Friday, December 3, 2021

Pyynikinlinna, tuomiokirkko ja Raipe

Edellisessä Tampere-jutussaan HP kertoi Eevan lukijamatkan pääkohteesta, joka oli teatteriesitys komissario Palmusta (ks. blogi 7.11.2019). Mahtui tuohon hyvin järjestettyyn yhden päivän matkaan toki muutakin, kuten käynnit Pispalan harjulla, Emil Aaltosen kotimuseossa ja Tampereen tuomiokirkossa sekä lounas kaupungin ehkä kuuluimmassa ravintolassa Tampellassa. Jatketaan kertomusta kenkätehtailija, vuorineuvos Aaltosen komeasta Pyyninkinlinnasta. Rakennus valmistui 1924 ja oli arkkitehti Jarl Eklundin piirtämä. Pyynikinlinnassa yhdistyy italialainen rakennustaide pohjoismaiseen klassisismiin. Suutarin oppipojasta aloittanut vauras kenkätehtailija osti linnan 1932 kodikseen, jossa oli kosolti tilaa myös hänen kasvavalle taidekokoelmalleen.
Laitetaan seuraavaksi muutamia esimerkkejä Aaltosen taidehankinnoista. Mukana on myös Ferdinand von Wrigtin Kotka.
Aaltonen oli myös merkittävä tieteen ja taiteen mesenaatti. Muun muassa HP sai nuorena tutkijana hänen säätiöltään 1960- ja 1970-luvulla kaikkiaan kolme apurahaa.
Kävimme myös Lars Sonckin suunnittelemassa Tampereen tuomiokirkossa, joka on yksi kansallisromanttisen kautemme helmiä. Varsinkin Hugo Simbergin ja Magnus Enckellin freskot olivat vaikuttavia.
Tampereesta oli sitten viime näkemän tullut raitiovaunukaupunki. Sen kunniaksi kaupunki oli sijoittanut yhden museovaunun keskustorille. Nyt tamperelaiset pohtivat kuumeisesti, mikä olisi ratikan lempinimi, samaan tapaan kuin bussi on Nysse. Vahvin ehdokas tällä hetkellä on kuulemma Raipe.
HP:n lopputoivomus: käykäähän Tampereella, siellä on kaikenlaista nautittavaa.

Monday, November 22, 2021

Ilta Vaakunan 10. kerroksessa

Tässä eräänä iltana klo 18.15 kokoonnuimme Ritvan ja Ilkan kanssa hotelli Vaakunan ala-aulassa. Hotelli on valmistunut 1940-luvulla heti sodan jälkeen "Suomen parhaalle liikepaikalle", kuten HP kirjoitti vuonna 1979 ilmestyneessä SOK-järjestön 75-vuotishistoriassa. Hotellia ja sen ravintoloita on saneerattu muutamaan kertaan, mutta ala-aula on säilyttänyt alkuperäisen olemuksensa. Vaakunasta Ritva ja Ulla suunnistivat Kansallisteatteriin katsomaan "Tunnit, viikot, kuukaudet" -näytelmää, joka kertoo Reko ja Tina Lundánin elämästä.
Sen sijaan Kymppikerroksen ravintola on modernisoitu, arkipäiväistetty. Se ei enää ole yhtä juhlava kuin 1970-luvulla, jolloin HP SOK:n historiaa kirjoittaessaan asui Vaakunassa ja vieraili kolmen vuoden aikana jokusen kerran myös ylhäällä syömässä ja komeita maisemia ihailemassa.
Illallisessamme ei ollut moitteen sijaa: tattikeitto hiveli nielua, poronpaisti oli mureaa ja creme brulee oli taidolla valmistettu.
Näytelmänsä jälkeen Ritva ja Ulla tulivat hetkeksi miestensä seuraan yhden kuohujuoman verran. Siitäkin tuokiosta jäi muistoksi muutama kuva.
Olihan mukava ilta, siitä kiitokset Ritvalle ja Ilkalle.

Monday, November 15, 2021

Isänpäivän brunssit Jääkärinkadulla

Heimomme kokoontui entiseen tapaan Isänpäivänä puolilta päivin Jääkärinkadulle, jonne Ulla oli kattanut maittavan brunssin. Kaikki olivat paikalla paitsi Veera, joka oli laskettelemassa Kuusamossa. Tarjolla oli shampanjaa, suppelivahverokeittoa, ankanrintaa, juustoja sekä kahvia ja joulutorttuja.
Kattaus oli koronan takia hajasijoitettu. Myös muuten ylläpidimme sopivia turvavälejä.
Mutta onnistuihan se näinkin, kuten kuvista näkyy.
Kiitokset Juhalle ja Susannalle mukavista isänpäivälahjoista. Ja Ullalle tarjoilusta.

Sunday, November 7, 2021

Komisario Palmun matkassa Tampereella

Olimme mukana Eevan lukijamatkalla Tampereella. Yhteen päivään oli saatu mukavasti ohjelmaa, pääkohteena Komediateatterin iltanäytös Levätkää rauhassa komissario Palmu. Näytelmän oli Mika Waltarin jäämistöstä löytyneen käsikirjoituksen pohjalta dramatisoinut Waltarin tyttärenpoika Joel Elstelä. Ja hyvin oli työnsä tehnyt, sillä näytelmä oli perin kiinnostava, ja senhän tiedämme, että Tampereella on roppakaupalla hyviä näyttelijöitä.
Palmua esitti Aimo Räisänen, tuomari Virtaa Mikko Vaismaa ja etsivä Kokkia Risto Korhonen. Kun näytelmän loppuhuipennus oli yllättävä, Palmu pyysi taputusten jälkeen, ettemme kertoisi siitä edelleen, joten HP:kin vaikenee ja kehoittaa: "Menkää ihmeessä katsomaan, kaikki Palmun ja Waltarin ystävät." Sen sijaan katsokaamme, miltä meille uusi tuttavuus, Tampereen 30-vuotias Komediateatteri näytti. Komeat olivat puitteet, oikein vanhan kunnon teatterin oloiset.
Näissä Eevan lukijamatkoissa on vahvinta antia kohteiden hyvä taustoitus. Teatterin osalta sen teki tohtori Panu Rajala, joka koko menomatkan ajan bussissa kertoi miellyttävään tapaansa sekä näytelmästä että Mika Waltarista. Kirjailijan elämäkerran kirjoittaneena hänellä oli siihen erinomainen tietopohja. Matka meni mukavasti Panua kuunnellessa. Välillä pysähdyimme Ullan Pakarissa Riihimäellä brunssilla.
Mitä muuta Tampereella tapahtui, siitä seuraavassa blogissa.

Friday, October 29, 2021

Lounas Kosmoksessa, kotona Halloweenia

Ensimmäisen kerran sitten kesän 2020 HP tapasi ystävänsä Riston. Ulla oli samaan aikaan kirjamessuilla ja tapasi siellä Johannan, Heikin ja Raimon. Me Riston kanssa lounastimme ravintola Kosmoksessa, joka on legendaarinen kulttuuriväen kokoontumispaikka. Parasta lounaassa oli jälkiruoka, kahvi ja mallasviski. Kosmoksessa oli runsaasti asiakkaita, muun muassa noin 50 metsänhoitajaa, jotka suunnittelivat kurssinsa tulevaa 50-vuotisjuhlaa. Vajaan kolmen tunnin aikana ehdimme hyvin vaihtaa kuulumiset ja myös kommentoida ajankohtaisia asioita kuten kotimaista politiikkaa. Tähänhän meillä on pitkä kokemus, kuten kahden viikon työrupeama sanomalehti Keskipohjanmaassa, jossa vastasimme lehden mielipideosastosta noin 30 vuotta sitten.
Kotona HP:tä kohtasi myös iloinen yllätys, kun kaksi pientä tyttöä kävivät toivottamassa hyvää halloweenia.
He kysyivät HP:ltä, halusiko tämä suklaata vai kuulla vitsin. HP valitsi vitsin, joka kuului näin: Kaksi kärpästä lensi hevosen suuhun. Tämän jälkeen tytöt kysyivät, mitä kärpäset sanoivat, mihin HP, että onpas pimeetä. Se oli väärin, sillä kärpäset totesivat, että nyt olemme turvassa. Sen pituinen se.

Sunday, October 24, 2021

Halosen perheen kaksi vierailua

Kuukausi sitten HP kirjoitti, miten Susanna, Timo ja Sakke tekivät lähtöä Brysseliin, jossa Sakken piti aloittaa EU:n virkamiesten lapsille tarkoitettu lukio. Tätä koulua Sakke kävikin kolmisen viikkoa, kunnes päätti palata hyväksi kokemaansa Etu-Töölön lukioon, sen toiselle luokalle. Kaikki kolme palasivat Suomeen ja piipahtivat Jääkärinkadulla nauttimassa Ullan syksyisen menuun: suppilovahverokeittoa, kaalikääryleitä ja puolukkahilloa sekä puolukkapiirasta. Hyvin maittoi kun juomatkin olivat harkittuja.
Kun edellä mainittu päivä ei sopinut Kustille, Ulla järjesti Halosen pojille uuden päivällisen, jossa pääruokana oli paistettua kuhaa, joka on poikien suosikkeja.
Nyt Sussu on taas Brysselissä, Timppa tekee sinne lähtöä ja pojat keskittyvät opintoihinsa. Kovasti odotamme heitä niin usein kuin heille sopii, vaikka päivittäin, Jääkärinkadulle päivälliselle, mihin he ovatkin lupautuneet. Tällä tavalla se isovanhempien korona-ahdistus kummasti helpottaa.