Vankileirillä syntyi laulu Villiruususta

Dosentti Marko Tikka on kirjoittanut 1990- ja 2000 -luvulla muutaman tärkeän kirjan sisällissodasta, varsinkin terrorista. Ennen häntä terroritutkimuksen klassikkona pidettiin professori Jaakko Paavolaista, jolle terroriteot, silmittömät tappamiset, olivat vain yksittäisten ihmisten surmatöitä. Tikka kuitenkin osoitti, että niin punaisten kuin valkoistenkin terrori oli ylhäältä ohjattua, järjestelmällistä tappotyötä ja tärkeä osa kummankin osapuolen sodankäyntiä. Kirjassaan Terrorin aika (Ajatus Kirjat 2006) Tikka kertoo myös Villiruusun syntyhistorian. Lahden vankileirillä parikymppinen karjalaispoika Eino Kettunen sommitteli kaiken kurjuuden keskellä lauluun Inarinjärvestä uudet sanat tähän tyyliin: On metsän siimeksessä, pien villiruusunen, sen salon sydämessä on olla rauhainen. Ei sinne yllä myrskysää, sen korpikuuset piirittää, ja aivan sattumalta tuon ruusun kohtasin... Laulu osoitti toisaalta väkevää elämänhalu ja toisaalta pakoa todellisuudesta.

Kymmenen vuotta myöhemmin Fazerin musiikkikaupan konserttiosasto etsi kuumeisesti sopivia sävelmiä uusille levyilleen keskellä gramofonilevyjen korkeasuhdannetta. Niinpä Eino Kettusen Villiruususta tehtiin 1929 levy, jossa Tuure Ara lauloi Villiruusun. Kääntöpuolella oli Emma-valssi, niin ikään Aran esittämänä. Levystä tuli valtaisa menestys.

Villiruusu on myös osa HP:n opiskeluhistoriaa. Kun HP muutti Toijalan yhteiskoulusta Hämeenlinnan lyseoon toiselle luokalle, hänen laulunumeronsa putosi yhdeksiköstä kuutosen. Silloin Isä-Oskari, joka oli laulumiehiä - lauloi mieskuorossa ja soolona opettajien pikkujouluissa - sanoi, että eihän tällainen vetele. Ja opetti lyseon tokaluokkalaiselle Villiruusun. Seuraavissa laulunkokeissa HP kajautti oppimansa laulun niin komeasti, että opettaja katsoi ihmeissään muistikirjaansa ja sanoi, että siinä täytyi olla joku virhe. Laulunumero nousi kertaheitolla takaisin yhdeksikköön, ja siinä se myös pysyi. Sitten myöhemmin kun HP pyrki Turun opettajakorkeakouluun, hän pääsykokeissa lauloi Villiruusun. Kohtalaisesti se varmaan meni silloinkin, koska opiskelupaikka avautui, vaikka HP päätyikin yliopistoon.

Muistatko, mikä olikaan ulb?

div>Walter Ulbricht oli kommunisti ja 1950-1971 Itä-Saksan suvereeni johtaja, jonka päätöksellä rakennettiin mm. Berliinin muuri 1961. Hänellä oli vinkuva ääni, ja puhe puuroutui välillä niin, että sitä oli mahdoton ymmärtää. Silti hän, Harppi-Saksaa rautaisella otteella hallitessaan, piti jatkuvasti puheita radiossa ja televisiossa. Kun kuuluttaja kertoi, että nyt puhuu kommunistisen puolueen pääsihteeri, kuuluttaja ei ehtinyt lausua koko nimeä, kun valtaosa kuulijoista/katsojista jo sammutti laitteensa. Siis näin: "Nyt puhuu pääsihteeri Walter Ulb..." Tätä kutsuttiin silmänräpäyksen mittaiseksi ulb-aikayksiköksi.

HP:lla on vähän samanlainen olo, kun tv-kuuluttaja ilmoittaa, että lähetyksessä esiintyy ministeri Krista Kiuru. Jos hän ei lue paperista, silloin hän onnistuu koukeroisella ilmaisullaan saamaan asiat pahan kerran solmuun. Hyvät puheviestinnän ammattilaiset - auttakaa nyt ministeriä, jolta ei yritystä eikä intoa puutu.

Hienoa naiset, huonoa Harakka

Oli kerrassaan ilo katsella Suomen naishiihtäjiä, jotka tänään voittivat upean taistelun jälkeen viestipronssia MM-kisoissa. Ihan liikutuksen puolelle meni kotikatsomossakin se ilon purkaus sen jälkeen kun Krista Pärmäkoski ylitti maaliviivan ennen Yhdysvaltojen Jessica Digginsiä. Kasvomaskit olivat kaikilla muilla paitsi Kristalla, joka oli painettu kasan alimmaiseksi. Sen sijaan turvaetäisyyksistä eivät hurmaantuneet hiihtäjät piitanneet. Tämän hetken suosituin suomalainen, koronaguru Mika Salminen antoi hiihtäjille kuitenkin synninpäästön ja lähetti heille Puoli seitsemän -ohjelmassa parhaat onnittelut.

Sen sijaan liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd) herätti kiusallista huomiota päivää aikaisemmin poikettuaan baariin "lasilliselle", ehkä kahdellekin. Baarivisiitin hän teki vähän sen jälkeen kun pääministeri Sanna Marin (sd) oli kehottanut suomalaisia karttamaan baareja ja ilmoittanut, että baarit ja ravintolat tullaan sulkemaan.

Hienoa jälkikontrollia - suuret kiitokset HUS

HP:lle tehtiin kaksi vuotta sitten sydämen pallolaajennus. Vuoroa piti odotella kuukauden päivät, kun lääkärit olivat todenneet, ettei kovaa kiirettä ole. Jos olisi ollut, operaatio olisi tehty heti. Pallolaajennuksessa aukaistiin kaksi sepelvaltimoa, joista toinen oli täysin umpeutunut ja toinen puoliksi. HP saattoi näyttöruudusta seurata, miten pallolaajennus eteni, ja kardiologi selitti koko ajan toimenpiteitään. Tuntui ammattitaitoiselta ja turvalliselta. Viime viikolla, melko tarkalleen kaksi vuotta myöhemmin, HUS:sta soitettiin ja kysyttiin, mikä oli kunto ja kuinka sydän oli jaksanut. Oli ilo vastata, että kiitos kysymästä, ihan hyvin on mennyt. Hoitaja vielä tarkensi kysymyksiään ja pyysi vertailemaan oloa ennen ja jälkeen pallolaajennuksen: miten HP oli kestänyt kohtuullista rasitusta, oliko ollut rintakipua ja hengenahdistusta? Oli hienoa huomata, että julkinen terveydenhuolto ehtii näin koronakiireidenkin aikana huolehtia potilaistaan ja kysyä vielä kaksi vuotta myöhemmin, mikä on sydämen kunto ja yleinen vointi. Kiitos HUS:lle myös siitä, että HP on 1941 syntyneenä päässyt nopeasti ja sujuvasti koronarokotukseen.

Pitäisikö doping sallia?

Viime päivinä on monissa lehdissä muisteltu 20 vuoden takaisia Lahden MM-kisoja 2001, jolloin kaikki Suomen huippuhiihtäjät kärähtivät hemohes-nimisestä kielletystä piristeestä. Helsingin Sanomat kirjoitti tänään aiheesta jopa ykköspääkirjoituksen. HP on parin viikon ajan odottanut, että joku kommntattori olisi tarttunut olympiavoittaja ja maailmanmestari Kaarlo Kangasniemen ehdotukseen, jonka hän esitti 80-vuotishaastattelussaan niinikään Hesarissa, että doping olisi sallittava. Näin kilpailu olisi vapaa eikä enää tarvitse kilpailla siitä, kuka parhaiten onnistuu peittelemään dopingin käyttöään lajeissa, joissa tarvitaan nopeutta, voimaa ja kestävyttä. Kangasniemi itse on myöntänyt, että dopingin avulla hän tuloksensaa saavutti. HP:n edesmennyt kollega, professori Pertti Hemánus, suuri huippu-urheilun ystävä, ehdotti jo 1970-luvulla dopingin sallimista, mutta häntäkään eivät puhtaaseen urheiluun uskoneet suomalaiset halunneet kuunnella.

HP kirjoitti vuosina 2000-2001 kaksi nopeaa journalistista kirjaa dopingista: ensin aiheena oli STT:n doping-pommi hiihtäjä Jari Räsäsestä ja jutun oikeuskäsittelystä, jossa STT ja sen kaksi toimittajaa tuomittiin puhtaaan hiihtourheilun lokaamisesta. Tämä päätös menetti uskottavuutensa, kun seuraavana talvena kaikki Suomen huippuhiihtäjät kärähtivät. Räsäs-okeudenkäynti oli ollut varoitus Suomen doping-järjestelmälle, Lahdessa edessä oli sinivalkonen romahdus ja totaalinen kansallinen häpeä. Näin uskottiin. Ainakin moni menetti harhakuvitelmansa puhtaaseen urheiluun ja ihmettelee nykyisin, onko turskansyönti se paras keino menestyä.

Ensi askeleet kohti normaalia

Vuonna 1941 syntyneenä HP:lla oli tilaisuus varata rokotusaika HUS:n rokotuspisteestä Jätkäsaaresta. Pari muutakin paikkaa oli tarjolla. Kaikki meni hienosti: taksi löysi perille ja vastaanotto oli ylenpalttisen ystävällinen ja ammattitaitoinen. Kiitos HUS:lle. Koronarokote on Pfizerin ja vielä tarvitaan toinenkin käynti kolmen kuukauden kuluttua. Tästä toisesta rokotuskerrasta sovittiin samalla. Näin siis 95 prosentin turva tulee voimaan toukokuun puolivälin tienoilla. On hienoa todeta, että rokotusvastaisuus vähenee koko ajan. Varatkaa oma aikanne heti kun tulee mahdollisuus. Ikävää, että rokottamisen vauhti on niin toivottoman hidasta.

Spotta ej på golvet

Ennen vanhaan, 1900-luvun alussa, raitiovaunujen, junien, asemien, koulujen ja tehtaiden seinillä oli kahdella kielellä tarpeellinen varoitus siitä, miten lattialle ei pitänyt syljeskellä. Tällä tavoin pyrittiin estämäään silloin vaarallisen tuberkuloosin leviämistä. Kehoitus oli erityisen tärkeä vuosina 1918-1920, jolloin ns. Espanjantauti, koronan tapainen influenssapandemia, raivosi maailmalla ja tavoitti myös syrjäisen Suomen. Täällä se tappoi - tästä arviot tosin vaihtelevat - kymmeniä tuhansia kansalaisia, niin kotona kuin vankileireilläkin. Jälkimaailma sitten lisäsi tautiin kuolleet punavangit, joita oli viitisen tuhatta, valkoisten jo muutenkin raskaaseen syntikuormaan. Eila Linnanmäki väitteli vuonna 2005 aiheesta tohtoriksi, ja koronavuonna 2020 kustantaja SKS otti siitä uuden painoksen, kun kirja tuli yllättäen ajankohtaiseksi.

Espanjantaudin oireet olivat koko lailla samat kuin koronankin. Myös hoitokeinot olivat yli sata vuotta sitten tiedossa: käsihygienia, isojen joukkojen välttäminen ja riittävät etäisyydet. Vain rokotteesta ei ollut tietoa, ja pandemia näyttääkin tyrehtyneen omia aikojaan. Linnanmäen kirjan kanteen on kuvattu kolme lehti-ilmoitusta: yhdessä etsittiin lisää sairaanhoitajia töihin, toisessa kehotettiin välttämään ruuhkia, elokuvateattereita ja tansseja, sekä kolmannessa kerrottiin, että oli avattu valtionhoitajan, joka silloin oli kenraali Mannerheim, toimisto vähävaraisten espanjantautia sairastavien auttamiseksi. Mannerheimilla oli kokemusta taudista, sillä hän oli kesällä 1918 saanut tartunnan, ja hoidatti itseään Ruotsissa kun sattui siellä muutenkin olemaan.