajat kertoivat, miten Jemiinan ja Johan Petterin lasten sukuhaarat olivat karttuneet. Tapaamisen lopuksi juhlaväki kokoontui perinteiseen yhteiskuvaan, johon HP ei kuvan ottajana päässyt mukaan. Niinpä hän "sukuun naitujen" edustajana poseerasi vaimonsa pyynnöstä ihan yksinään. Kertomuksen päättää kuva Ellistä (Pentin tyttäriä), hänen miehestään Rikusta ja pojastaan Pontuksesta. Mukana on myös perheen koira, joka tietysti on Mäykkyjen rotua. Journalististen oppien mukaan kuva on tämän kuvakavalkadin katsotuin, onhan siinä sekä pieni lapsi että koira. Siinä kun muut hymyilevät kameralle, Mäykky tarkkailee ympäristöä ja vartioi, että perheellä on kaikki hyvin. Parhaat kiitokset sukukokouksen järjestäjille. Olitte onnistuneet kaikessa, kun sääkin oli kesän parhaimpia. Penalle erityiskiitos kahden yön majoituksesta.

Kesäkuun vieraat Toukolassa

Kesämökkeilyn ja pitkän kesän parhaita puolia ovat erilaiset sosiaaliset tapaamiset. Paikkojen kunnostuksen jälkeen oli mukava kestitä vieraita, joiden luona saatamme sitten talvella tehdä vastavierailuja. Ensimmäiset vieraamme viiden päivän ajan olivat Veera ja ystävänsä Minni, nyt jo neljännen kerran Toukolassa. He viettävät viimeistä kesälomaansa lukiolaisina, sillä syksyllä alkaa heidän yo-vuotensa. Tämä näkyi myös Toukolan ohjelmassa, sillä joka päivä he keskittyivät parin tunnin ajan englannin kielioppiin. Muuten ohjelma oli entisensä: lenkkeilyä, saunomista, letunpaistoa, illanviettoa "tulilla" eli laavulla sekä lounas- ja päivälliskeskusteluja Toukolan tilanpitäjien kanssa. Veera tuli toistamiseen Toukolaan runsaan viikon kuluttua yhdessä vanhempiensa Satun ja Juhan ja veljensä Jaakon kanssa. Vietimme yhteisen Juhannusaaton, seuraavana päivänä he jatkoivat Satun vanhempien luo Hankasalmen huvilalle. Aattoillan sää suosi ohjelmaamme, jonka pääosa oli rosvopaisti. HP oli pitänyt isoa tulta yllä kello kymmenestä. Kello kaksi hiilloksen alle laitettiin lihat, jotka Juha oli tuonut Helsingistä maineikkaasta Veijo Votkinsin lihatalosta (kaksi kiloa karitsaa ja kilo sianlihaa). Juha myös maustoi (suolasi) lihat ja laittoi ne uunikuntoon. Lihat kypsyivät ison hiilloksen ja jatkuvan tulen alla neljä tuntia. Ja lopputulos oli onnistunut kerrassaan. Rosvopaistia jäi Ullan ja HP:n herkuksi vielä moneksi päiväksi Juhannuksen jälkeen. Kesäkuun lopulla saimme vieraaksemme ensin Pentin Helsingistä ja vielä samana päivänä saapuivat Ritva ja Ilkka Karttulasta (Kuopiosta). Meillä oli rattoisaa keskustelua, miesten saunaa ja illalliseksi Ullan laittama herkullinen uunilohi. Parasta oli menneiden muistelu kun kaikki tunsivat toisensa jo ammoisesta 1960-luvusta alkaen. Seuraava aamuna Pentti jatkoi matkaansa Kemijärvelle, valmistelemaan äitinsä suvun Varrion sukujuhlaa 21.heinäkuuta, mihin mekin osallistumme, ja teemme samalla isohkon Suomi-kierroksen. Ritvan ja Ilkan kanssa jatkoimme yhteiseloa käymällä Petäjäveden vanhassa kirkossa ja Mäntän Serlachius-museossa. Mutta se onkin jo oman juttunsa väärti.

Bussiretkemme toinen huippukohde

Edellisessä jutussaan HP käsitteli hienoa Laukon kartanoa, jossa vierailimme toukokuussa. Samalla matkalla kävimme myös kovia kokeneessa Tyrvään Pyhän Olavin kirkossa, joka vaurioitui pahoin tuhopoltossa vuonna 1997. Kirkko rakennettiin uudelleen pääosin vapaaehtoisin voimin. Restaurointi kesti 12 vuotta. Tuhopolttaja oli 25-vuotias mies, joka etsi kirkosta ehtoollisviiniä ja myytävissä olevaa tavaraa. Kun niitä ei löytynyt, hän sytytti kello viisi aamulla kostoksi kirkon tuleen polttamalla kynttilöitä kirkkosalin penkkien alla. Jälki oli kamalaa, kuten alla olevasta kuvasta huomaat. Restauroinnin jälkeen Pyhän Olavin kirkko on ollut matkailunähtävyys, ja sen tuhansien vapaaehtoisten työtä on käyty ihailemassa aina ulkomaita myöten. Meillä oli retkellämme asiantunteva opas, Tyrvään eläkkeellä olevan rovasti Osmo Ojansivu, jonka esitystä oli nautinto kuunnella. Ei kirkko entisensä ole - eikä siihen ole edes pyritty - mutta vaikuttava osoitus vapaaehtoistyön ja myös uskonnon voimasta. Kirkon uudet taideteokset olivat Kuutti Lavosen ja Osmo Rauhalan käsialaa. He toki saivat työstään ansaitut palkkiot. Paljonko, sitä meille ei kerrottu, mutta suuren työn hekin olivat tehneet. Lounaan söimme kauniisti entisöidyssä Tyrvään Pappilassa, josta myös on tullut alueen nähtävyys ja virkistyksen kohde. Pappilan ensimmäinen versio, puurakennus, poltettiin sekin, kun punaiset tuhosivat pappilan kevään 1918 tunnelmissa, kuten he polttivat koko silloisen Vammalan kauppalan ja suuren osa Laukon kartanon rakennuksista. Tyrvään Pappilassa on myös mukavat ulkotilat mm. konsertteihin. Esimerkkinä parin viikon päästä pidettävä Sastamala Jazz, jossa sukulaismies Jukka Perkokin esiintyy.