Väinö Linna - tieteen, ei taiteen akateemikko

Kirjailija Väinö Linnan syntymästä tulee joulukuussa kuluneeksi 100 vuotta. Hyvissä ajoin hänestä on tehty mediassa isoja juttuja, komeimmin häntä on muistanut Helsingin Sanomat, jonka Väinö Linnalle omistettu Teema-numero ilmestyi kuluneella viikolla. Teemassa oli monia kiintoisia kirjoituksia, HP nostaa ensi sijalle Unto Hämäläisen artikkelin Linnan ja presidentti Urho Kekkosen välisestä suhteesta, joka lopulta läheni ystävyyttä. Molemminpuolista arvostusta kuvaa se, että Linna ilmoittautui julkisesti UKK:n tukimieheksi ja tämä puolestaan myönsi Linnalle 1980 akateemikon arvon, jota akatemialautakunta oli esittänyt.

Erikoista tässä oli se, että Linna sai tieteen akateemikon arvon, ei siis taiteen, mikä olisi luontevammin istunut kansakoulupohjalta kirjoittaneelle kirjailijalle. Hämäläinen ei pohdi mistä tämä johtui. Oliko se ehkä akateemikon oma toivomus, joka oli sillä tavalla perusteltavissa, että kolmiosainen Täällä Pohjantähden alla muutti merkittävästi suomalaisten historiakuvaa sisällissodasta, koska siinä osoitettiin ymmärrystä nimenomaan hävinneille punakapinallisille. HP kirjoittaa parhaillaan tietokirjaa sisällissodasta ja siinä Pohjantähti on yksi tulokulma. Tämänhetkisessä käsikirjoituksessa lukee näin: Pohjantähti-sarja muutti sisällissodasta vallinneita käsityksiä punaista puolta ymmärtäviksi, jopa arvostaviksi kun poliittinen ilmapiiri oli siihen otollinen pitkän punamullan ja kansanrintaman aikana. Kertomus maaseudun kärsivistä ihmisistä vei lukijat mukanaan mutta samalla peitti alleen sen, mistä oikein oli kysymys. Linna ei kirjoittanut Pohjantähdelle kehystä, joka olisi taustoittanut kertomusta. Lisäksi hän käsitteli sodan valkoista puolta osin karikatyyrin keinoin, millä myös oli vaikutusta. Linnan totuus kapinasta kanonisoitui, ja historiantutkijoiden mahdollisuudet kertoa omista tuloksistaan ovat jääneet varsin ponnettomiksi.

Kun ryssästä ei saanut puhua

Viime tiistaina Ylen Teema lähetti hienon elokuvan Pedon merkki. Vuonna 1981 valmistuneen filmin oli ohjannut Jaakko Pakkasvirta ja aiheena oli jatkosodan aikainen epävarmuus siitä, mitä oli tullut tehtyä ja mitä tulisi tehdä. Pääosan esittäjät Esko Salminen ja Hannu Lauri olivat rintamakirjeenvaihtajia eli TK-miehiä. Lauri esitti Olavi Paavolaista, jonka teokseen Synkkä yksinpuhelu (1946) elokuvan hieman poukkoileva juoni perustuu. Tom Wentzell puolestaan esitti oivallisesti saksalaista upseeria

. Hyvässä elokuvassa pisti korvaan hieman se, että vihollinen ei ollut ryssä, kuten taatusti oli rintamalla 1941-1944, vaan vanja. Synkässä yksinpuhelussa, joka oli jatkosodan aikainen päiväkirja, ei ryssiä myöskään ollut vaan sana oli poistettu kun hävityn sodan jälkeen ei ollut painokelpoista puhua ryssästä. Mutta vielä vuonna 1981 sanan korvaaminen vanjalla ei oikein istunut ainakaan HP:n korvaan. Muuten HP kyllä suosittelee, että emme puhuisi ryssistä, koska sillä on selvästi halveksiva ja vihamielinen sävy - ruotsinkieliset ovat tietysti asia erikseen, koska heidän kielessään ryssä tarkoittaa venäläistä. Niille, joita tämä problematiikka kiinnostaa, HP suosittelee entisen tutkijakollegansa Kari Immosen väitöskirjaa Ryssästä saa puhua (Otava 1986). Teos käsittelee sitä, miten suomalainen julkisuus suhtautui Neuvostoliittoon vuosina 1918-1939.

Mitä yhteistä on Kekkosella ja Kustaa III:lla?

Vastaus otsikon kysymyksen on: ylivertainen älykkyys, poliittinen taitavuus sekä kyky ottaa ja hallita riskejä. Tämä arvio on HP:n arvostaman historioitsijan, professori Martti Häikiön.Hän esitti sen televisiossa (Yle Fem) muutama päivä sitten Michael Franckin dokumentissa, jossa aiheena oli Franckin kummisedan Georg C. Ehrnroothin ja Kekkosen suhde. Jori C. oli Kekkosen ajan johtavia toisinajattelijoita. Häikiö sanoi asian niin, että ennen Kekkosta pitää mennä aina 1700-luvulle, ennen kuin Suomen historiasta löytyy Kekkosen veroinen hallitsija. Hän on Kustaa III, joka hallitsi Ruotsia, johon Suomikin kuului, vuosina 1771–1792. Kustaa III palautti ylimmän hallitusvallan säädyiltä kuninkaalle, edisti kulttuuria ja kävi sodan Venäjää vastaan 1788–1790. Lopputulos oli tasapeli, joka oli tuohon aikaa Ruotsille jo kelpo saavutus. Kustaa III:n hallituskausi jäi vähän lyhyemmäksi kuin Kekkosen, koska kuningas salamurhattiin oopperan naamaisissa. Kekkoselle ja Kustaa III:lle oli yhteistä sekin, että molempia aikanaan sekä ihailtiin että vihattiin.

Kai Mykkänen ilman maskia

Kokoomus on pitkin syksyä arvostellut hallitusta epäselvästä kasvomaskilinjasta ja varsinkin sen monitulkintaisesta tiedottamisesta. Kokoomuspoliitikot osoittivat tänään, että näin epäilemättä on, kun puolueen terävin kärki, puheenjohtaja Petteri Orpo ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen, marssi Säätytalon portaita kokoukseen, jossa hallituksen ja opposition oli määrä keskustella siitä, miten koronakriisi saataisiin hallintaan. Orpolla oli esimerkillisesti maski kasvoilla mutta Mykkäsellä vähemmän esimerkillisesti ei. Turvaväli sen sijaan näytti olevan paremmin kunnossa, se oli noin metri mutta ei kuitenkaan kahta metriä.

Ullan sukkapiirin syyssatoa

HP on kerran ennenkin uutisoinut sukkapiiristä, johon ei nykyisin muita kuulukaan kuin Ulla. Mutta tuotto on näinkin ollut hyvä, vai mitä sanotte seuraavasta kuvasta, jonka HP otti kun Ulla viimeisteli koronakauden aikana kutomiaan sukkia naisille, miehille, nuorille ja lapsille, yhteensä 19 paria. Useimmat niistä on kudottu Päijänteellä iltaruskon aikaan.

Ullan tarkoitus on antaa sukat niitä tarvitseville, varmaankin Pelastusarmeijan joulupata on se todennäköisin vaihtoehto. Siihen mennessä sukkarivi karttuu vielä komeasti.

Marja-kurki, kukat ja Pörriäisten pesä

Kesä Päijänteellä on taas kerran taputeltu, lieneekö järjestyksessä jotain 45:s. Uusi mökkitalkkarimme Tapio Niemelä käy vielä ennen lumien tuloa puhaltamassa tippuneet lehdet pois poluilta ja terasseilta sekä puhdistamassa katot ja vesirännit. Tähän saakka Tapsa on tehnyt meillä isommat kirvesmiehen työt, ne joita HP ja pojat (Kusti ja Sakke) eivät ole ehtineet, osanneet tai jaksaneet. Mökille jäi myös metallinen kurki, jonka olemme ristineet Marjaksi, koska saimme sen kesällä 2019 Marjalta ja Matilta, kun he vierailivat mökillä. Marja-kurjelle löytyi sopiva paikka Ullan kasvimaalla, jossa se valvoo, etteivät rusakot ja linnut käy syömässä viljelmiä. Kasvimaalle Ulla kokosi myös kaikki kesän kukkaset talvea odottamaan.

Parahin lukija muistanee, miten viime kesänä Jaakko ja Sakke saivat omat Pörriäisen pesänsä, Jaakko Espoon Nuottalahteen ja Sakke Eiraan. HP ei jäänyt pekka pahemmaksi, ja niinpä hänen pesänsä odottaa kaikessa rauhassa ensi kesää. Viime kesänä kun taisi käydä niin, etteivät pörriäiset ehtineet paikalle, kun olivat kesäkuun alussa jo pesänsä valinneet.

Eipä sitten muuta kuin hyvää koronasyksyä. Pidetään maskit kasvoilla ja etäisyydet turvallisina.

Ulla uskoi löytäneensä Tulevaisuuden puunsa

Männäviikolla ajelimme Varsinais-Suomen sydänalueilla; reittinä Helsinki-Paimio-Turku-Sauvo-Karuna-Helsinki. Kyse oli kokopäiväretkestä kahden pullakahvin ja yhden pizzalounaan taktiikalla. Kävimme tervehtimässä vanhempiamme Paimion ja Turun hautuumailla. Haudat olivat ennallaan ja hyvässä kunnossa. Uudet kukkaset tietysti virkistivät näkymää.

Turusta käänsimme Citroenin kaulan kohti Karunaa, ja matkalla pysähdyimme Sauvossa, joka on Ullan isän Viljon synnyinkunta. Kun ilta oli aurinkoinen ja lämmin, söimme pizzat ravintolan ulkoterassilla. Paikka oli tyypillinen maaseudun pikku ravintola, nimeltään Bar Mansikka, jossa olimme ainoat ruokailevat asiakkaat. Mutta isoissa pizzoissa ei ollut moittimista. Söimme niitä vielä kahdesti kotonakin.

Jännityksellä odottelimme seuraavaa kohdetta, meren rannalla ja vastapäätä Kemiön saarta olevaa Ullan vanhempien rakennuttamaa kesäasuntoa. Tiesimme, että siellä olivat käyneet muutoksen tuulet. Paikan tarina on lyhykäisydessään seuraava: kesäasunto valmistui joskus 1950-luvun alussa, ja siellä viettivät kesiään ensin Ulla veljiensä kanssa, ja myös HP liittyi seuraan 1960-luvulla. Paikka oli rakas myös lapsillemme, Juha ja Susanna nauttivat siellä lapsuutensa pitkät kesät isovanhempiensa ilona. Sitten 2000-luvulla paikka siirtyi Ullan ja hänen veljiensä yhteisomistukseen. Ulla ja HP yrittivät pariinkin otteeseen ostaa paikkaa, mutta tarjoamme hinta ei ollut riittävä muille kuin Penalle. Niinpä paikka myytiin 2013 paikalliselle maanviljelijälle.

Olimme kuulleet, että uusi omistaja oli saneerannut paikkaa, mutta hyvin tunnistettavissa se oli, kun sinne yllättäen ajoimme. Isänäväkeä emme tavanneet, mutta HP rohkeni kuitenkin ottaa muutaman kuvan. Vanhan huvilan tilalle ja malliin oli rakennettu uusi, ja pituutta oli jatkettu muutama metri. Uusi laituri oli vallan komea, siinä on tilaa monille veneille. Myös rannalta ylös mökille rakennetut portaat ovat massiiviset.

Tämän männyn oksien suojaan HP:n ja Ullan veljien oli 1960-luvulla tarkoitus rakentaa rantabaari. Kesken työ jäi, pohjat sentään saimme tehtyä. Siellä ne ovat vieläkin männyn vahvojen oksien alla.

Ulla ihastui ikionnelliseksi, kun näki istuttamansa Tulevaisuuden puun, komeaksi varttuneen tammen, jollaisen silloinen KOP oli lahjoittanut kevään 1964 ylioppilaille. Myöhemmin illalla hän tutki arkistojaan ja totesi, että KOP:n tammi oli ollutkin mänty. Kun Ulla ei sitä paikan päällä muistanut, emme osanneet yo-mäntyä etsiä. Mutta löytämisen iloa ehti sentään kestää muutama tunti. Myöhemmin, tämän jutun luettuaan, Pena soitti ja täsmensi pari asiaa. Mänty oli hänen mukaansa kuusi, ja se tärkein lisäys oli: Pena oli joskus 1960-luvun alussa löytänyt metsästä kauniin pienen tammentaimen, jonka hän siirsi omalle tontille. Siellä sen kasvua vaalittiin, ja kun aika koitti, tammen ympärille kokoonnuttiin nostamaan maljoja aina kun aihetta oli. Ja ainahan sitä aihetta löytyi. Sillä tavalla tammi oli hyvinkin nimensä veroinen eli Tulevaisuuden puu.

Ja lopuksi: Airioiden entisellä kesäpaikalla on varmaan virallinen nimikin, kuten Toukola on Päijänteellä, mutta sitä ei kukaan käyttänyt vaan kaikki puhuivat Karunasta tyyliin "mennään Karunaan". Kutsumanimi tulee entisestä Karunan kunnasta, joka 1969 fuusioitui Sauvon kuntaan, josta se oli aikanaan erkaantunutkin.